Raamatun näkökanta

Ovatko kaikki Raamatun osat edelleen merkityksellisiä?

”Raamatulla on harvinaisen vähän käytännön arvoa nykyajan ihmiselle, jollei oteta lukuun nippelitietoa, jota voidaan tarvita ristisanatehtävissä tai visailuohjelmissa.”

”Raamatun maininnat perhe-elämästä, neitsyydestä ja jumalanpelosta olivat tähdellisiä Raamatun aikojen kulttuurissa, mutta 2000-luvulla niillä ei juuri ole merkitystä.”

”Raamattu oli vanhentunut jo ennen kuin se ensi kerran painettiin.”

EDELLÄ lainatut ajatukset on poimittu äskettäin eräältä internetsivustolta, jossa keskusteltiin siitä, onko Raamattu vanhentunut ja merkityksetön. Mitä ajattelet näistä näkemyksistä? Oletko samaa mieltä?

Et kenties ole valmis sivuuttamaan Raamattua täysin hyödyttömänä kirjana, mutta saatat miettiä, onko kaikki siihen kirjoitettu merkityksellistä. Useimmissa kirkoissa käytössä oleva Raamattu on jaettu niin kutsuttuun Vanhaan ja Uuteen testamenttiin, mikä antaa ymmärtää, että runsaat 75 prosenttia Raamatun sisällöstä on vanhaa, vanhentunutta.

Kukaan ei enää esitä Mooseksen laissa säädettyjä eläinuhreja, joten mitä hyötyä on ollut säilyttää kaikki niitä koskevat yksityiskohdat 3. Mooseksen kirjassa? (3. Mooseksen kirja 1:1–7:38.) Entä 1. Aikakirjan ensimmäiset luvut, jotka sisältävät miltei yksinomaan sukuluetteloja? (1. Aikakirja 1:1–9:44.) Jollei kukaan nykyään elävä voi seurata sukuhistoriaansa johonkin niissä mainittuun henkilöön, mitä virkaa niillä on?

Kuvitellaanpa, että poimit omenapuusta omenan. Kun hedelmä on kädessäsi, jääkö sen tuottanut puu merkityksettömäksi? Ei, jos haluat lisää hedelmiä. Raamattua voidaan jossain mielessä verrata omenapuuhun. Jotkin Raamatun osat, kuten esimerkiksi psalmit tai vuorisaarna, voivat tuntua helposti omaksuttavilta ja olla erityisen ”herkullisia”. Vaikka nuo osat olisivat meille hyvin mieluisia – aivan kuten lempihedelmämme – onko meillä syytä sivuuttaa kaikki muu? Mitä Raamattu itse sanoo?

Vuoden 65 tienoilla apostoli Paavali kirjoitti toisen kirjeensä Timoteukselle ja muistutti tätä: ”Pienokaisesta asti olet tuntenut pyhät kirjoitukset, jotka voivat tehdä sinut viisaaksi pelastuaksesi sen uskon välityksellä, joka on Kristuksen Jeesuksen yhteydessä.” Sitten hän jatkoi: ”Koko Raamattu on Jumalan henkeyttämä ja hyödyllinen opettamiseen, ojentamiseen, oikaisemiseen, kurittamiseen vanhurskaudessa.” (2. Timoteukselle 3:15, 16.) Kun Paavali kirjoitti, että ”koko Raamattu on Jumalan henkeyttämä ja hyödyllinen”, tarkoittiko hän ainoastaan Uutta testamenttia?

