Töyhtöiibis muuttokiellossa

VIISIJÄSENINEN perhe on lähdössä pitkälle matkalle, ja paikalle on saapunut ystäviä hyvästelemään sen. Perhe luo viimeisen silmäyksen pitkäaikaiseen kotiinsa ja nousee sitten ilmaan. Ystävien katsellessa nuo viisi etääntyvät ja katoavat viimein horisonttiin.

Olemme töyhtöiibiksien pesimäasemalla Birecikin kaupungissa Turkissa Eufratin lähellä, ja juuri ilmaan noussut perhe oli ryhmä uhanalaisia töyhtöiibiksiä. Kullakin linnulla on nilkassaan satelliittipaikannin. Aseman henkilökunnasta ja vierailijoista koostuva ”ystävien” joukko seuraa levottomana, kun linnut lentävät pois kohti tuntematonta, sillä he eivät tiedä, palaavatko ne enää koskaan takaisin.

Millainen lintu tämä töyhtöiibis on? Minne se muuttaa, ja miksi sen muutosta ollaan niin kovin kiinnostuneita?

Höyhenpukuinen ystävämme

Kuoriutuessaan poikasella on höyheniä päälaellaan, mutta kasvaessaan se menettää ne ja muuttuu kaljuksi. Muualla ruumiissa höyhenys on musta ja vivahtaa auringossa pronssinvihreään ja violettiin. Nahka ja nokka ovat päälakea lukuun ottamatta punaiset. Niskan höyhenet ovat pitkät.

Iibislintu tulee sukukypsäksi kolme-neljävuotiaana ja elää yleensä 25–30-vuotiaaksi. Se syö hyönteisiä, liskoja ja jopa pikkunisäkkäitä. Naaraat voivat munia yhdestä kolmeen munaa vuodessa, ja ne hautovat niitä nelisen viikkoa. Iibikset pariutuvat eliniäksi. Kun toinen kuolee, toinen suree menetystään. Yksin jääneen on usein havaittu nälkiinnyttävän itsensä hengiltä tai  jopa syöksyvän kuolemaan korkealta kallionkielekkeeltä.

Birecikiläiset voivat kertoa, miten 1900-luvun taitteeseen asti töyhtöiibiksien paluuta muuttomatkalta oli tapana juhlia, sillä lintua pidettiin kevään airuena. Juhlaa vietettiin helmikuun puolivälissä, ja sen aikana veneet vedettiin Eufratista maihin rummutuksen ja muun ilonpidon saattelemana.

Niihin aikoihin iibisparvet olivat niin suuria, että ne näyttivät taivaalla jättimäiseltä mustalta pilveltä. Viime vuosisadalla ja etenkin sen loppupuoliskolla kanta kuitenkin romahti. Birecikissä pesi aikoinaan 500–600 pariskuntaa, mutta torjunta-aineiden käyttöönotto maataloudessa 1950-luvulla teki yhdyskuntaan suuren loven. Nykyään töyhtöiibiksiä on hyvin vähän koko maailmassa.

Suojelutoimia Turkissa

Töyhtöiibiksien pesimäasema perustettiin Birecikiin vuonna 1977. Lintujen annettiin muuttaa joka vuosi, kunnes vuonna 1990 niistä palasi vain yksi. Sen jälkeen muutto estettiin. Linnut vietiin lintutaloon heinä-elokuussa, jolloin ne olisivat normaalisti lähteneet, ja ne pidettiin siellä helmi-maaliskuulle, jolloin niiden olisi ollut aika palata.

Vuonna 1997 iibikset päästettiin jälleen kokeeksi lähtemään, mutta valitettavasti yhtäkään 25 linnusta ei nähty sen koommin. Seuraavasta vuodesta lähtien ne vietiin taas loppukesästä sisätiloihin. Tästä huolimatta yhdyskunta on kukoistanut, ja tätä nykyä asemalla on lintuja lähes sata yksilöä.

Tulevaisuus

Kirjoituksen alussa mainituista viidestä linnusta vain kaksi palasi. Vuonna 2008 matkaan päästettiin uusi ryhmä, mutta sekään ei selviytynyt takaisin. Viranomaisten mukaan se oli päässyt etelään aina Jordaniaan asti mutta kuollut sitten myrkytykseen. Tämä merkitsee sitä, että vaikka kanta on kasvanut pesimäasemalla ja virallisiin suojelutoimiin on ryhdytty, töyhtöiibiksen kohtalo on edelleen vaakalaudalla.

Vaikka töyhtöiibikset on niiden oman turvallisuuden vuoksi määrätty muuttokieltoon, nuo äskettäiset kokeet osoittavat, että niiden muuttoa ohjaavat vaistot ovat ennallaan. Tämä vahvistaa Jeremian 8:7:ssä olevat Raamatun sanat: ”Kattohaikarakin taivaalla tietää hyvin määräaikansa, ja turturikyyhky ja tervapääsky ja bulbuli huomaavat kukin tarkoin tuloaikansa.”

[Kuvien lähdemerkinnät s. 10]

Vasemmalla: Richard Bartz; oikealla: © PREAU Louis-Marie/age fotostock