Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Miten toivun seurustelun loppumisesta?

Miten toivun seurustelun loppumisesta?

Nuoret kysyvät:

Miten toivun seurustelun loppumisesta?

”Olimme seurustelleet puoli vuotta mutta ystävystyneet jo viisi vuotta aiemmin. Kun hän halusi lopettaa suhteen, hän ei voinut edes sanoa sitä suoraan. Hän vain lakkasi puhumasta minulle. Tunsin itseni avuttomaksi ja olin aivan käsittämättömän pettynyt. Mietin jatkuvasti, mitä olin tehnyt väärin.” (Rachel) *

SEURUSTELUN loppuminen voi viedä elämästä ilon ja täyttää sen epätoivolla. Otetaan esimerkiksi Jeff ja Susan, jotka seurustelivat kaksi vuotta. Heidän välilleen muodostui vahva tunneside. Jeff lähetteli Susanille pitkin päivää herkkiä tekstiviestejä ja antoi hänelle aika ajoin lahjoja osoittaakseen ajattelevansa häntä. ”Jeff yritti tosissaan kuunnella ja ymmärtää minua”, Susan sanoo. ”Hän sai minut tuntemaan itseni tärkeäksi.”

Aikanaan Jeff ja Susan puhuivat naimisiinmenosta ja siitä, missä he sen jälkeen asuisivat. Jeff jopa kysyi Susanin sormuksen kokoa. Sitten, aivan yllättäen, Jeff pani suhteen poikki! Susan oli järkyttynyt. Hän kyllä suoriutui arkipäivän rutiineista mutta oli sisältä täysin turta. ”Olin henkisesti ja fyysisesti aivan lopussa”, hän sanoo. *

Miksi niin tuskallista?

Jos olet vastaavanlaisessa tilanteessa kuin Susan, saatat hyvinkin miettiä, pääsetkö siitä koskaan yli (Psalmit 38:6). Ahdistus on täysin ymmärrettävää. Seurustelun loppuminen voi olla tähänastisen elämäsi traumaattisimpia kokemuksia. Jotkut ovatkin sanoneet, että suhteen loppuminen on kuin pieni kuolema, ja ihminen saattaa jopa käydä läpi vaiheita, jotka ovat tyypillisiä surutyölle. Seuraavassa niistä muutamia.

Kieltäminen. ”Se ei voi olla ohi. Parin päivän päästä hän muuttaa mieltään.”

Viha. ”Miten hän saattoi tehdä minulle näin? En voi sietää häntä!”

Masennus. ”Minussa ei ole mitään rakastettavaa. Kukaan ei koskaan rakastu minuun.”

Hyväksyminen. ”Kyllä tämä tästä. Nyt tuntuu pahalta, mutta kyllä minä selviän.”

Sinä voit päästä hyväksymisvaiheeseen. Se, miten paljon aikaa siihen kuluu, riippuu muun muassa siitä, kuinka pitkään suhde kesti ja kuinka pitkälle se eteni. Mitä voit sillä välin tehdä selviytyäksesi sydänsurusta?

Eteenpäin

Olet luultavasti kuullut sanottavan, että aika parantaa haavat. Heti seurustelun loputtua tuo ajatus ei välttämättä paljon lohduta, sillä ajan kuluminen auttaa vain jossain määrin. Ajatellaan esimerkiksi ihoon tullutta haavaa. Se kyllä paranee aikanaan, mutta juuri nyt se on kipeä. Verenvuoto on tyrehdytettävä ja kipu saatava lievittymään. Haavaa on myös varjeltava tulehtumiselta. Sama pätee tunneperäisiin haavoihin. Juuri nyt haavaan sattuu, mutta voit tehdä jotain, jotta kipu lievittyisi eikä katkeruus pahentaisi tilannetta. Aika tekee tehtävänsä, mutta mitä sinä voit tehdä? Seuraavassa on joitakin ehdotuksia.

Anna itsesi surra. Monesti kunnon itku tekee hyvää. Raamattukin sanoo, että on ”aika itkeä” ja joskus jopa ”aika valittaa” (Saarnaaja 3:1, 4). Kyyneleet eivät ole heikkouden merkki. Jopa Daavid, rohkea soturi, myönsi kerran suuren tunneperäisen tuskan vallassa: ”Joka yö vuoteeni kastuu itkustani; tyynyni on kyynelten kyllästämä.” (Psalmit 6:6, Today’s English Version.)

