Paua – merten opaali

TOISTA

Paua – merten opaali

HERÄTKÄÄ!-LEHDEN KIRJOITTAJALTA UUDESTA-SEELANNISTA

Valtava kotilo vaeltaa hitaasti yli merenpohjan kivien syöden rannikon virtauksissa huojuvaa merilevää. Sen mitäänsanomaton ulkokuori, jota peittävät paksut kalkkikerrostumat ja pienet merieliöt, kätkee sisäpuolelleen sateenkaaren väreissä kimaltelevan väriloiston: kylmiä sinisen sävyjä, merenvihreää ja tummaa purppuraa, jotka sekoittuvat pehmeisiin keltaisen ja vaaleanpunaisen sävyihin ja kullan ja hopean pilkahduksiin.

PAUA on hämmästyttävä punamerikorvalaji, joka elää vain Uudessa-Seelannissa. Se viihtyy muiden punamerikorvien tapaan veden alla kallioisissa rantavesissä. Pauaa pidetään arvossa sen kuoren sisäpinnan loistavien värien vuoksi, ja siksi kuorista tehdäänkin kauniita koruja. Lisäksi monet pitävät sen lihaa erityisen herkullisena. Siinä voidaan myös viljellä hohtavia helmiä.

Punamerikorvia eli abaloneja on maailmassa toistasataa lajia. Etelä-Afrikassa ja Kaliforniassa on omat lajinsa. Japanissa punamerikorvista käytetään nimeä awabi, Australiassa vastaava nimitys on muttonfish ja Englannin kanaalin Guernsey-saaressa niitä sanotaan ormereiksi. Kuitenkin vain Tyynenmeren eteläosien viileissä vesissä tavataan Uuden-Seelannin omaa säkenöivän väristä punamerikorvalajia (Haliotis iris), jota kutsutaan pauaksi.

Biologinen ihme

Pauan kuoressa on vuorotellen proteiini- ja kalsiumkerroksia, jotka taittavat valon lukuisiksi väreiksi samaan tapaan kuin opaalit. Sitä kutsutaankin merten opaaliksi. Kun veden lämpötila laskee, punamerikorvat vaipuvat ”talviuneen”, jolloin kuoren kerrokset kasvavat hitaammin. Värien vaihtelu saattaa erään asiantuntijan mukaan johtua veden ravinteista ja pauojen ravinnokseen käyttämistä erivärisistä merilevistä.

Pauat ovat tarkkoja ravinnostaan ja nirsoja naapureidensa suhteen. Ne eivät suostu elämään kinan eli piikikkään merisiilin läheisyydessä, sillä ne kilpailevat samoista merikasveista. Lisäksi meritähti on niille vaarallinen vihollinen. Muutama meritähti voi tuhota kokonaisen paua-yhdyskunnan. Ovela meritähti tukkii lonkerollaan pauan rivissä olevat hengitysreiät, jolloin tämä tukehtuu. Kun paua sitten putoaa kiviseltä alustaltaan, meritähdellä on tiedossa helppo ateria.

Käyttötapoja

Vaikka pauan tumma ulkomuoto ei ole erityisen houkutteleva, Uuden-Seelannin syntyperäiset asukkaat, maorit, ovat vuosisatojen ajan arvostaneet sen lihaa ravintona. Pauasta syödään suuri lihas, jalka, jonka avulla se liikkuu kivikkoisessa elinympäristössään. Maorit ovat tehneet sen kuorista kalansyöttejä, koristeita ja koruja ja käyttäneet niitä puuveistostensa silminä.

Nykyään paua on suositumpi kuin koskaan. Matka Uuteen-Seelantiin on tuskin täydellinen ilman paua-korujen hankkimista.

Ilman hengityslaitteita työskentelevät sukeltajat keräävät nykyään suuria määriä näitä kotiloita. Pauojen viennistä on tullut miljoonien dollarien teollisuutta. Niiden pyynnille on asetettu rajoituksia, jotta niiden säilyminen Uuden-Seelannin vesissä voitaisiin taata. Suurin osa niiden lihasta säilötään Aasian markkinoita varten, osa pakastetaan ja lähetetään Singaporeen ja Hongkongiin, missä paua on kysyttyä luksusruokaa. Sitä tarjotaan usein sushin tapaan raakana ja siivutettuna. Vaikka pauoja on runsaasti Uuden-Seelannin vesissä, monet paikalliset eivät ole koskaan maistaneet niitä, koska ulkomainen kysyntä on niin suuri.

