Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

”Laatikko jonka – – vain Jehova voi avata”

”Laatikko jonka – – vain Jehova voi avata”

”Laatikko jonka – – vain Jehova voi avata”

▪ Vuonna 2007 Sisiliassa asuvat kuusivuotias Erika ja nelivuotias Mattia menettivät isänsä. Lasten tuskaa on kuitenkin helpottanut ylösnousemustoivo (Apostolien teot 24:15).

Erika kertoo mielellään tästä raamatullisesta toivosta toisille, varsinkin koulutovereilleen. Esimerkiksi kerran, kun hänen ystävänsä Beatrice sanoi Erikan isän olevan nyt taivaassa, Erika vastasi ystävällisesti, että Raamatussa sanotaan toisin. ”Missä hän sitten on?” kysyi Beatrice.

”Haudassa”, vastasi Erika. Seuraavaksi Beatrice halusi tietää, millainen paikka se hauta oikein on.

”Se on kuin laatikko, jonka voi avata ja sulkea”, Erika selitti. ”Mutta kun se on suljettu, sitä ei voi itse avata. Vain Jehova voi avata sen, kun uusi maailma tulee.”

Erika kertoi ystävälleen, että Jehova on Jumalan nimi, että Jehova muuttaa maan paratiisiksi ja että silloin sairaudet poistetaan ja kuolleet palaavat eloon. Erika pyysi Beatricea kysymään äidiltään, saisiko hän antaa heille kirjan, jossa kerrotaan näistä asioista.

Kun Beatrice oli saanut luvan ottaa lahjan vastaan, Erika antoi ystävälleen Opimme Suurelta Opettajalta -kirjan. Hän puhuu edelleen Raamatusta oppimistaan asioista muille ja on antanut samaisen kirjan opettajalleenkin.

Erika ja hänen pikkuveljensä ovat tietysti edelleen ajoittain surullisia sen vuoksi, että he ovat menettäneet isänsä. Ylösnousemustoivo saa heidät kuitenkin tuntemaan olonsa paremmaksi. Nämä lapset, kuten monet muutkin ihmiset eri puolilla maailmaa, kiittävät Jehovaa, todellisen lohdutuksen Jumalaa (Matteus 21:16; 2. Korinttilaisille 1:3, 4).

Voit tilata tämän kauniisti kuvitetun 256-sivuisen kirjan, jonka sivukoko on sama kuin tässä lehdessä. Täytä oheinen lipuke ja lähetä se siinä olevaan osoitteeseen tai johonkin tämän lehden sivulla 5 mainittuun sopivaan osoitteeseen.

□ Tilaan sitoumuksetta oheisen kirjan.

□ Haluaisin, että joku tulee maksutta tutkimaan kanssani Raamattua.