Etelämeren unohdetut orjat

HERÄTKÄÄ!-LEHDEN KIRJOITTAJALTA FIDŽISTÄ

KAUKAISELLA Tyynenmeren atollilla väkijoukko seuraa jännittyneenä kahta laguuniin lipuvaa laivaa. Vuosia sitten muuan haaksirikkoinen antoi jokaiselle täällä asuvalle perheelle muutaman sivun Raamatustaan. Nuo nöyrät ihmiset lukivat ne innokkaasti, ja siitä pitäen he ovat hartaasti odottaneet kristityn opettajan tuloa.

Nyt vierailulle saapuneet merenkulkijat lupaavat viedä heidät paikkaan, missä he voivat oppia lisää Jumalasta. Nämä luottavaiset miehet ja naiset – yhteensä noin 250 henkeä – astuvat laivaan, ja moni heistä puristaa tiukasti käsissään kallisarvoisia Raamatun sivuja.

Tämä joukko on kuitenkin ovelan petoksen uhri. Laivassa heidät sidotaan ja heitetään ruumaan, ja näin alkaa pitkä matka kohti Callaon satamaa Etelä-Amerikassa. Epähygieeniset olot vaativat matkalla usean ihmisen hengen, ja monet joutuvat kokemaan seksuaalista väkivaltaa. Ne, jotka selviytyvät matkasta, myydään palvelijoiksi koteihin tai orjiksi plantaaseille ja kaivoksiin. Yksikään ei palaa kotisaareensa.

Orjakaupan alku

Tyynenmeren eteläosien saarten asukkaita ryöstettiin orjiksi 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa. Tällä tavoin tuhannet sikäläiset päätyivät 1860-luvun alkupuolella Etelä-Amerikkaan. Seuraavan vuosikymmenen kuluessa kauppa keskittyi länteen, kun saarelaisia vietiin Australiaan. Englannin kuninkaallisessa laivastossa aiemmin palvellut Ross Lewin tarjosi vuonna 1867 sokeriruo’on- ja puuvillanviljelijöille ”parhaita ja käyttökelpoisimpia alkuasukkaita, mitä saarilla on saatavissa, hintaan 7 puntaa pää”.

Britannian siirtomaaministeriö yritti taistella orjakauppaa vastaan – tuloksetta. Yksi syy epäonnistumiseen oli se, että Britannian lakeja oli vaikea soveltaa vierasmaalaisiin. Lisäksi orjuutta ei ollut tarkkaan määritelty Englannin laissa. Niinpä orjakauppiaiden onnistui todistella oikeudessa, että saarten asukkaat, vaikka heidät olikin tuotu maahan petoksella ja väkivalloin, eivät todellisuudessa olleet orjia vaan sopimuksen tehneitä työntekijöitä, joille maksettiin palkkaa ja jotka lähetettäisiin aikanaan kotiin. Jotkut jopa väittivät tekevänsä näille entisille pakanoille palveluksen saattamalla heidät Britannian lakien alaisuuteen ja opettamalla heidät tekemään työtä! Sen vuoksi ainakin jonkin aikaa orjakauppa jatkoi laajenemistaan.

 Muutoksen tuulia

Muutoksen tuulet alkoivat puhaltaa, kun oikeudentuntoiset kansalaiset rupesivat puhumaan orjakauppaa vastaan. Vaikka jotkut saarelaiset pestautuivat palvelukseen halukkaasti, kenenkään sieppaamista pakkokeinoin ei enää suvaittu, ei liioin huonoa kohtelua, kuten ruoskintaa ja poltinraudalla merkitsemistä, eikä niitä järkyttäviä oloja, joissa jotkut elivät ja työskentelivät.

