Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Lukijoiden kirjeitä

Lukijoiden kirjeitä

Lukijoiden kirjeitä

Nuoret kysyvät: Mitä pahaa on kiroilussa? (Maaliskuu 2008.) Vaikka olen kasvanut kristityssä kodissa, kiroilu tuli minulle tavaksi. Yritin yhä uudelleen lopettaa sen, mutta en onnistunut. Tämä kirjoitus on kuitenkin auttanut minua hillitsemään itseni. Puheen lahjaa ei pidä käyttää väärin, kuten kirjoituksessa sanottiin. Nykyään siis mietin kahdesti, ennen kuin avaan suuni. Paljon kiitoksia.

C. P., Brasilia

Olen 12-vuotias. Koulussa kaikki kiroilevat, ja pelkään, että joskus minultakin voisi lipsahtaa kirosana. Olin juuri aikeissa kirjoittaa ja pyytää, että tästä aiheesta kirjoitettaisiin Nuoret kysyvät -palstalla, kun kaipaamani artikkeli ilmestyi Herätkää!-lehdessä. Siinä muistutettiin, miksi kiroilu on sopimatonta, mikä vahvisti päätöstäni välttää sitä. Kirjoittakaa edelleen tällaisia artikkeleja.

A. P., Yhdysvallat

Mieheni ja minä teemme työksemme kotisiivouksia. Eräs asiakkaamme kertoi tehneensä ”uudenvuodenlupauksen” kiroilun lopettamisesta. Nainen sanoi rukoilevansa joka päivä Jumalalta apua, jotta hän pääsisi tästä pahasta tavasta. Lisäksi hän kysyi, olisiko minulla jotain aiheeseen liittyvää lukemista. Rukoilin asian johdosta. Sitten latasin tapani mukaan uusimmat lehdet MP3-soittimeeni www.pr418.com-verkkosivustolta. Voitte kuvitella, kuinka iloinen olin, kun seuraavana päivänä kuuntelin sisällysluettelon. Olin todella innoissani! Vaikka artikkeli olikin kirjoitettu nuorille, olin varma, että asiakkaamme saisi siitä käytännöllisiä neuvoja. Tuskin maltoin odottaa, että pääsin näyttämään sen hänelle.

S. C., Yhdysvallat

Miten lennonjohto huolehtii matkustajien turvallisuudesta? (Huhtikuu 2008.) ”Valmiina nousuun!” huudahdin luettuani tämän kirjoituksen. Minulle tuli turvallisempi ja luottavaisempi olo, sillä tämä Herätkää!-lehti osoitti minulle, että lennonjohtajat ovat aidosti kiinnostuneita meidän matkustajien turvallisuudesta. Kiitos.

T. S., Brasilia

Miten vastaisit? Olen 12-vuotias ja asun Etelä-Irlannissa. Haluan kiittää Herätkää!-lehden lopussa olevista lapsille tarkoitetuista tehtävistä. Idea on tosi hyvä, sillä tehtävät saavat lapset käymään lehden läpi tarkkaan. Julkaisettehan niitä edelleen. Kiitos vielä kerran.

A. C., Irlanti