Paavali sanoi, että Timoteus oli tuntenut ”pyhät kirjoitukset” ”pienokaisesta asti”. Jos Timoteus oli kirjeen kirjoittamisen aikaan vähän yli 30-vuotias, kuten jotkut uskovat, hän oli Jeesuksen kuoleman aikoihin vielä pienokainen. Tuolloin Uutta testamenttia eli Raamatun kreikkalaisia kirjoituksia ei ollut alettu edes kirjoittaa. Timoteuksen äiti oli juutalainen, joten pyhien kirjoitusten, joita hän käytti opettaessaan pientä poikaansa, on täytynyt kuulua Vanhaan testamenttiin eli Raamatun heprealaisiin kirjoituksiin (Apostolien teot 16:1). Puhuessaan ”koko Raamatusta” Paavali  epäilemättä tarkoitti koko Vanhaa testamenttia, johon sisältyi uhrilakeja ja sukuluetteloita.

Nyt, runsaat 1 900 vuotta myöhemmin, voimme yhä hyötyä näistä Raamatun osista monin tavoin. Ensinnäkään meillä ei edes olisi Raamattua, ellei Jumala olisi huolehtinut siitä, että se saatettiin kirjalliseen muotoon ja että hänen valitsemansa kansa varjeli sitä (Roomalaisille 3:1, 2). Muinaisessa Israelissa Mooseksen laki ei ollut vain pyhäinjäännös, joka piti säilyttää tuleville sukupolville, vaan se oli tuon kansakunnan perustuslaki. Sellaiset Lain yksityiskohdat, jotka tuntuvat nykyään tarpeettomilta, olivat välttämättömiä tuon muinaisen kansan säilymisen ja asianmukaisen toiminnan kannalta. Lisäksi sukuluetteloita tarvittiin Messiaan tunnistamiseksi, sillä ennustusten mukaan hän oli kuningas Daavidin jälkeläinen suoraan alenevassa polvessa. (2. Samuelin kirja 7:12, 13; Luukas 1:32; 3:23–31.)

Kristityt eivät ole Mooseksen lain alaisuudessa, mutta heidänkin on ilmaistava uskoa ennustettuun Messiaaseen, Jeesukseen Kristukseen. Raamatun ikivanhat sukuluettelot todistavat, että Jeesus tosiaan oli luvattu ”Daavidin poika”. Uhreja koskevat yksityiskohdat puolestaan syventävät arvostustamme sitä paljon tärkeämpää uhria kohtaan, jonka Jeesus antoi, ja lujittavat uskoamme sen arvoon (Heprealaisille 9:11, 12).

Paavali kirjoitti ensimmäisellä vuosisadalla Rooman kristilliselle seurakunnalle: ”Kaikki, mikä ennen kirjoitettiin, kirjoitettiin meille opetukseksi, jotta meillä kestävyytemme ja Raamatun kirjoitusten lohdutuksen avulla olisi toivo.” (Roomalaisille 15:4.) Tämä muistuttaa meille, että Raamattu on kirjoitettu paitsi meidän myös monien muiden hyödyksi. Yli 3 500 vuoden ajan sen henkeytetyt sanat ovat ohjanneet, opastaneet ja ojentaneet Jumalan kansaa Siinain erämaassa, Luvatussa maassa, Babylonin pakkosiirtolaisuudessa ja Rooman maailmanvallan alaisuudessa samoin kuin nykyään kautta maailman. Mikään muu kirja ei voi väittää pystyvänsä samaan. Aivan kuten omenapuun juuret eivät ole näkyvissä, joidenkin Raamatun osien arvoa ei ehkä ole helppo havaita ensi silmäyksellä. Se saattaa vaatia hiukan kaivamista, mutta ponnistelut palkitaan ruhtinaallisesti!

OLETKO MIETTINYT?

● Miten pitkään Timoteus oli tuntenut ”pyhät kirjoitukset”? (2. Timoteukselle 3:15.)

● Mitkä Raamatun osat ovat henkeytettyjä ja hyödyllisiä? (2. Timoteukselle 3:16.)

● Miten voimme hyötyä ”kaikesta, mikä ennen kirjoitettiin”? (Roomalaisille 15:4.)

[Kuvat s. 29]

Raamatun yksityiskohdat syventävät arvostustamme Jeesuksen uhria kohtaan.