Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Tarkkailemme maailmaa

Tarkkailemme maailmaa

Tarkkailemme maailmaa

”Venäjän alueella on tätä nykyä kaksi miljardia tonnia myrkyllistä jätettä, eikä sen hävittämiseen ole mitään tehokasta keinoa.” (RIA NOVOSTI, VENÄJÄ.)

Merirosvous on lisääntynyt äkisti 2000-luvulla. Esimerkiksi vuonna 2007 ”tapahtui 263 merirosvojen hyökkäystä, joista osa jäi pelkäksi yritykseksi”. (THE WALL STREET JOURNAL, YHDYSVALLAT.)

Alkoholi ja raskaus

Saksassa syntyy joka vuosi noin 10 000 lasta, joilla on jokin alkoholiin liittyvä synnynnäinen kehityshäiriö, kertoo Süddeutsche Zeitung. Näistä lapsista noin 4 000 on vakavasti ja pysyvästi vammaisia. ”Raskaudenaikaiselle alkoholinkäytölle ei ole määritetty turvallista ylärajaa”, varoittaa päihdeviranomainen Sabine Bätzing. Lehti jatkaa: ”Meidän on valistettava lääkäreitä, kätilöitä ja odottavia äitejä siitä, että jo yksi lasillinen silloin tällöin voi vahingoittaa lasta henkisesti ja fyysisesti tai aiheuttaa käyttäytymishäiriöitä.”

Puutarhanhoito hyväksi terveydelle

”Tutkijat ovat saaneet näyttöä siitä, että oman ruoan kasvattaminen – määrästä riippumatta – vaikuttaa terveyteen suotuisammin kuin on osattu kuvitellakaan”, sanotaan Psychology Today -lehdessä. Eräässä tutkimuksessa havaittiin, että kun ”tiettyjä maaperässä eläviä mykobakteerikantoja” kulkeutui elimistöön ruoansulatuskanavan tai hengitysteiden kautta, ne ”tehostivat huomattavasti immuunijärjestelmän toimintaa”. Lehden mukaan ”näyttääkin yhä enemmän siltä, että itse maaperän ainekset saattavat olla ihmisen terveydelle yhtä tärkeitä kuin parhaimmat siinä kasvaneet hedelmät ja vihannekset”.

Ennätyspitkä lento

Yhdysvaltain geologisen tutkimuslaitoksen tutkijat ovat kertoneet ”pisimmästä lentomatkasta, minkä maalinnun on havaittu tekevän ilman taukoja”. Tutkijat seurasivat satelliitilla punakuireja niiden vuotuisella muuttomatkalla Tyynenmeren yli. Yksi naaras lensi kahdeksan päivän aikana pysähtymättä 11 650 kilometrin matkan Alaskasta Uuteen-Seelantiin. Perille saapuessaan se ”oli kuluttanut puolet 700 gramman painostaan”, sanotaan The Week -lehdessä. Paluumatkalla kuirit lentävät Uudesta-Seelannista Kiinaan ja sieltä takaisin Alaskaan. Matkaa kertyy yhteensä 29 000 kilometriä. ”Jos kuirit lentävät keskimäärin 29 000 kilometriä vuodessa, aikuinen yksilö lentää elämänsä aikana suunnilleen 463 000 kilometriä”, tutkimuslaitoksesta kerrotaan.

Kaktusvarkaat kiikkiin

Saguaron kansallispuisto Arizonassa menettää tuolle alueelle tunnusomaisia kaktuksia varkaille. ”Kaikki haluavat jättiläiskaktuksen etupihalleen”, sanoo Jim McGinnis Arizonan maataloushallinnosta. Ei olekaan harvinaista nähdä aavikolla kaktuksia kuljettavia kulkuneuvoja. Yleensä varkaat vievät metrin parin korkuisia yksilöitä, joista voi saada tuhat dollaria tai enemmänkin. Varkauksien vähentämiseksi viranomaiset suunnittelevat nyt mikrosirujen istuttamista kaktuksiin, jolloin kannettavalla lukijalla voitaisiin myöhemmin tarkistaa, onko jotkin taimitarhoissa tai puutarhasuunnitteluyrityksissä myynnissä olevat kaktukset varastettu kansallispuistosta.