Muutospaineet kasvoivat entisestään, kun orjakaupan suorapuheinen vastustaja anglikaaninen piispa J. C. Patteson murhattiin ja syyllisiä olivat juuri ne saarelaiset, joita hän oli yrittänyt suojella. Orjakauppiaat olivat turvautuneet paljon käytettyyn petokseen: He olivat saapuneet erääseen saareen ennen piispaa laivalla, josta oli tehty erehdyttävän samannäköinen kuin hänen aluksensa oli. Paikalliset oli kutsuttu laivaan tapaamaan piispaa. Kutsua noudattaneita ei nähty sen koommin. Kun sitten oikea Patteson saapui, vastaanotto oli ymmärrettävästikin vihamielinen, ja hänet tapettiin erheellisesti kostoksi. Tämän tapauksen ja kasvavan yleisen paheksunnan vuoksi Tyynellemerelle lähetettiin Britannian ja Ranskan merivoimien laivoja tekemään loppu vääryyksistä.

Australiassa Uuden Etelä-Walesin ja Queenslandin hallitukset yhdistivät voimansa siirtomaaministeriön kanssa ja laativat säädöksiä vääryyksien lopettamiseksi ja sopimuksiin perustuvien työsuhteiden valvomiseksi. Toimintaa valvomaan nimitettiin tarkastajia, ja työntekijöitä värvääviin laivoihin sijoitettiin hallituksen edustajia. Päättäväiset toimet tuottivat tulosta, sillä oikeudessa ei tarvinnut enää tukeutua tehottomiin orjuudenvastaisiin pykäliin vaan tuomio voitiin langettaa ihmisryöstöstä ja murhasta. 1890-luvulla tilanne Etelämerellä muuttui. Ihmisten sieppaaminen orjiksi oli pitkälti lopetettu, ja uusien työntekijöiden virta ehtyi miltei täysin 1900-luvun alussa.

Vuonna 1901 uusi Australian liittovaltio alkoi valvoa maahanmuuttoa koko alueellaan. Sen politiikka heijasteli yleistä antipatiaa ulkomaista työvoimaa kohtaan, jonka moni pelkäsi heikentävän paikallisen työvoiman asemaa. Olipa työsopimusta olemassa tai ei, Etelämeren saarten asukkaat eivät olleet enää tervetulleita. Tuhannet pakotettiin palaamaan kotiinsa, mikä aiheutti heille lisää murhetta, sillä jotkut aloilleen asettuneet joutuivat jättämään läheisensä.

Unohdettuja orjia muistetaan

Syyskuussa 2000 Queenslandin osavaltion hallitus antoi julkilausuman, joka on näytteillä pysyvästi. Siinä tunnustetaan Tyynenmeren saarelaisten rooli Queenslandin taloudellisessa, kulttuurisessa ja alueellisessa kehityksessä ja pahoitellaan heihin kohdistuneita julmuuksia.

Kautta historian monet ovat tarttuneet tilaisuuteen rikastua toisten elämän ja vapauden kustannuksella. Raamatussa luvataan, että Jumalan valtakunnan hallinnon alaisuudessa tällaisella vääryydellä ei ole mitään sijaa. Tuon taivaallisen hallituksen maalliset alamaiset ”istuvat todella kukin viiniköynnöksensä ja viikunapuunsa alla, eikä kukaan saata heitä vapisemaan” (Miika 4:4).

[Kaavio/Kartta s. 24, 25]

(Ks. painettu julkaisu)

Orjia vietiin Australiaan ja Etelä-Amerikkaan.

TYYNIMERI

MIKRONESIA

MARSHALLINSAARET

Uusi-Guinea

SALOMONSAARET

TUVALU

AUSTRALIA KIRIBATI

QUEENSLAND VANUATU

UUSI ETELÄ-WALES UUSI-KALEDONIA ETELÄ-AMERIKKA

Sydney ← FIDŽI → Callao

SAMOA

TONGA

COOKINSAARET

RANSKAN POLYNESIA

Pääsiäissaari

[Kuvan lähdemerkintä s. 24]

National Library of Australia, nla.pic-an11279871