Voivatko yhteiset ateriat lujittaa perhettä?

”Elämä itsessään on täynnä iloa, lämpöä ja lohtua ja toisaalta myös surua ja kyyneleitä. Mutta olimmepa iloisia tai surullisia, meidän on syötävä, ja miellyttävä ateria voi piristää sekä onnellisia että surullisia ihmisiä.” (Amerikkalainen kirjailija Laurie Colwin)

VUOSIA sitten monet länsimaiset perheet vaalivat tapaa kokoontua ainakin kerran päivässä pöydän ääreen yhteiselle aterialle. Minkään ei annettu häiritä tuota hetkeä. Kukaan ei katsellut televisiota, istunut kuulokkeet korvillaan tai lähetellyt tekstiviestejä ystävilleen. Rauhallinen ilmapiiri tarjosi kaikille tilaisuuden omaksua viisautta, lujittaa perhesiteitä ja nauraa yhdessä päivän tapahtumille terveellisen aterian lomassa.

Nykyään ajatus perheen yhteisistä aterioista saattaa monista kuulostaa aikansa eläneeltä tavalta. Useissa kodeissa ne ovat harvinainen poikkeus. Miksi perheistä tuntuu vaikealta saada niitä järjestymään? Onko tämä perinteinen tapa vaalimisen arvoinen? Miten se voisi hyödyttää perheenjäseniä?

Yhteiset ateriat – katoava tapa

”Se että ne [ilta-ateriat] ovat selvästi harvenneet yhden ainoan sukupolven aikana – –, on merkittävä todiste siitä, miten nopeasti sosiaalinen kanssakäyminen on muuttunut”, selittää Robert Putnam kirjassa Bowling Alone. Mikä on vaikuttanut tämän ilmiön syntyyn? Ensinnäkin korkeat elinkustannukset ovat ajaneet sekä aviomiehen että vaimon tekemään pitkiä päiviä ansiotyössä. Yksinhuoltajilla, joiden taloudellinen tilanne on usein epävakaa, aika on vielä enemmän kortilla. Toiseksi nykyinen kiireinen elämänrytmi saa helposti suosimaan pikaruokaa ja nopeita aterioita. Paitsi aikuisilla myös lapsilla on omat menonsa, kuten urheiluharrastukset ja muu vapaa-ajan toiminta.

Lisäksi jotkut isät tulevat kotiin mieluiten vasta sitten kun pikkuväki on jo nukkumassa, jottei heidän tarvitse syödessään kuunnella lasten kiukuttelua. Toiset vanhemmat tulevat kyllä kotiin ajoissa mutta syöttävät lapset ensin ja lähettävät nämä sitten vuoteeseen, jotta he saavat aterioida rauhassa kahden kesken.

Tämänkaltaiset seikat johtavat siihen, että perheenjäsenillä on eri ruokailuajat, ja keskustelut pöydän ääressä korvataan jääkaapin oveen kiinnitettävillä muistilapuilla. Kotiin tultuaan kukin lämmittää valmiin aterian ja istahtaa television, tietokoneen tai pelikonsolin ääreen. Tällainen yhteiskunnallinen suuntaus voi näyttää peruuttamattomalta, joten kannattaako sen vastustamista vakavissaan edes harkita?

Perinteen puolesta

Perheen yhteisillä aterioilla vanhemmilla on ainutlaatuinen tilaisuus huolehtia lastensa tunneperäisestä hyvinvoinnista. Ruokapöytä on ”lapsille juuri oikea paikka olla säännöllisesti vanhempiensa seurassa ja saada huomiota rentoutuneessa ilmapiirissä”, selittää Miriam Weinstein kirjassaan The Surprising Power of Family Meals. ”Perheateriat eivät ehkä  ole patenttiratkaisu kaikkiin ongelmiin mutta varmasti suhteellisen vaivaton apu.”

Keski-ikäinen espanjalainen perheenisä Eduardo on samaa mieltä. ”Lapsuudenkodissani meitä oli 11 ihmistä pöydässä joka päivä”, hän kertoo. ”Isä näki paljon vaivaa tullakseen kotiin lounastamaan perheensä kanssa. Se oli monin tavoin ainutlaatuinen tilaisuus. Olimme aina selvillä siitä, mitä kullekin perheenjäsenelle kuului, ja keskustelujamme ryydittivät usein nauru ja hyvä huumori. Nuo mukavat muistot saivat minut vakuuttumaan siitä, että minun pitäisi jäljitellä isän esimerkkiä.”

Yhteiset ateriat auttavat lapsia myös viettämään tasapainoista elämää ja noudattamaan terveellisiä elämäntapoja. Yhdysvaltain Columbia-yliopistoon kuuluva riippuvuusongelmia ja päihteiden väärinkäyttöä tutkiva keskus on saanut selville, että lapsilla, jotka syövät muun perheen kanssa viitisen kertaa viikossa, on vähemmän ahdistuneisuudesta, pitkästymisestä tai kiinnostuksen puutteesta johtuvia ongelmia ja he menestyvät koulussa paremmin.