Huolehdi fyysisestä terveydestäsi. Tunneperäinen tuska verottaa voimia, mutta liikunta ja oikea ravinto auttavat palauttamaan ne. 1. Timoteuksen kirjeen 4:8 sanookin: ”Ruumiillisesta valmennuksesta on hyötyä.”

Mihin terveyteesi liittyviin seikkoihin sinun on tarpeen kiinnittää huomiota?

․․․․․

Pysy aktiivisena. Tee edelleen kaikkea, mikä kiinnostaa sinua. Nyt jos koskaan sinun on varottava eristäytymästä muista (Sananlaskut 18:1). Kun olet niiden kanssa, jotka välittävät sinusta, voit pitää mielesi myönteisissä asioissa.

Mitä sellaisia tavoitteita voit asettaa itsellesi, jotka pitävät sinut aktiivisena?

․․․․․

Kerro tunteistasi Jumalalle. Tämä voi olla vaikeaa. Seurustelun loputtua jostakusta voi jopa tuntua, että Jumala on pettänyt hänet. Hän voi ajatella, että vaikka hän rukoili hartaasti löytääkseen itselleen jonkun, lopputulos oli silti tämä. (Psalmit 10:1.) Mutta olisiko oikein pitää Jumalaa pelkästään taivaallisena avioliittojen järjestäjänä? Ei varmasti. Hän ei myöskään ole vastuussa siitä, että seurustelukumppani haluaa lopettaa suhteen. Me tiedämme, että Jehova välittää meistä (1. Pietarin kirje 5:7, alaviite). Vuodata hänelle sydämesi rukouksessa. Raamattu sanoo: ”Antakaa anomustenne tulla – – Jumalalle tunnetuiksi, niin Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ajatuksen, varjelee teidän sydämenne ja mielenne Kristuksen Jeesuksen välityksellä.” (Filippiläisille 4:6, 7.)

Mistä nimenomaisista asioista sinä voisit kertoa Jehovalle rukouksessa, kun yrität selviytyä seurustelun loppumisen aiheuttamasta tuskasta?

․․․․․

Katse eteenpäin

Annettuasi itsellesi aikaa toipua sinun voisi olla hyvä miettiä, mitä päättyneessä suhteessa oikein tapahtui. Kun olet valmis tähän, vastausten kirjoittaminen seuraaviin kysymyksiin voi auttaa.

▪ Kertoiko toinen, miksi hän lopetti seurustelun? Kirjoita syy tähän, vaikka se ei sinusta olisikaan totta.

․․․․․

▪ Mitä muita mahdollisia syitä tulee mieleesi?

․․․․․

▪ Keksitkö näin jälkeenpäin, mitä olisit voinut tehdä, jotta lopputulos olisi ollut toisenlainen?

․․․․․

▪ Haluaisitko kokemasi perusteella kasvaa jollakin tavoin hengellisesti tai henkisesti?

․․․․․

▪ Tekisitkö jotain toisin seuraavalla kerralla?

․․․․․

Päättynyt suhde ei johtanut toivomaasi lopputulokseen. Muista kuitenkin, että myrskyn raivotessa näkee helposti vain synkän taivaan ja rankkasateen. Aikanaan sade kuitenkin lakkaa ja taivas selkenee. Nuoret, joita lainattiin edellä, huomasivat lopulta voivansa jatkaa elämäänsä. Sama pätee varmasti myös sinuun!

Lisää Nuoret kysyvät -palstan kirjoituksia verkko-osoitteessa www.watchtower.org/ypfi

[Alaviitteet]

^ kpl 3 Jotkin nimet on muutettu.

^ kpl 5 Vaikka kirjoituksessa lainataan naispuolisten henkilöiden ajatuksia, samat periaatteet soveltuvat molempiin sukupuoliin.

MIETITTÄVÄKSI

▪ Mitä päättynyt suhde on opettanut sinulle itsestäsi?

▪ Mitä olet oppinut vastakkaisesta sukupuolesta?

▪ Kenelle voit uskoutua, jos ahdistavat tunteet ovat saada sinusta yliotteen?

[Tekstiruutu s. 20]

EHDOTUS

Edellä mainittu Susan kirjoitti muistiin muutamia raamatunkohtia ja piti listaa käden ulottuvilla, niin että hän saattoi lukea kohdat aina kun tunsi menettävänsä tasapainon. Mitä jos sinäkin kirjoittaisit muistiin joitakin tässä kirjoituksessa mainittuja raamatunkohtia?

[Kuva s. 19]

Seurustelun loppuminen on kuin tuskallinen haava: ensin siihen sattuu, mutta vähitellen se paranee.