Nuoret kysyvät:

Miten selviydyn vanhempani kuolemasta?

”Kun äiti kuoli, olin aivan hukassa ja minulla oli tyhjä olo. Hän oli se, joka piti perheemme koossa.” (Karyn) *

HARVA asia elämässä tulee koskaan vaikuttamaan sinuun yhtä syvästi kuin oman isän tai äidin kuolema. Sen lisäksi että menetys on hyvin tuskallinen, myös tulevaisuus näyttää todennäköisesti aivan erilaiselta kuin olit odottanut.

Ehkä olit toivonut, että rakas äitisi tai isäsi näkisi päivän, jolloin vihdoin saat ajokortin tai pääset koulusta, tai että hän olisi jakamassa hääpäiväsi ilon. Nyt nuo toiveet ovat sirpaleina, ja tunnet surua, pettymystä tai jopa suuttumusta. Miten selviytyä kuoleman synnyttämistä monenlaisista tunteista?

Normaali reaktio?

Kun ensimmäisen kerran tajuat äidin tai isän todella kuolleen, sinussa voi herätä monenlaisia tunteita, joita et ole ennen kokenut. Brian oli vasta 13-vuotias, kun hänen isänsä kuoli sydänkohtaukseen. Hän sanoo: ”Sinä iltana kun kuulimme siitä, emme pystyneet muuta kuin itkemään toistemme kaulassa.” Natalie, joka oli kymmenen vanha isänsä kuollessa syöpään, muistelee: ”En tiennyt, mitä olisi pitänyt tuntea, joten en tuntenut mitään. Olin täysin turta.”

Kuolema vaikuttaa eri tavalla eri ihmisiin. Raamattu sanookin, että kullakin on ”oma vitsauksensa ja tuskansa” (2. Aikakirja 6:29). Pidä tämä mielessäsi ja mieti hetki, miten vanhempasi kuolema on vaikuttanut sinuun. Kuvaile, 1) miltä sinusta tuntui, kun sait tietää kuolemasta, ja 2) miltä sinusta tuntuu nyt. *

1) ․․․․․

2) ․․․․․

Saatat vastauksistasi huomata, että tunteesi ovat ainakin jossain määrin tasaantumassa.  Se on normaalia. Se ei tarkoita, että olet unohtanut vanhempasi. Toisaalta voi olla, että tunteesi ovat ennallaan tai ne ovat jopa voimistuneet. Ehkä surusi tulee aaltoina, jotka näyttävät vellovan edestakaisin ja sitten ”iskevän rantaan” odottamattomina hetkinä. Tämäkin on normaalia, vaikka vanhempasi kuolemasta olisi jo vuosia. Kysymys kuuluu, miten voit selviytyä surusta, ilmenipä se millä tavalla tahansa.

Selviytymiskeinoja

Älä pidättele kyyneleitä! Itkeminen helpottaa surun keskellä. Sinusta voi kuitenkin tuntua samalta kuin Aliciasta, joka oli 19-vuotias äitinsä kuollessa. Hän kertoo: ”Ajattelin, että jos näyttäisin tunteitani liikaa, toiset luulisivat, että minulta puuttuu uskoa.” Muistat varmasti, että Jeesus Kristus oli täydellinen ihminen, jolla oli vankkumaton usko Jumalaan. Silti hän ”puhkesi kyyneliin”, kun hänen hyvä ystävänsä Lasarus oli kuollut (Johannes 11:35). Älä siis pelkää itkeä. Se ei merkitse sitä, ettei sinulla olisi uskoa. Alicia sanoo: ”Lopulta aloin itkeä. Paljon. Joka päivä.” *

Käsittele syyllisyydentunteita. ”Minulla oli tapana käydä yläkerrassa antamassa äidille hyvänyönsuukko”, muistelee Karyn, joka oli 13-vuotias äitinsä kuollessa. ”Kerran se jäi tekemättä. Seuraavana aamuna äiti nukkui pois. Niin tyhmältä kuin se kuulostaakin, tunnen syyllisyyttä siitä, etten käynyt katsomassa häntä viimeisenä iltana – ja myös siitä, mitä kaikkea seuraavana aamuna tapahtui. Isä lähti työmatkalle ja pyysi, että minä ja siskoni kävisimme katsomassa, onko äidillä kaikki hyvin. Mutta me nukuimme myöhään, ja kun menin äidin luo, hän ei hengittänyt. Se tuntui hirveältä, sillä hän oli ihan kunnossa, kun isä lähti.”

