Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Tarkkailemme maailmaa

Tarkkailemme maailmaa

Tarkkailemme maailmaa

”Maailman sotilasmenot olivat vuonna 2008 arviolta yhteensä 1 464 miljardia dollaria, mikä merkitsee – – vuoteen 1999 verrattuna 45 prosentin kasvua.” (TUKHOLMAN KANSAINVÄLINEN RAUHANTUTKIMUSLAITOS.)

”[Internetiin] lisätään Googlen mukaan joka päivä useita miljardeja verkkosivuja.” (NEW SCIENTIST, BRITANNIA.)

Nälkää näkevien määrän arvioitiin nousevan maailmassa ennätyslukemiin vuonna 2009: 1 020 miljoonaa ihmistä oli nälässä joka päivä. (YK:N ELINTARVIKE- JA MAATALOUSJÄRJESTÖ, ITALIA.)

Ensimmäinen kloonikameli

Sen jälkeen kun tutkijat kloonasivat ensimmäisen lampaan vuonna 1996, on samalla tekniikalla tuotettu useita muita nisäkkäitä, kuten lehmiä, vuohia ja hevosia. Eräässä Dubain eläintieteellisessä tutkimuslaitoksessa on nyt onnistuttu ensi kertaa kloonaamaan kameli. Naaraskameli on nimeltään Injaz. Se on arabiaa ja tarkoittaa ’saavutusta’. ”Eläinten kloonaus ei ole enää vain kokeiluasteella”, sanotaan Abu Dhabissa ilmestyvässä The National -lehdessä. ”Tulevaisuudessa tämän ohjelman puitteissa tutkitaan mahdollisuuksia hyödyntää kloonausta arvokkaiden kilpa- ja lypsykameleiden geenien säilyttämiseksi.”

Satelliitit törmäävät

”Maapallon yläpuoliset ’valtatiet’ ovat ruuhkautuneet vuosien ajan yhä enemmän, mutta vasta helmikuussa [2009] sattui ensi kertaa kahden satelliitin merkittävä yhteentörmäys”, raportoi Science News -lehti. Toiminnassa oleva amerikkalainen tietoliikennesatelliitti törmäsi käytöstä poistettuun Venäjän armeijan satelliittiin noin 800 kilometrin korkeudessa Siperian yläpuolella, ja ne hajosivat noin 700 suureksi kappaleeksi. Mitä enemmän romua kiertoradalla on, sitä suurempi on uuden onnettomuuden riski. Seuranta-asemilla tarkkaillaan parastaikaa noin 18 000:ta avaruusromun kappaletta, joiden läpimitta on yli kymmenen senttimetriä. Tosin satelliitin tai jopa miehitetyn aluksen törmääminen mihin tahansa vähänkin hernettä suurempaan, kiertoradallaan valtavalla nopeudella kiitävään kappaleeseen voisi olla tuhoisaa.

Ajonestolaitteet

”Harva laiminlyö matkapuhelinlaskujensa maksun, sillä muutoin puhelin lakkaa toimimasta”, sanotaan The Wall Street Journal -lehdessä. Samaa periaatetta sovelletaan nyt autoihin. Lehdessä kerrotaan: ”Käytettyjen autojen myyjät asentavat autoihin kauko-ohjattavia ajonestolaitteita, jotka estävät auton käynnistämisen, jos ostajan maksusuoritukset viipyvät liiaksi.” Laite liitetään auton sytytysjärjestelmään silloin kun maksukyvyltään kyseenalainen asiakas ostaa auton osamaksulla, ja se voidaan poistaa, kun velat on suoritettu. Lehden mukaan laitetta joudutaan käyttämään vain harvoin, sillä sen varoitusvalot ja -äänet ovat tehokkaita kannustimia ”maksaa laskut ajallaan”.