Eduardo jatkaa: ”Uskon, että perheen yhteiset ruokailuhetket edistävät lasten tunne-elämän tasapainoa. Tyttäriemme ei tarvitse miettiä, milloin he saavat mahdollisuuden puhua meille jostakin, sillä aterioilla siihen tarjoutuu loistava tilaisuus joka päivä. Lisäksi nuo hetket auttavat minua isänä pysymään tyttärieni ongelmien suhteen ajan tasalla.”

Vaikuttaa siltä, että kun perheet syövät yhdessä, voidaan välttyä myös huonoilta ruokailutottumuksilta. Espanjalainen Navarran yliopisto raportoi, että yksin syöminen lisää syömishäiriöiden riskiä. On totta, että syömishäiriöitä voi tulla muutenkin, mutta säännöllisten yhteisten aterioiden puute lisää niiden todennäköisyyttä. Kahden tytön äiti Esmeralda selittää: ”Kun yhdessä syömisestä tulee tapa, lapset tuntevat, että heistä pidetään huolta. Ateriat heijastavat perheen lämmintä ilmapiiriä ja vahvistavat siten heidän turvallisuudentunnettaan.”

Ruokapöydän ääressä vanhemmilla on lisäksi tilaisuus huolehtia lapsistaan hengellisesti. Noin 3 500 vuotta sitten Jumala kehotti israelilaisia viettämään aikaa lastensa kanssa, jotta he voisivat teroittaa näiden sydämeen hengellisiä arvoja (5. Mooseksen kirja 6:6, 7). Kahden lapsen isä Ángel sanoo: ”Ateriahetkistä tulee hengellisiä tilaisuuksia, kun rukoilemme yhdessä ja tarkastelemme jotakin Raamatun tekstiä.” Yhdessä syöminen hyödyttää perheitä siis monin tavoin. Miten jotkin perheet ovat onnistuneet tekemään siitä säännöllisen osan elämäänsä?

Tuumasta toimeen

Esmeralda selittää: ”Hyvä suunnittelu ja halu onnistua ovat erittäin tärkeitä. On tehtävä voitavansa, jotta aikataulu sopisi myös sille, joka tulee kotiin viimeisenä.” Maribel, jolla on kaksi lasta, sanoo: ”Syömme yhdessä joka päivä, tuli mitä tuli.” Jotkin perheet varaavat viikonloppuisin aikaa ruokatarpeiden hankkimiseen tai jopa kokonaisten aterioiden valmistamiseen viikon ruokailuja varten.

Myös se, että yhteisiä aterioita pidetään tärkeinä, auttaa onnistumaan. ”Minun täytyi tehdä muutoksia työaikatauluuni, jotta ehtisin yhteiselle aterialle, mutta se oli vaivan arvoista”, Eduardo sanoo. ”Nyt olen paremmin selvillä perheen asioista. Töissä keskityn tehtäviini monta tuntia päivässä, joten olisi rakkaudetonta kiinnittää vähemmän huomiota perheeseeni, kun syömme yhdessä.”

Entä huomiota hajottavat asiat? ”Syömme sellaisessa paikassa, missä ei ole televisiota”, sanoo 16-vuotias David. ”Kerromme äidille ja isälle päivästämme, ja he antavat meille usein hyviä neuvoja.” Hän lisää: ”Nykyään nuoret eivät juuri puhu vanhemmilleen. – – Silloinkin kun koko perhe on kotona, jokainen syö erikseen televisiota katsellessaan. He eivät tajua, mitä menettävät.” 17-vuotias Sandra on samaa mieltä: ”Tuntuu surulliselta kuunnella, kun luokkatoverit miettivät, mitä äiti on mahtanut  jättää jääkaappiin. Minulle perheen yhteiset ateriat eivät merkitse vain syömistä, vaan silloin voimme nauraa, jutella ja osoittaa kiintymystä toisillemme.”

Yhteisistä ateriahetkistä voi tulla ”suoja päivittäisiä paineita vastaan”, sanotaan kirjassa The Surprising Power of Family Meals. Voisivatko ne tarjota teidän perheelle tilaisuuden päästä lähemmäksi toisianne? Jos elämänne on kiireistä, yhdessä syöminen antaa mahdollisuuden hidastaa tahtia ja puhua läheisten kanssa. Ponnistelut varmasti kannattavat!

[Tekstiruutu/Kuva s. 15]

YHTEISILLÄ ATERIOILLA VOIDAAN OPPIA. . .

. . .keskustelemaan. Lapset voivat oppia puhumaan ja kuuntelemaan kunnioittavasti. Keskustelut rikastuttavat heidän sanavarastoaan ja opettavat heitä ilmaisemaan itseään.

. . .syömään terveellisesti ja säännöllisesti.

. . .noudattamaan hyviä tapoja. Ruoan jakaminen toisten kanssa ja parhaiden palojen antaminen muillekin opettavat anteliaisuutta. Aterialla opitaan myös pitämään silmällä toisten perheenjäsenten tarpeita.

. . .tekemään yhteistyötä. Lapset voivat olla mukana raivaamassa ja kattamassa pöytää, tarjoilemassa ruokaa ja siivoamassa paikkoja aterian jälkeen. Vähän vanhempina he voivat auttaa myös ruoan valmistamisessa.