Ehkä sinäkin tunnet syyllisyyttä sen johdosta, mitä sinulta jäi tekemättä. Saatat jopa piinata itseäsi miettimällä, mitä kaikkea olisit voinut tehdä toisin. ”Kunpa vain olisin pyytänyt isää menemään lääkäriin.” ”Kunpa vain olisin käynyt katsomassa äitiä aikaisemmin.” Jos tällaiset ajatukset vaivaavat sinua, muista, että on normaalia katua sellaista, minkä olisi halunnut tehdä toisin. Mutta tosiasiassa sinä olisit toiminut toisin, jos olisit tiennyt, mitä tapahtuisi. Et kuitenkaan tiennyt. Sen vuoksi sinun ei tarvitse kantaa syyllisyyttä. Sinä et ole vastuussa vanhempasi kuolemasta! *

Kerro tunteistasi. Sananlaskujen 12:25:ssä sanotaan: ”Huomaavaiset sanat ilahduttavat.” (Today’s English Version.) Jos pidät tunteet sisälläsi, sinun voi olla vaikea kestää  suruasi. Mutta jos puhut niistä jonkun sellaisen kanssa, johon luotat, voit kuulla ”huomaavaisia sanoja” silloin kun niitä kipeimmin tarvitset. Kokeile yhtä tai useampaa seuraavista ehdotuksista.

Puhu elossa olevalle vanhemmallesi. Jälkeenjääneellä äidillä tai isällä on varmasti vaikeaa juuri nyt, mutta ei ole epäilystäkään siitä, että hän kuitenkin haluaa antaa sinulle kaipaamaasi tukea. Kerro hänelle, miltä sinusta tuntuu. Puhuminen helpottaa suruasi ja lähentää teitä toisiinne.

Miten ottaa asia puheeksi? Tässä yksi vaihtoehto: kirjoita paperille kaksi tai kolme asiaa, jotka olisit halunnut tietää kuolleesta vanhemmastasi, ja kysy sitten elossa olevalta vanhemmaltasi, voisitteko jutella jostakin niistä. *

․․․․․

Puhu hyville ystävillesi. Raamattu sanoo, että tosi toverit ovat syntyneet ”ahdingon varalle” (Sananlaskut 17:17). ”Apua voi tulla siltä, jolta sitä vähiten odottaa”, sanoo Alicia. ”Siksi ei kannata pelätä puhua.” Keskusteleminen voi kieltämättä tuntua vähän hankalalta, kun kumpikaan ei oikein löydä oikeita sanoja. Pitkällä aikavälillä surusta puhuminen tekee sinulle kuitenkin hyvää. David, joka oli vasta yhdeksänvuotias, kun hänen isänsä kuoli sydänkohtaukseen, muistelee: ”Pidin kaikki tunteet visusti sisälläni, mutta olisi ollut terveellisempää puhua niistä enemmän. Olisin voinut selviytyä paremmin.”

Puhu Jumalalle. Olosi on luultavasti paljon parempi, kun olet ”vuodattanut sydämesi” Jehova Jumalalle rukouksessa (Psalmit 62:8).  Vaikutus ei ole pelkästään psykologinen. Rukouksessa pyydät apua ”kaiken lohdutuksen Jumalalta, joka lohduttaa meitä kaikessa ahdistuksessamme” (2. Korinttilaisille 1:3, 4).

Jumala lohduttaa muun muassa pyhän henkensä välityksellä. Se voi valaa sinuun ”voimaa, joka ylittää tavanomaisen”, niin että voit kestää tuskan (2. Korinttilaisille 4:7). Jumala antaa lohdutusta myös Raamatun kirjoitusten välityksellä (Roomalaisille 15:4). Pyydä häneltä siksi hänen henkeään ja varaa aikaa hänen Sanansa, Raamatun, rohkaisevien ajatusten lukemiseen (2. Tessalonikalaisille 2:16, 17). Voisit vaikka pitää käsillä listaa raamatunkohdista, jotka ovat sinusta erityisen lohduttavia. *

Loppuuko tuska koskaan?

Suru ei lopu yhdessä yössä. ”Ei siitä pelkällä tahdonvoimalla pääse yli”, sanoo Brianne, jonka äiti kuoli hänen ollessaan 16-vuotias. ”Joinakin iltoina itken itseni uneen. Joskus taas yritän keskittyä menetykseni sijasta Jehovan lupauksiin kaikesta siitä, mitä saan tehdä yhdessä äidin kanssa paratiisissa.”

