Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Mitä merkitsee aviollinen uskollisuus?

Mitä merkitsee aviollinen uskollisuus?

Raamatun näkökanta

Mitä merkitsee aviollinen uskollisuus?

Useimmat ihmiset odottavat aviopuolisolta uskollisuutta sukupuoliasioissa. Tällainen näkemys aviollisesta uskollisuudesta on sopusoinnussa Raamatun kanssa, jossa sanotaan: ”Pidettäköön avioliitto kunniassa kaikkien keskuudessa ja aviovuode saastuttamattomana.” (Heprealaisille 13:4)

MERKITSEEKÖ uskollisuus avioliitossa pelkästään sitä, ettei ole avioliiton ulkopuolisissa sukupuolisuhteissa? Mitä on sanottava muuhun kuin omaan puolisoon liittyvistä seksifantasioista? Voisiko läheinen ystävyys vastakkaiseen sukupuoleen kuuluvan kanssa muuttua tietynlaiseksi uskottomuudeksi?

Ovatko seksifantasiat harmittomia?

Raamatun mukaan sukupuolisuhteet ovat luonnollinen ja puhdas osa avioelämää ja keskinäisen ilon ja tyydytyksen lähde puolisoille (Sananlaskut 5:18, 19). Monet nykyajan asiantuntijat kuitenkin uskovat, että naimisissa olevan on normaalia – jopa terveellistä – hautoa kuvitelmia muista seksikumppaneista. Ovatko tällaiset kuvitelmat harmittomia, kunhan ne eivät johda tekoihin?

Seksifantasiat keskittyvät tavallisesti ihmisen omaan nautintoon. Tällainen itsekeskeisyys on ristiriidassa aviopareille annetun Raamatun neuvon kanssa. Jumalan sanassa sanotaan sukupuolisuhteista: ”Vaimolla ei ole valtaa omaan ruumiiseensa, mutta hänen miehellään on; samoin miehelläkään ei ole valtaa omaan ruumiiseensa, mutta hänen vaimollaan on.” (1. Korinttilaisille 7:4.) Kun puolisot noudattavat tätä Raamatun ohjetta, seksi ei muutu keinoksi tyydyttää fantasioiden ruokkimia himokkaita ja itsekkäitä haluja. Raamatun neuvo lisää aviopuolisoiden onnellisuutta (Apostolien teot 20:35; Filippiläisille 2:4).

Fantasiat avioliiton ulkopuolisista suhteista ovat oikeastaan sellaisten tekojen harjoittelemista mielessä, joiden toteuttaminen aiheuttaisi puolisolle suurta tuskaa. Lisäävätkö seksifantasiat aviorikoksen todennäköisyyttä? Kyllä lisäävät. Raamattu valaisee ajatusten ja tekojen välistä yhteyttä sanoen: ”Kutakin koetellaan siten, että hänen oma halunsa vetää ja houkuttelee häntä. Kun sitten halu on hedelmöitynyt, se synnyttää synnin.” (Jaakobin kirje 1:14, 15.)

Jeesus sanoi: ”Jokainen, joka jatkuvasti katsoo naista niin että tuntee intohimoa häneen, on jo sydämessään tehnyt aviorikoksen hänen kanssaan.” (Matteus 5:28.) Kun kieltäydymme hautomasta haureellisia kuvitelmia, ”varjelemme sydäntämme” ja suojelemme avioliittoamme (Sananlaskut 4:23).

Miksi olla uskollinen tunnetasolla?

Avioliiton onnistuminen vaatii puolisoilta ”yksinomaista antaumusta” toisiaan kohtaan (Laulujen laulu 8:6; Sananlaskut 5:15–18). Mitä se merkitsee? Vaikka on normaalia, että naimisissa olevalla on kumpaakin sukupuolta olevia ystäviä, puolison kuuluu saada merkittävin osa hänen ajastaan, huomiostaan ja henkisistä resursseistaan. Mikä tahansa suhde, joka riistää puolisolta sen, mikä hänelle kuuluu, on tietynlaista uskottomuutta, vaikka siihen ei liittyisikään seksuaalisia tekoja. *

