Kärsivällisyys kannattaa orkideoiden viljelyssä

ORKIDEOIDEN kasvatukseen voi jäädä koukkuun. Jotkut harrastajat tutkivat tuntikausia lempilajiensa tieteellisiä nimiä ja opettelevat lausumaan niitä oikein. Mikä orkideoissa kiehtoo?

Erilaisten orkideojen ja muiden kämmekkäkasvien lajimäärä on valtava. Luonnonvaraisia lajeja on löydetty noin 25 000, ja keinotekoisia risteymiä on virallisten yhdistysten mukaan peräti yli 100 000. Keinotekoiset risteymät eivät tietenkään ole mitään uusia organismeja, joita kasvitieteilijät olisivat luoneet maaperästä, vedestä ja ilmasta, vaan ne ovat valvotun ristipölytyksen tulosta.

Sekä luonnossa esiintyviä lajeja että jalostettuja lajikkeita on monenkokoisia. Pienimpiä orkideoja voi tutkailla parhaiten suurennuslasilla, kun taas toiset ovat näyttäviä ikkunalaudalla. Eräs Indonesian sademetsässä kasvava orkidea voi painaa yli viisisataa kiloa!

Orkideat kukkivat kaikissa sateenkaaren väreissä, ja kukkien muodossa on paljon vaihtelua. Jotkin niistä näyttävät erehdyttävästi mehiläiseltä, perhoselta tai linnulta, toisten muoto taas ei muistuta mitään sellaista, mitä voisi nähdä muualla, ja juuri nämä lajit kiehtovat varsinkin viljelijöitä. Orkideoja saattoivat pitkään hankkia vain rikkaat, mutta nykyään ne ovat myös vähävaraisempien ulottuvilla. Millainen tarina on niiden kauniiden orkideoiden takana, joista nykyään saamme nauttia?

”Orkideakuume”

Orkideoja on ihailtu satoja vuosia, mutta vasta suhteellisen myöhään viljelijät oppivat lisäämään niitä menestyksellisesti. Ensimmäinen ihmisen risteyttämä lajike kukki vuonna 1856. Näiden upeiden mutta vaateliaiden kukkien kasvatus oli silti usein enemmänkin väsyttävää kuin antoisaa.

Orkidean siemenet ovat pieniä, joillakin lajeilla kuin hienoa pölyä, ja siksi niitä oli aiemmin ja usein vielä nykyäänkin vaikea käsitellä. Kaikkein suurin haaste on kuitenkin  saada siemenet kehittymään aikuisiksi yksilöiksi. Viljelijät kokeilivat vuosikymmenien ajan erilaisia aineita ja olosuhteita löytääkseen sopivan kasvuympäristön siementen itämiselle. Vuonna 1922 yhdysvaltalaisen Cornellin yliopiston tutkija tri Lewis Knudson havaitsi, että kun siemenet pantiin liuokseen, jossa oli vettä, sokeria ja agaria (merilevistä saatavaa hyytelömäistä ainetta), ne itivät ja lähtivät hyvään kasvuun. Pian innokkaat viljelijät tuottivat uusia risteymiä runsain määrin. Tämä ”orkideakuume” jatkuu yhä, ja sen seurauksena markkinoille tulee joka vuosi lukuisia täysin uusia lajikkeita.

Mutta jo kauan ennen kuin ihmiset alkoivat viljellä orkideoja, niitä kasvoi luonnonvaraisina. Miten ne risteytyvät luonnossa?

Luonnonvaraiset orkideat

Kun samalla alueella kukkii vähintään kaksi lähisukuista orkidealajia, ne saattavat tuottaa luonnollisen risteymän. Luonnossa pölytyksen hoitavat hyönteiset ja muut eläimet. Etsiessään kukasta mettä pölyttäjän ruumiiseen tarttuu siitepölyä, jota sitten kulkeutuu sen mukana toisiin kasveihin. Näin pölyttyneet orkideat voivat hedelmöityä, ja ne tuottavat kotamaisen hedelmän.

Ajan mittaan kotahedelmä kypsyy ja halkeaa, jolloin siitä pääsee leviämään tuhansia, jopa miljoonia siemeniä. Osa niistä putoaa maahan, osan taas tuuli vie mennessään. Juurtuvat siemenet joutuvat koville, ja vain hyvin harvat kasvavat täysikasvuisiksi. Tällaiset kasvit, jotka ovat syntyneet yhden lajin siitepölyn hedelmöitettyä toisen lajin yksilön, ovat luonnollisia risteymiä. Entä miten tuotetaan keinotekoisia risteymiä?