Raamatussa vakuutetaan, että tuossa paratiisissa ei ”kuolemaa enää ole eikä surua eikä valitushuutoa eikä tuskaa enää ole” (Ilmestys 21:3, 4, alaviite). Kun mietit näitä lupauksia, sinäkin voit huomata selviytyväsi paremmin vanhempasi menetyksestä.

Lisää Nuoret kysyvät -palstan kirjoituksia verkko-osoitteessa www.watchtower.org/ypfi

[Alaviitteet]

MIETITTÄVÄKSI

▪ Mitä tässä kirjoituksessa annettuja ehdotuksia aiot kokeilla? ․․․․․

▪ Listaa muutama raamatunkohta, joista saat lohdutusta, kun suru tuntuu ylivoimaiselta. ․․․․․

[Tekstiruutu s. 11]

SAA ITKEÄ – HEKIN ITKIVÄT

Abraham (1. Mooseksen kirja 23:2)

Joosef (1. Mooseksen kirja 50:1)

Daavid (2. Samuelin kirja 1:11, 12; 18:33)

Lasaruksen sisar Maria (Johannes 11:32, 33)

Jeesus (Johannes 11:35)

Maria Magdaleena (Johannes 20:11)

[Tekstiruutu/Kuva s. 12]

PIDÄ PÄIVÄKIRJAA

Surua voi huojentaa suuresti se, että panee paperille ajatuksiaan poismenneestä vanhemmasta. Kirjoittamisen aiheita on varmasti monia, mutta tässä muutama ehdotus.

▪ Mukavia muistoja vanhemmasta.

▪ Mitä olisit halunnut sanoa hänelle hänen ollessaan vielä elossa?

▪ Kuvittele, että sinulla on nuorempi veli tai sisar, joka tuntee syyllisyyttä vanhempanne kuoleman johdosta. Mitä voisit sanoa hänen lohdutuksekseen? Tämän miettiminen voi auttaa sinua näkemään omat syyllisyydentunteesi oikeassa valossa.

[Tekstiruutu s. 13]

ELOSSA OLEVALLE VANHEMMALLE

Puolison menettäminen on tuskallinen kokemus, mutta lisäksi teini-ikäinen lapsenne tarvitsee apuasi. Miten voit auttaa häntä selviytymään surustaan samalla kun itse teet surutyötä?

Älä yritä peittää tunteitasi. Lapsesi on oppinut monia elämän arvokkaimpia asioita tarkkailemalla sinua. Samalla tavalla hän oppii nyt käsittelemään surua. Älä siksi ajattele, että sinun pitäisi olla lapsesi takia niin vahva, että pystyt pitämään kaiken surusi häneltä piilossa. Hän saattaa vain oppia tekemään samoin. Kun sitä vastoin ilmaiset tuskasi, hän oppii, että on usein parempi ilmaista tunteita kuin tukahduttaa ne ja että on normaalia tuntea surua, pettymystä tai jopa suuttumusta.

Rohkaise nuorta puhumaan. Kannusta lastasi avautumaan mutta älä painosta häntä. Jos hän ei tunnu halukkaalta puhumaan, voisitte käsitellä tämän kirjoituksen yhdessä. Puhu myös niistä monista hyvistä muistoista, joita sinulla on puolisostasi. Älä kiellä, että sinun on vaikea jatkaa eteenpäin. Kun nuori kuulee sinun ilmaisevan tunteitasi, hän oppii toimimaan samoin.

Hyväksy rajasi. Haluat ymmärrettävästikin olla pettämätön tuki lapsellesi tänä vaikeana aikana, mutta muista, että rakkaan puolisosi kuolema on vaikuttanut sinuun syvästi. Henkiset ja fyysiset voimavarasi voivat olla jonkin aikaa normaalia pienemmät (Sananlaskut 24:10). Siksi sinun täytyy ehkä pyytää tueksi aikuisia sukulaisia tai kypsiä ystäviä. Avun pyytäminen on kypsyyden merkki. Sananlaskujen 11:2:ssa sanotaan: ”Viisaus on vaatimattomien parissa.”

Parasta mahdollista tukea voi saada Jehova Jumalalta, joka lupaa palvojilleen: ”Minä, Jehova, sinun Jumalasi, tartun oikeaan käteesi, minä, joka sanon sinulle: ’Älä pelkää. Minä olen auttava sinua.’ ” (Jesaja 41:13.)

[Kuva s. 11]

Suru voi tulla aaltoina, jotka ”iskevät rantaan” odottamattomina hetkinä.