Jotta kasvava kansainvälinen ruokahalu voitaisiin tyydyttää, pauoja on alettu viljellä uudenaikaisin menetelmin. Toisia punamerikorvalajeja on onnistuttu viljelemään menestyksellisesti Australiassa, Japanissa ja Yhdysvalloissa. Uusien tekniikoiden ansiosta pauoja voidaan kasvattaa lämpötilasäädellyissä tankeissa kaukana niiden luontaisesta elinympäristöstä.

Viljellyt pauat ovat aivan yhtä ahnaita kuin luonnonvaraiset sukulaisensa. Ne voivat syödä puolen ruumiinpainonsa verran joka viikko. Yllättävää kyllä pauat ovat myös melko urheilullisia. Jos ne joutuvat ylösalaisin, ne voivat pyörähtää nopeasti takaisin normaaliasentoon. Viljeltyjä pauoja on helppo käsitellä. Eräs ammattilainen sanoo, että ”pauoja on mukava kasvattaa, sillä ne ovat sävyisiä ja hyväkäytöksisiä – eivätkä ne koskaan väitä vastaan”.

Helmiä

Sen lisäksi, että pauoista saadaan koruja ja herkullista ruokaa, ne voivat tuottaa hohtavia helmiä. Meressä elävissä pauoissa kehittyy harvoin helmiä, mutta niitä voidaan viljellä käyttäen tekniikkaa, jonka ensimmäisenä kehitti ranskalainen tutkija Louis Boutan 1890-luvulla. Tuloksena on puolipallon muotoinen helmi, jossa on samanlaiset silmää hivelevät värit kuin kuoressakin. Miten viljeleminen tapahtuu?

Pauaan istutetaan pieni helmen aihio yleensä kolmeen kohtaan, kahteen kohtaan sivulla ja yhteen takana. Kotilo muodostaa näiden päälle hiljalleen kerroksia helmiäisestä, joka sisältää kalsiumkarbonaattia ja konkioliinia. Vähintään puolentoista vuoden ja tuhansien kerrosten jälkeen on valmiina pieni helmi. (Ks. alla oleva tekstiruutu.) Suuren helmen muodostumiseen voi mennä jopa kuusi vuotta. Suunnilleen yksi viidestäkymmenestä pauasta tuottaa lähes täydellisen helmen. Sellaisen pinta on sileä ja värit ovat kirkkaat, ja se on poikkeuksellisen hohtava.

Pauaa ei ole vielä saatu tuottamaan pyöreää helmeä. Ongelmana on se, että toisin kuin osterilla paualla on sisälmyspussissaan lihas, jolla se sylkee pois minkä tahansa sirun, joka sen ruoansulatusjärjestelmään yritetään istuttaa. Kenties jonain päivänä keksitään, kuinka tuo vaikeasti saavutettava tavoite onnistutaan toteuttamaan.

Siihen asti voimme nauttia tämän monipuolisen kotilon jo tarjoamista tuotteista: kiiltävistä koruista, herkullisista makupaloista ja viehättävän värisistä kuorista. Voimme olla kiitollisia Jumalalle tästä ihastuttavasta lahjasta (Jaakobin kirje 1:17).

[Tekstiruutu/Kuva s. 24, 25]

KOTI KOVAAN KÄYTTÖÖN

Pauan kuori koostuu pääasiassa kalsiumkarbonaatista. Se on samaa ainetta, josta tehdään liituja. Pauan kuori on kuitenkin ainakin kolmekymmentä kertaa vahvempaa kuin liitu!

Paua kerää kalsiumkarbonaattia merivedestä ja valmistaa siitä äärimmäisen ohuita helmiäislevyjä. Nämä kerrokset tekevät sen kuoresta erittäin vahvan mutta myös värikkään ja kiiltävän. Levyt liittää toisiinsa proteiinista ja sokerista koostuva liima, jota kutsutaan konkioliiniksi. Tämä voimakas sideaine vaikuttaa osaltaan myös kuoren kiiltoon.

Tutkijat eivät ole onnistuneet jäljittelemään liimaa tai kuoren syntymekanismia. Paua voi paikata kaikki kuoreen tulleet halkeamat, ja ainakin viisi mekanismia suojaa kuorta rikkoutumiselta. Paua on tosiaankin jumalallisen suunnittelun mestariteos.

[Lähdemerkintä]

[Kuvien lähdemerkinnät s. 23]

[Kuvan lähdemerkintä s. 25]

Silverdale Marine Hatchery, New Zealand

HERÄTKÄÄ!