Miten tällainen suhde voisi syntyä? Joku vastakkaista sukupuolta oleva saattaa vaikuttaa miellyttävämmältä tai empaattisemmalta kuin oma puoliso. Ajan viettäminen hänen kanssaan työpaikalla tai jossain muussa tilanteessa voi johtaa keskusteluun henkilökohtaisista asioista, kuten avioliiton ongelmista tai pettymyksistä. Kahden ihmisen välille voi kehittyä tunneperäinen riippuvuus. Keskustelu kasvotusten, puhelimitse tai internetin välityksellä saattaa johtaa luottamuksellisten asioiden paljastumiseen. Aviopuolisoilla on oikeus odottaa, että he puhuvat tietyistä asioista vain keskenään ja että ”luottamuksellinen puhe” pysyy yksityisenä (Sananlaskut 25:9).

On varottava uskottelemasta itselleen, että kuvassa ei ole mukana romanttisia tunteita, kun se ei välttämättä pidä paikkaansa. Jeremian 17:9:ssä sanotaan, että sydän on petollinen. Jos olet ystävystynyt läheisesti jonkun vastakkaista sukupuolta olevan kanssa, kysy itseltäsi: Puolustelenko tai salailenko suhdetta? Tuntuisiko minusta epämukavalta, jos puolisoni kuulisi keskustelumme? Miltä minusta tuntuisi, jos puolisollani olisi samanlainen ystävä? (Matteus 7:12.)

Sopimaton suhde voi tuhota avioliiton, sillä henkinen läheisyys valmistaa maaperää seksuaaliselle suhteelle. Jeesus varoittikin, että ”sydämestä lähtee – – aviorikoksia” (Matteus 15:19). Vaikka suhde ei johtaisikaan aviorikokseen, menetettyä luottamusta voi olla erittäin vaikea hankkia takaisin. Tämän koki Karen *, joka sanoi: ”Sydämeni särkyi, kun sain selville, että Mark jutteli salaa puhelimessa toisen naisen kanssa monta kertaa päivässä. On hyvin vaikea uskoa, ettei heillä ollut seksisuhdetta. En tiedä, voinko enää koskaan luottaa häneen.”

Aseta sopivat rajat ystävyydelle vastakkaista sukupuolta olevien kanssa. Älä sulje silmiäsi sopimattomilta tunteilta äläkä yritä selittää epäpuhtaita vaikuttimia joksikin muuksi. Jos tunnet, että suhde on uhka avioliitollesi, toimi nopeasti: aseta suhteelle rajat tai lopeta se. Raamattu sanoo: ”Terävänäköinen on se, joka on nähnyt onnettomuuden ja sitten kätkeytyy.” (Sananlaskut 22:3.)

Suojele aviosuhdetta

Luoja on tarkoittanut avioliiton läheisimmäksi suhteeksi kahden ihmisen välillä. Hän on sanonut, että miehen ja vaimon ”on tultava yhdeksi lihaksi” (1. Mooseksen kirja 2:24). Yhtenä lihana olemiseen liittyy muutakin kuin sukupuolisuhteet. Siihen sisältyy läheinen tunneside, jota epäitsekkyys, luottamus ja keskinäinen kunnioitus lujittavat (Sananlaskut 31:11; Malakia 2:14, 15; Efesolaisille 5:28, 33). Näiden periaatteiden soveltaminen suojelee avioliittoa uskottomuudelta ajatusten ja tunteiden tasolla.

[Alaviitteet]

^ kpl 11 On kuitenkin tärkeää huomata, että vain avioliiton ulkopuoliset sukupuolisuhteet ovat raamatullisen avioeron peruste (Matteus 19:9).

^ kpl 14 Jotkin nimet on muutettu.

OLETKO MIETTINYT?

▪ Voivatko seksifantasiat johtaa tekoihin? (Jaakobin kirje 1:14, 15.)

▪ Voisiko läheinen ystävyys vastakkaista sukupuolta olevan kanssa olla uhka avioliitolle? (Jeremia 17:9; Matteus 15:19.)

▪ Miten aviosidettä voi lujittaa? (1. Korinttilaisille 7:4; 13:8; Efesolaisille 5:28, 33.)

[Huomioteksti s. 29]

”Jokainen, joka jatkuvasti katsoo naista niin että tuntee intohimoa häneen, on jo sydämessään tehnyt aviorikoksen hänen kanssaan.” (Matteus 5:28.)