Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Färsaarten ainutlaatuiset yhteydet

Färsaarten ainutlaatuiset yhteydet

Färsaarten ainutlaatuiset yhteydet

POHJOIS-ATLANTIN rauhattomien vesien keskellä kohoaa pieni mutta lumoavan kaunis 18 saaren ryhmä, Färsaaret, joiden asukkaat puhuvat omaa fäärin kieltään. Jylhien vuorten rinteet viettävät jyrkästi mereen, ja rannikkoa täplittävät värikkäät talorykelmät. Kesäisin ruohikon peittämät kukkulat säihkyvät syvän vihreinä.

Saarten 48 000 asukasta muodostavat oman yhteisönsä, mutta aina yhteydenpito ei ole ollut helppoa. Entisaikoina ihmiset ja tavarat kulkivat saaresta toiseen soutuveneellä ja kylien välit taitettiin jalan pitkin jyrkkiä rinteitä ja syviä rotkoja. Talon rakentaminen oli iso urakka, sillä kaikki tarvikkeet piti tuoda saareen soutuveneellä ja kantaa ne sitten jostain pienestä luonnonpoukamasta varsinaiselle rakennuspaikalle.

Varhaisaikojen asukkaita

Vanhimmat käytettävissä olevat kuvaukset Färsaarista kirjoitti muuan irlantilainen munkki vuoden 825 paikkeilla. Hänen mukaansa saarilla oli asunut irlantilaisia erakkomunkkeja jo toistasataa vuotta ennen häntä. Asujaimisto alkoi kasvaa, kun Grímur Kamban purjehti saarille Norjasta 800-luvun alkupuolella.

Ensimmäiset asukkaat olivat hankkineet elantonsa kalastamalla, mutta nyt alettiin lisäksi kasvattaa lampaita. Saarten fäärinkielinen nimi Føroyar merkitsee ’lammassaaria’, ja lampaanhoito on tärkeällä sijalla edelleen. Villa on suojannut tuulelta, sateelta ja kylmältä. Vanha sanonta kuuluukin, että ”villa on färsaarelaisten kultaa”.

Vielä nykyäänkin saarilla on enemmän lampaita kuin ihmisiä. Ne teurastetaan perinteiseen tapaan ja pannaan riippumaan vajoihin, joiden läpi tuulet pääsevät puhaltamaan vapaasti. Näin kuivatettavaan lihaan tulee aivan erityisen hyvä maku, jonka ansiosta täkäläinen lammas on suurta herkkua.

Pienten, syrjäisten yhteisöjen tapaan färsaarelaisia yhdistävät vahvat siteet, jollaisia muodostuu silloin kun ihmisten koko elämä riippuu yhteistyöstä toisten kanssa. Yhteishenki on säilynyt nykyaikaan asti, ja uudet kulku- ja viestintävälineet ovat helpottaneet yhteydenpitoa.

Tunneliyhteydet

Färsaarten ensimmäinen tunneli avattiin vuonna 1963 eteläisimmässä saaressa, joka on nimeltään Suðuroy. Se kulkee vuoren läpi ja yhdistää kaksi kylää. Rakennusvaiheessa kalliota louhittiin ja porattiin samanaikaisesti molemmista päistä.

Yksi uusimmista tunneleista ohjaa liikenteen noin 150 metrin syvyyteen meren alle ja yhdistää kaksi suurehkoa saarta. Ensin kallioperää porattiin viisimetrisellä poralla, sitten kolon päässä räjäytettiin dynamiittia, ja kun kivimurska ja lohkareet poistettiin, tunneli oli pidentynyt viisi metriä. Näin jatkettiin, kunnes pituutta oli kuutisen kilometriä. Tunneli avattiin liikenteelle 29. huhtikuuta 2006.

Saarilla on tätä nykyä 18 tunnelia, joista kaksi kulkee meren alla saarten välillä. Millään muulla maailman kansalla ei ole asukasmäärään nähden yhtä paljon tunnelikilometrejä, mutta silti uusia jo suunnitellaan. Kansankäräjät on nimittäin päättänyt rakentaa vielä kaksi tunnelia pääsaarten välille. Toisen on määrä valmistua vuonna 2012, ja lähes 12 kilometrin mittaisena siitä tulee maapallon pisimpiä vedenalaisia tunneleita.

Toisenlainen ainutlaatuinen yhteys

Färsaarilla elää ihmisiä, joilla on jotain muutakin yhteistä: Jehovan todistajia yhdistää vahva hengellinen side. Ensimmäisen kerran saarilla kerrottiin Jumalan valtakunnasta, kun Tanskasta saapui vuonna 1935 kaksi innokasta naista, jotka viettivät kesän viemällä tuota rohkaisevaa Raamatun sanomaa talosta taloon. Vuosien saatossa jotkut saarelaiset ovat ottaneet sen vastaan, ja he ovat liittyneet mukaan saarnaamaan. (Matteus 24:14.)

Nykyään saarilla on satakunta todistajaa, ja he kokoontuvat neljässä valtakunnansalissa. Heidän innokasta palvelustaan helpottavat hyvät tiet ja tunnelit, jotka yhdistävät fyysisesti noita Pohjois-Atlantin lumoavia saaria.

[Kuva s. 17]

Meren alle 150 metrin syvyyteen ulottuva tunneli yhdistää kaksi suurehkoa saarta.