Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Apua nuorille

Apua nuorille

Apua nuorille

Olisi ihanteellista, jos kaikki vanhemmat jatkuvasti opastaisivat ja valmentaisivat lapsiaan rakkaudellisesti ja ymmärtäväisesti. Tähän voisivat sisältyä yhteiset ateriat, keskustelut ja lukuhetket. Vanhemmat eivät kuitenkaan ole täydellisiä. Raamatussa sanotaankin suoraan: ”Kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat Jumalan kunniaa vailla.” (Roomalaisille 3:23.)

Jos olet nuori, sinusta voi tuntua, että teidän perheen elämä on vähemmän ihanteellista, mikä saattaa olla aivan tottakin. Voit kuitenkin itse tehdä paljon vähentääksesi huolia ja ollaksesi onnellisempi. Seuraavassa tarkastelemme, miten jo muutamien Raamatun periaatteiden soveltaminen voi auttaa.

Ehdotus 1

Etsi ystäviä, älä eristäydy

”Eristäytyvä etsii omaa itsekästä haluaan; hän puhkeaa kaikkea käytännöllistä viisautta vastaan.” (Sananlaskut 18:1.) Jotkut nuoret tuntevat olonsa kiusaantuneeksi ihmisten seurassa ja katselevat siksi mieluummin televisiota tai pelaavat tietokonepelejä. Toiset eristäytyvät siksi, että he ovat piinallisen ujoja. Nuori Elizabeth sanoo, että hänen ujoutensa on ”pysyvä tila”. Hän kertoo: ”Ujouteni on samanlaista kuin pelko. Minun on tosi vaikea lähestyä ihmisiä ja puhua heille.”

Miten Elizabeth on tullut toimeen ujoutensa kanssa? Hän on Jehovan todistaja, ja hänen elämäänsä kuuluvat säännölliset seurakunnan kokoukset. Hän kertoo: ”Ujoudesta huolimatta olen ottanut tavoitteekseni puhua yhden ihmisen kanssa joka kokouksessa. Jos en saa sitä aikaiseksi, yritän olla masentumatta ja keskityn sen sijaan onnistumisiin. Huomaan, että toisiin tutustuminen on antanut minulle paljon.”

Mitä jos kirjoittaisit muistiin parin kolmen sellaisen ihmisen nimen, joihin haluaisit tutustua paremmin? Ota tavoitteeksesi oppia jotain uutta yhdestä heistä suunnilleen viikon kuluessa. Mieti sitten, mitä mukavaa voisit tehdä näille ihmisille tulevana kuukautena, ja toteuta ideasi (Apostolien teot 20:35).

Jos yrität kätkeytyä ongelmilta ja ihmisiltä, ajatuksesi alkavat pyöriä oman itsesi ympärillä enemmän kuin on hyväksi. Raamattu sitä vastoin sanoo, että meidän ei pitäisi olla kiinnostuneita pelkästään omista asioistamme vaan myös toisten asioista (Filippiläisille 2:4). Jos sovellat tätä periaatetta ollessasi tekemisissä perheesi ja muiden kanssa, näet omat ongelmasi oikeassa perspektiivissä ja osaat helpommin käsitellä niitä.

Ehdotus 2

Pakene sukupuolista moraalittomuutta

”Paetkaa sukupuolista moraalittomuutta. Kaikki muut synnit ovat ruumiin ulkopuolisia, mutta se, joka syyllistyy sukupuoliseen syntiin, tekee syntiä omaa ruumistaan vastaan.” (1. Korinttilaisille 6:18, New International Version.) Koska moraalittomat sukupuolisuhteet ovat nuorten keskuudessa yleisiä, miten voit pysyä lujana, kun sinua painostetaan niihin?

Sinun on ensiksikin mietittävä asia läpikotaisin ennen kuin sinua painostetaan tai joudut kiusaukseen. Sananlaskujen 14:15:ssä sanotaan: ”Terävänäköinen harkitsee askeleitaan.” Etelä-Afrikassa asuva nuori nainen Mbali sanoo: ”Lukiossa eräs samalla luokalla oleva poika pyysi minua jatkuvasti ulos. Luokan tytöt yrittivät painostaa minua seurustelemaan hänen kanssaan, sillä hän oli hyvännäköinen. Hän toimi mallina ja kuului koulun jalkapallojoukkueeseen. Hän oli kyllä puoleensavetävä, mutta olin jo etukäteen päättänyt olla tinkimättä moraalinormeistani. Kavereiden mielestä irtosuhteissa ei ollut mitään pahaa. Minä kuitenkin tiesin, mikä on oikein ja mikä väärin, ja olin päättänyt jo paljon aiemmin, mitä teen sellaisessa tilanteessa.”

Rukoile myös Jumalalta apua pitääksesi kiinni hänen moraalinormeistaan. Englantilainen Maggie sanoo: ”Rukous antaa minulle voimaa, jota tarvitsen, kun minua painostetaan seksiin. En koskaan ajattele, että selviän tilanteesta omin neuvoin. Lisäksi puhun asiasta vanhemmilleni ja joskus myös muille kypsille ystäville.”

