Mars lähietäisyydeltä

ELOKUUSSA 2003 Mars oli 56 miljoonan kilometrin päässä kotiplaneetastamme – lähempänä kuin miltei 60000 vuoteen. Tähtitieteen mittakaavassa punainen planeetta oli siis suorastaan takapihallamme kaikkien niiden iloksi, jotka tarkkailevat taivaita.

Alkuvuoteen 2004 mennessä Marsin tienoilla liikkui useita avaruusaluksia. Osa niistä tutki planeettaa sen pinnalla, osa kiertoradalla sen ympärillä. Mitä olemme niiden välityksellä saaneet tietää naapuriplaneetastamme?

Havaintoja punaisesta planeetasta

Mars Global Surveyor -luotain saapui Marsiin vuonna 1997. Se sai selville, että planeetalla on joskus ollut voimakas magneettikenttä. Se myös kartoitti tarkasti Marsin pinnanmuodot, jolloin kävi ilmi muun muassa, että pinnan matalimman ja korkeimman kohdan ero on noin 29 kilometriä, kun Maassa vastaava ero on runsaat 19 kilometriä. *

Marsin pinnan matalin kohta on Hellaksen altaassa, joka on todennäköisesti syntynyt jättimäisen asteroidin törmäyksessä. Korkein huippu on valtava, noin 20 kilometriä korkea Olympus Mons -tulivuori. Surveyorin kamera otti kuvia myös lohkareista, joiden läpimitta näytti olevan lähes 20 metriä, sekä laajoista, alati muuttuvista hiekkadyyneistä ja vasta muodostuneista uurteista. Toisen laitteen avulla saatiin selville, että useimmat pinnalla olevat kivet olivat vulkaanisia.

Yhteys Mars Global Surveyoriin katkesi marraskuussa 2006, mutta työtä on jatkanut kolme luotainta: Mars Odyssey, Mars Express ja Mars Reconnaissance Orbiter. * Entistä herkempien kameroiden ja mittalaitteiden avulla ne ovat tutkineet Marsin kaasukehää ja ympäröivää avaruutta sekä havainnoineet ja kartoittaneet pohjoisnavan paksua jäätikköä.

Tätä jäätä tutkii Phoenix-luotain, joka laskeutui planeetalle ongelmitta 25. toukokuuta 2008. Se on varustettu laitteilla, joilla voidaan analysoida sekä kaasukehää että napaseudun ikiroutaa. Tutkijoiden toiveissa on selvittää, onko jäisessä marsperässä jolloinkin voinut elää mikrobeja. Elämän merkkien tai vähintäänkin elämälle suotuisien olosuhteiden etsintä oli kuitenkin alkanut jo aiemmin.

Marskulkijat Spirit ja Opportunity

Tammikuussa 2004 Marsiin laskeutuivat Spirit- ja Opportunity-kulkijat paikkoihin, jotka oli valittu aiemmin saatujen tietojen perusteella. Näiden mikroauton kokoisten robottien laskeutumista Marsin kaasukehän läpi hidastivat laskuvarjot ja rakettimoottorit, ja niitä suojasivat lämpökilvet. Törmäystä planeetan pintaan pehmensivät niitä ympäröivät ilmatyynyt pitkälti samaan tapaan kuin pienempikokoista Pathfinder-kulkijaa vuonna 1997. *

Marsin pinta-ala on suunnilleen yhtä suuri kuin oman planeettamme kuivan maan ala, joten roboteilla riittää tutkittavaa. Opportunityn laskeutumispaikaksi oli valittu Meridiani Planum, tasanko jonka vanhoissa, kerrostuneissa kivissä on rautapitoista hematiittia. Spirit laskeutui Marsin toiselle puolelle tutkiakseen jättimäisen Gusevin kraatterin uumenia, missä joidenkin tutkijoiden mielestä on saattanut muinoin olla järvi. Robottikaksosten tehtävänä on Nasan tiedotteen mukaan ”arvioida ympäristöolosuhteiden historiaa  kohteissa, jotka ovat joskus voineet olla märkiä ja elämälle suotuisia”.

Marsin ”geologit”

Spirit laskeutui 4. tammikuuta 2004 keskelle karua, kivikkoista maisemaa, jossa oli matalia, pyöreitä painanteita. Se ryhtyi tutkimaan maastoa paljolti samaan tapaan kuin geologit tarkastelevat maaperää, kiviä ja pinnanmuotoja. Robottia ohjaavat tiedemiehet tulivat siihen tulokseen, että laskeutumispaikan kivet olivat vulkaanisia ja kuopat meteoriittien synnyttämiä. Seuraavaksi Spirit  suuntasi 2,5 kilometrin päähän tutkimaan pienten kukkuloiden ryhmää. Se löysi erikoisia kivimuodostelmia ja pehmeään, kerrostuneeseen kiveen syntyneitä tasanteita, jotka saattavat olla vulkaanisia.

