Simpansseja luonnollisessa ympäristössään

SEURAAMME kapeaa polkua trooppisen metsän uumeniin päiväntasaajan Afrikassa, ja vähitellen silmämme tottuvat tiheän latvuston lomasta pilkahtelevaan valoon. Sirkkojen tasainen siritys ja köynnösten peittämät, paikoin yli 55 metrin korkeuteen kohoavat valtavat puut täyttävät meidät ihailulla ja herättävät odotusta. Metsän hämärässä tuntuu olevan paikallaan herkistää aisteja ja astella äänettömästi. Yhtäkkiä ilmassa kaikuu sarja äänekkäitä huu-huutoja, joihin liittyy selvästi kuuluva sisäänhengitys. Äänet voimistuvat ja nousevat korvia huumaavaksi meteliksi, kunnes ne loppuvat kuin seinään. Voimia kysyvä retkemme on tullut toivottuun hetkeen: olemme havainneet simpanssilauman.

Tuollaiset kiihkeät tunteenilmaukset, joihin kuuluu läähätyshuutojen lisäksi kirkunaa ja joskus myös puunrunkojen paukuttelua, ovat simpanssien tapa kommunikoida keskenään. Pakottavan viestintätarpeen näyttää tällä kertaa synnyttäneen runsas valikoima kypsiä, herkullisia viikunoita. Kun tiirailemme korkean sykomorin leveään latvustoon, näemme oksilla ehkä 20–30 simpanssia mutustelemassa noita makupaloja kaikessa rauhassa. Mustat turkit kiiltelevät kauniisti auringonsäteiden osuessa niihin. Yksi laumasta alkaa heitellä meitä pienillä oksilla, ja kohta päällemme suorastaan satelee risuja – viikuna-apajaa ei selvästikään aiota jakaa kenenkään kanssa.

Simpansseja näkee todennäköisimmin silloin, kun hedelmiä on tarjolla runsaasti. Muina aikoina niitä voi olla vaikeampi havaita, sillä lauma saattaa hajaantua matalan aluskasvillisuuden sekaan muutaman yksilön ryhminä. Luonnonvaraiset simpanssit syövät yleensä pitkin päivää liikkuessaan useiden neliökilometrien laajuisella alueella. Ruokavalio koostuu hedelmien lisäksi siemenistä, lehdistä ja tuoreista vesoista, mutta simpansseille maistuvat myös linnunmunat, muurahaiset ja termiitit. Joskus ne saattavat saalistaa jonkin pienemmän apinalajin yksilön tai muun pikkueläimen.

Kello lähestyy puoltapäivää, ja lämpötilan kohoaminen alkaa vaikuttaa simpansseihinkin. Yksi niistä lähtee laskeutumaan alaspäin, eikä kestä kauan, kun muut seuraavat perässä. Toinen toisensa jälkeen ne katoavat tiheikköön. Eräs kuriton nuori uros tekee ylimääräisen lenkin nähdäkseen meidät lähempää. Se heilauttaa itsensä oksalta toiselle ja saa leikkisyydellään ja uteliaisuudellaan meidät hymyilemään leveästi.

Kiehtovia ominaispiirteitä

”Vilkaiskaapa taaksenne”, sanoo yksi ryhmästämme lähdettyämme polulla paluumatkalle. Puunrungon takaa kurkistaa varovasti metrin korkuinen simpanssi seisten kahdella jalalla. Heti kun katsomme sitä, se vetää päänsä piiloon puun taa, mutta kurkistaa sieltä taas tuokion kuluttua. Hellyttävää uteliaisuutta! Simpanssit pystyvät tosiaan seisomaan kahdella jalalla ja jopa kävelemään pystyasennossa lyhyitä matkoja. Normaalisti ne kuitenkin kulkevat kaikilla neljällä  raajalla tukeakseen ruumiinpainoaan. Niiden selkärangan alaosassa ei ole samanlaista pystyasennon mahdollistavaa kaarta kuin ihmisellä. Lisäksi pakaralihakset ovat suhteellisen heikot ja käsivarret huomattavasti pitemmät ja vahvemmat kuin jalat, joten neljällä raajalla kävely sekä puissa kiipeileminen ja roikkuminen sopivat paremmin simpanssin ruumiinrakenteelle.

Pitkät käsivarret ovat erityisen kätevät silloin kun on yletyttävä hedelmiin, jotka ovat niin ohuella oksalla, ettei sille uskalla astua. Kädet ja jalat ovat juuri sen muotoiset, että niillä saa oksista napakan otteen. Sivuille osoittavat isovarpaat toimivat kuin peukalot ja helpottavat siten puissa kiipeilyä. Niiden ansiosta simpanssi pystyy myös tarttumaan esineisiin ja kuljettamaan niitä jaloillaan melkein yhtä vaivattomasti kuin käsillään. Tämä kyky on eduksi illalla, kun on aika kasata pesä yöksi. Muutama minuutti lehtien ja oksien taivuttelua, ja mukavan pehmeä nukkumapaikka on valmiina.