Ehdotus 3

Kehitä empatiaa vanhempiasi kohtaan

”Olkaa kaikki samanmielisiä, myötäeläviä, veljellistä kiintymystä osoittavia, hellän sääliväisiä.” (1. Pietarin kirje 3:8.) Et pysty vaikuttamaan siihen, eroavatko vanhempasi tai onko molempien pakko käydä kokopäivätyössä. Voit kuitenkin jossain määrin vaikuttaa siihen, annatko tällaisten haasteiden pilata suhteesi heihin. Yksi tapa vähentää omia huoliasi ja lisätä onnellisuuttasi on se, että kehität empatiaa vanhempiasi kohtaan eli yrität ymmärtää, millaisia ongelmia heillä on.

Nuori Amber on noudattanut tätä neuvoa. Hän myöntää, että hänen ja hänen äitinsä suhde on joskus tosi stressaava ja täynnä väärinkäsityksiä ja pettymyksiä. Hän kuitenkin sanoo: ”Äiti on joutunut kestämään vaikka mitä. Hän on kasvattanut meidät neljä lasta yksin, mutta meillä on aina ollut ruokaa, vaatteita ja katto pään päällä. Ihailen valtavasti hänen vahvuuttaan ja toivon, että voisin olla yhtä päättäväinen, kun kohtaan vaikeuksia.”

Jos yrität asettua vanhempiesi asemaan ja eläytyä heidän tunteisiinsa, voit nähdä omat ongelmasi oikeassa valossa. Näin sinun on ehkä myös helpompi huomata vanhempiesi hyvät ominaisuudet ja jäljitellä niitä.

Luotettavaa opastusta

Edellä esitetyt ehdotukset ovat vain murto-osa siitä käytännöllisestä viisaudesta, jota Jumalan sana, Raamattu, sisältää. Kun tutustut tähän kirjaan lähemmin, voit todeta sen opastuksen luotettavuuden. *

Voit saada lisää tietoa Raamatusta tutkimalla sitä Jehovan todistajien kanssa. Heidän keskuudestaan löydät aitoja ystäviä, jotka tukevat sinua vaikeina aikoina ja auttavat sinua soveltamaan Raamatun viisaita neuvoja elämääsi. Raamatun normien noudattaminen ei ole missään tapauksessa helppoa, mutta jos valitset sen viitoittaman elämäntavan, saat pysyvää hyötyä (Jesaja 48:17, 18).

[Alaviite]

^ kpl 21 Jehovan todistajien julkaisema kirja Nuoret kysyvät – käytännöllisiä vastauksia, 2. osa, sisältää erinomaista raamatullista opastusta, jonka avulla nuoret voivat selviytyä kohtaamistaan paineista. Tällaista aineistoa on myös internetissä osoitteessa www.watchtower.org/ypfi.

[Tekstiruutu/Kuvat s. 8, 9]

Mitä nuoret tarvitsevat vanhemmiltaan

Yhteistä aikaa. Jehova Jumala sanoi muinoin israelilaisvanhemmille, että heidän tuli puhua lastensa kanssa usein – ”kotona istuessaan ja tietä kulkiessaan” (5. Mooseksen kirja 6:6, 7). Vanhempien on siis varattava aikaa lapsilleen. Jeesus selvästikin katsoi lasten olevan hänen aikansa arvoisia. Tästä kertoo muun muassa se, miten hän suhtautui, kun ”ihmiset alkoivat – – tuoda hänen luokseen lapsukaisia, jotta hän koskettaisi näihin”. Raamattu kertoo, että ”hän otti lapset syliinsä ja alkoi siunata heitä”. (Markus 10:13, 16.) Miten erinomainen esimerkki vanhemmille!

Rehellistä, avointa viestintää. Raamatussa sanotaan: ”Suunnitelmat raukeavat, missä ei ole luottamuksellista puhetta.” (Sananlaskut 15:22.) Luottamuksellinen puhe lasten kanssa on tärkeää, kun he ovat pieniä, mutta erityisen tärkeää se on nuoruusvuosina, jolloin he yleensä viettävät vähemmän aikaa kotona ja ovat enemmän koulutovereiden ja muiden seurassa. Ellei lasten ja vanhempien välillä ole luottamuksellista puhetta eli rehellistä ja avointa viestintää, nuorista voi tulla muukalaisia omassa kodissaan.

Sopivaa kuria. Kuriin sisältyy ajatus oikaisusta ja valmennuksesta, vaikkakin myös rankaiseminen voi toisinaan olla paikallaan. Sananlaskujen 15:5:ssä sanotaan: ”Tyhmä osoittaa epäkunnioitusta isänsä kuria kohtaan, mutta joka ottaa ojennuksen huomioon, on terävänäköinen.” Teini-ikäinen ei voi ”ottaa ojennusta huomioon”, ellei sitä anneta hänelle. Nuoren ohjaaminen vaatii vanhemmilta tietenkin tasapainoa. Heidän tulee välttää olemasta niin tiukkoja, että nuori turhautuu tai menettää jopa itseluottamuksensa (Kolossalaisille 3:21). Toisaalta vanhemmat eivät halua olla liian sallivaisia eivätkä jättää lapsiaan vaille elintärkeää valmennusta. Sallivaisuus voi olla tuhoisaa. *

[Alaviite]

^ kpl 29 Aiheesta lisää: kirjan Perheonnen salaisuus luvut 5 ja 6; julk. Jehovan todistajat.