Opportunity puolestaan päätti 456 miljoonan kilometrin lentomatkansa laskeutumalla 25. tammikuuta 2004 vain 25 kilometrin päähän kohdealueensa keskustasta. Ilmatyynyjen suojaama kulkija putosi Meridiani Planumin tasaiselle pinnalle ja kieri saman tien pieneen kraatteriin. Oli kuin pallo olisi planeettojen välisessä golfkisassa osunut reikään yhdellä lyönnillä, kuten eräs tutkija asian ilmaisi.

Tämä robotti tutki kraattereita, joiden kerrostuneissa kivissä oli pieniä, hematiittipitoisia palleroja. Niitä alettiin kutsua mustikoiksi. Ne eivät ole varsinaisesti sinisiä vaan harmaita, mutta väri erottuu selvästi punertavaa maaperää ja kiviä vasten. Joissakin kivikerrostumissa on samanlaisia aaltomaisia kuvioita kuin virtaava vesi synnyttää hiekkaan. Joidenkin tutkijoiden mielestä nämä kuviot samoin kuin kivistä löydetty kloori ja bromi viittaavat siihen, että planeetalla olisi joskus ollut suolaista vettä.

Vuonna 2008 laskeutunut Phoenix on välittänyt lisää tietoja marsperästä ja etenkin planeetan jäätiköistä. Se on käsivarrellaan kaivanut pinnan alta maa- ja jäänäytteitä, joita on analysoitu laskeutujan kahdessa ”laboratoriossa”. Phoenixin työrupeaman tiedettiin kuitenkin jäävän suhteellisen lyhyeksi, koska Science-lehden mukaan jo muutamia kuukausia tehtävien suorittamisen jälkeen Marsin talven odotettiin peittävän laskeutujan ”paksuun hiilidioksidijääkerrokseen”.

Se että ihmiset voivat tutkia satojen miljoonien kilometrien päässä olevia planeettoja, osoittaa, mitä saadaan aikaan, kun ihmiset työskentelevät yhteisen päämäärän hyväksi. Tällaiset saavutukset kertovat myös ihmisen älystä ja kekseliäisyydestä. Avaruuden tutkiminen ja yleensäkin tieteiden harjoittaminen on tietysti mahdollista vain siksi, että maailmankaikkeutta hallitsevat johdonmukaiset ja täysin luotettavat fysiikan lait. Ne eivät ole tuottaneet itse itseään, vaan ne on laatinut kaikkeuden Suuri Suunnittelija, Jehova Jumala.

[Alaviitteet]

[Tekstiruutu/Kuva s. 16]

ONKO MARSISSA ELÄMÄÄ?

1700- ja 1800-luvulla eläneet tähtitieteilijät Sir William Herschel ja Percival Lowell uskoivat, että punainen planeetta kuhisi älyllistä elämää, ja Darwinin kehitysoppi tuntui tukevan tätä näkemystä. Kaikki tällaiset käsitykset ovat kuitenkin romuttuneet. Satelliittihavainnoissa on paljastunut karun autio maisema ja ohut kaasukehä, joka koostuu pääasiassa hiilidioksidista. Viking 1 -laskeutujan vuonna 1976 tekemissä kokeissa marsperästä ei löytynyt elämää. *

Tiedemiehet jatkavat kuitenkin elämän merkkien etsintää, uusimpana työvälineenään Phoenix-laskeutuja. Koska jotkin mikrobit selviytyvät Maassa äärimmäisissä olosuhteissa, tutkijat otaksuvat, että samanlaisia eliöitä voisi löytyä Marsistakin. Mars Express -luotaimen Beagle 2 -laskeutujassa oli laitteistoa, jolla olisi voitu etsiä marsperästä orgaanisia aineita, mutta laskeutuminen epäonnistui loppuvuodesta 2003. Seuraavana vuonna planeetan kaasukehässä havaittiin jonkin verran metaania, mikä synnytti spekulaatioita siitä, oliko tuo kaasu alkuperältään biologista vai vulkaanista.

Voiko elämää syntyä itsestään missään maailmankaikkeuden osassa? Raamattu vastaa: ”Sinun [Jumalan] luonasi on elämän lähde.” (Psalmit 36:9.) Elämää voi syntyä vain elävästä, ja alun perin se on lähtöisin Luojasta, Jehova Jumalasta (Apostolien teot 17:25).

[Alaviite]

[Lähdemerkintä]

NASA/JPL/Cornell

[Kuva s. 15]

Phoenix-laskeutujan käsivarsi kauhoineen, mittalaitteineen ja kameroineen

[Kuva s. 15]

”Mustikoita” (kuvan värejä voimistettu)

[Kuva s. 15]

20 kilometriä korkea sammunut tulivuori Olympus Mons

[Kuva s. 15]

Spirit-kulkijan poraaman ja hioman kiven pintaa

[Kuvien lähdemerkinnät s. 15]

Ylhäällä vasemmalla: NASA/JPL-Caltech/University of Arizona/Texas A&M University; ylhäällä oikealla: NASA/JPL/Malin Space Science Systems; alhaalla vasemmalla ja oikealla: NASA/JPL/Cornell