On todella kiehtovaa katsella simpansseja luonnossa ja havainnoida niiden monia kiinnostavia ominaispiirteitä sekä sellaisia anatomian ja käytöksen yksityiskohtia, joissa ne muistuttavat paljon ihmistä. Jotkut ovat kuitenkin kiinnostuneita simpansseista yksinomaan koemielessä löytääkseen todisteita siitä, että niillä olisi evoluutioteorian mukainen yhteys ihmiseen. Tämä saattaa herättää kysymyksiä: Mikä oikeastaan tekee ihmisistä ja simpansseista aivan erilaisia? Millä tavoin ihminen – päinvastoin kuin eläimet – on tehty Jumalan kuvaksi? (1. Mooseksen kirja 1:27.)

Unohtumaton kokemus

Luonnossa simpanssit välttelevät ihmisiä, ja tavallisesti ne vetäytyvät äänettömästi etäämmälle heti ihmisen havaitessaan. Jotkin laumat on kuitenkin suojelutarkoituksessa totutettu ihmisen läsnäoloon.

Lyhyt retkemme simpanssien kotimetsään oli unohtumaton kokemus. Se auttoi meitä ymmärtämään ainakin jossain määrin, millaisia nuo eläimet todellisuudessa ovat: aivan erilaisia kuin eläintarhoissa tai laboratorioissa. Simpanssi on hyvin kiehtova luontokappale. Se on yksi niistä ”liikkuvista eläimistä sekä maan villieläimistä”, jotka Jumala suunnitteli täydellisen sopiviksi niille tarkoittamaansa elinympäristöön (1. Mooseksen kirja 1:24, 25).

[Tekstiruutu/Kuva s. 14, 15]

SIMPANSSIT JA IHMINEN

Eläintieteilijä tri Jane Goodall kirjoittaa kirjassaan Ystäväni simpanssit, että hänen 60-luvulla tekemänsä havainnot apuvälineitä valmistavista simpansseista saivat ”joukon tutkijoita vakuuttuneeksi siitä, että oli välttämätöntä määritellä ihminen uudelleen aikaisempaa laajemmin”. Simpanssien nähtiin käyttävän lehtiä sienenä ja kiviä ja oksia pähkinänsärkijänä sekä riipivän lehdet ruohonkorsista ennen kuin onkivat niillä termiittejä näiden pesästä, ja kaikki tämä oli todella hämmästyttävää. Viime aikoina on kuitenkin käynyt selväksi, että monet muutkin eläimet valmistavat apuvälineitä taitavasti. Eräässä eläinkirjassa todetaan: ”Kaikissa perusteellisesti tutkituissa eläimissä – ei pelkästään apinoissa ja delfiineissä vaan myös esimerkiksi muurahaisissa ja mehiläisissä – on havaittu täysin odottamatonta perustietoisuutta ja käytännöllistä älykkyyttä.” (T. X. Barber, The Human Nature of Birds—A Scientific Discovery With Startling Implications.)

Tämä ei millään tavoin muuta sitä tosiasiaa, että ihminen on ainutlaatuinen. Professori David Premack kirjoittaa: ”Ihmiskielten kieli- ja lauseopit ovat kiistatta vailla vertaansa.” Ihmisten monimutkaiset kielet ja rikas kulttuuri, jossa kielellä ja puheella on keskeinen osa, tosiaankin erottavat meidät eläimistä.

  Tutkittuaan luonnonvaraisia simpansseja vuosikausia Jane Goodall kirjoitti: ”En voi kuvitella simpanssien kehittävän toisiaan kohtaan tunteita, jotka millään tavoin olisivat verrattavissa siihen hellyyteen, suojelunhaluun, kärsivällisyyteen ja henkiseen iloon, jotka ovat inhimillisen rakkauden tunnusmerkkejä sen todellisimmassa ja syvimmässä mielessä.” Hän sanoi myös: ”Ihmisen tietoisuus itsestään on enemmän kuin primitiivinen tietoisuus lihallisesta ruumiista. Ihminen vaatii selitystä olemassaolonsa arvoitukselle, maailmalle ympärillään ja koko maailmankaikkeudelle.”

Raamattu selittää ihmisten ja eläinten välisen eron sanomalla, että ihminen tehtiin ”Jumalan kuvaksi” (1. Mooseksen kirja 1:27). Vain ihmisen oli tarkoitus heijastaa Tekijänsä kuvaa eli ilmaista samanlaisia hengellisiä ja henkisiä ominaisuuksia kuin Hän, niistä tärkeimpänä rakkautta. Ihminen pystyisi myös omaksumaan valtavat määrät tietoa ja toimimaan älykkäämmin kuin mikään eläin. Lisäksi häntä ei ohjaisi pelkkä vaisto, vaan hänellä olisi kyky toimia oman vapaan tahtonsa mukaan.

[Kuvat s. 15]

Simpanssit ovat leikkisiä ja uteliaita luontokappaleita, jotka on suunniteltu juuri sopiviksi omaan elinympäristöönsä.

[Lähdemerkinnät]

Simpanssit ylhäällä oikealla: Corbis/Punchstock/Getty Images; alempana vasemmalla ja oikealla: SuperStock RF/SuperStock; Jane Goodall: © Martin Engelmann/age fotostock

[Kuvan lähdemerkintä s. 13]

© Photononstop/SuperStock