Jalostetut risteymät

Orkidearisteymä on yhdistelmä molempien vanhempien ominaisuuksia, ja siksi viljelijä miettii alkajaisiksi, millaisen kukan hän haluaa tuottaa. Hän saattaa toivoa jotain tiettyä väriä tai mahdollisesti viiruja tai pilkkuja.  Hän pyrkii ehkä yhdistämään nuo ominaisuudet kasviksi, jossa olisi joko pienet tai suuret kukat. Yksi näkökohta on tuoksu. Nämä seikat mielessään viljelijä valitsee kaksi orkideaa, jotka toivon mukaan siirtävät jälkeläisilleen nuo halutut ominaispiirteet. Hän saattaa ottaa toiseksi lajiksi esimerkiksi venuksenkengän alalajin nimeltä Paphiopedilum armeniacum, joka löydettiin Kiinasta vuonna 1979. Sen risteytetyt jälkeläiset ovat usein täyteläisen kullankeltaisia ja toisinaan lumoavan kauniita.

Kun viljelijä on valinnut kaksi kantavanhempaa, hän poistaa kaiken siitepölyn siitä yksilöstä, johon hän aikoo siirtää toisen yksilön siitepölyä. Sitten hän ottaa hammastikulla tai vastaavalla puikolla siitepölyä tuosta toisesta yksilöstä ja levittää sitä ensimmäisen kasvin kukkaan niin sanotun siitintukun juureen. Lopuksi hän kirjoittaa lapulle tämän ristipölytetyn orkidean kantavanhempien nimet ja pölytyspäivämäärän.

Kärsivällisyys kannattaa

Jos hedelmöitys onnistuu, kukassa tapahtuu jotain hämmästyttävää. Siitintukusta kurottuu siiteputkia kukan sikiäimeen, joka sitten turpoaa ja kasvaa kodaksi. Kodan sisällä alkaa kehittyä satojatuhansia pikkuruisia siemeniä, joista kukin on yhden siiteputken päässä. Kotahedelmän kypsyminen voi viedä kuukausia tai jopa toista vuotta. Kun se on kypsä, viljelijä kerää siemenet ja panee ne steriiliin pulloon, jossa on agaria ja ravinteita nesteessä. Jos siemenet itävät, pullossa näkyy pian pikkuruisia orkideoja vihreänä mattona.

Muutaman kuukauden kuluttua viljelijä ottaa taimet pullosta ja asettaa ne vieri viereen samaan ruukkuun. Hän pitää niitä silmällä ja kastelee niitä usein, jotta ne eivät pääse kuivumaan, kunnes on aika siirtää ne omiin ruukkuihinsa. Tässä vaiheessa häneltä kysytään suurta kärsivällisyyttä, sillä kukintaa joutuu odottamaan muutamasta vuodesta yli kymmeneen vuoteen.

Kuvittele vain viljelijän tyytyväisyyttä, kun hän viimein näkee risteyttämässään orkideassa kukinnon. Jos lajike on uusi, hän voi rekisteröidä sen itse valitsemallaan nimellä. Tämä rekisteröity nimi liitetään vastedes kaikkiin risteymiin, joita sen pohjalta myöhemmin kehitetään.

Silloin tällöin jalostustyössä syntyy ihanteellinen yhdistelmä, joka herättää harrastajien keskuudessa suurta huomiota. Viljelijä voi saada palkintoja, ja hänen kauniista kasveistaan maksetaan korkeita hintoja. Mutta rahallisista tuloista riippumatta hän saa iloa siitä, että näkee itse risteyttämänsä orkidean puhkeavan kukkaan.

Ihailemiemme kauniiden orkideoiden tuottaminen on siis vaatinut paljon aikaa ja kärsivällisyyttä. Todellisuudessa tällaisten risteymien kehittäminen on kuitenkin yksinkertaista verrattuna siihen, mitä kaiken elollisen suuri Luoja, Jehova, on tehnyt. Hän on pannut jokaiseen kasviin monimutkaisen geneettisen koodin, joka mahdollistaa tällaiset lumoavat kukat. Me olemme vain vastaanottavana osapuolena nauttiessamme rakkaudesta, jota hän ilmaisee taiteellisesti erilaisten kiehtovien orkidearisteymien välityksellä. Psalmista Daavid kirjoittikin: ”Miten monet ovatkaan tekosi, oi Jehova! Kaikki ne olet viisaasti tehnyt. Maa on täynnä tuotteitasi.” (Psalmit 104:24.)

[Kuva s. 17]

”Beallara”-risteymä

[Kuva s. 17]

”Doritaenopsis”-risteymä

[Kuva s. 18]

”Brassidium”-risteymä