Indonesian ”metsän miehet”

OTUS tuijotti meitä tarrautuneena oksaan, joka näytti aivan liian heiveröiseltä kannattelemaan sen valtavaa ruhoa. Tuijotimme takaisin henkeämme pidätellen. Eläin vaikutti välinpitämättömältä, mutta me olimme haltioissamme. Katselimme silmästä silmään maapallon suurinta puissa asustavaa eläintä – orankia!

Orangit kuuluvat gorillojen ja simpanssien ohella suurten ihmisapinoiden heimoon. Näitä lempeitä, erakkona viihtyviä luontokappaleita elää kahden Kaakkois-Aasian suurimpiin kuuluvan saaren, Borneon ja Sumatran, tiheissä viidakoissa. Eläimen nimi juontuu kahdesta malaijinkielisestä sanasta orang ja utan, jotka merkitsevät ’metsän miestä’ tai ’metsäihmistä’.

Haluaisitko tutustua lähemmin näihin kiehtoviin suuriin, punaisiin apinoihin? Tule mukaamme, kun piipahdamme Borneon sydämessä niiden luonnollisessa elinympäristössä.

Orankien maisemissa

Nähdäksemme orankeja matkustimme Tanjung Putingin kansallispuistoon, jonka eläimistö on hyvin runsas. Tuhannet sikäläiset orangit ovat paikallinen vetonaula.

Aloitimme matkan pikkuisesta Kumain satamasta, missä astuimme puiseen moottoriveneeseen, klotokiin. Mutkittelimme jokea ylös yhä syvemmälle vihreän viidakon uumeniin. Joenvartta reunustivat nipapalmutiheiköt, ja tyynessä, tummassa vedessä väijyi krokotiileja. Viidakon salaperäiset äänet lisäsivät jännitystämme.

Noustuamme veneestä käytimme säästelemättä hyönteiskarkotetta ja sukelsimme metsään. Jo muutaman minuutin kuluttua näimme ensimmäisen orangin – alussa mainitsemani  suuren uroksen. Sen pörröinen, punertava karva loisti iltapäivän auringossa kuin kiillotettu kupari. Eläin oli totisesti vaikuttava näky turkin alla pullistelevine lihaksineen!

Luonnonvaraisena elävät aikuiset urokset kasvavat noin 1,7 metrin mittaisiksi ja painavat suunnilleen 90 kiloa eli kaksi kertaa enemmän kuin naaraat. Täysikasvuisilla uroksilla on poskilla leveät ihopoimut, jotka tekevät naamasta lautasmaisen. Leuan alla roikkuu suuri kurkkupussi, joka toimii kaikupohjana niiden muristessa ja karjuessa. Toisinaan uros päästää hurjalta kuulostavan huutojen sarjan, joka voi kestää peräti viisi minuuttia ja kantautua lähes parin kilometrin päähän. Huudon tarkoituksena on houkutella parittelunhaluisia naaraita ja pelotella kilpailevia uroksia.

Latvuston asukit

Polkua edetessämme silmiimme osui puusta toiseen keinahtelevia orankeja. Niillä on vahvat, taipuisat ja koukkumaiset kädet ja jalkaterät, joissa on pitkät sormet ja varpaat sekä lyhyt peukalo ja isovarvas. Ne saavat helposti otteen oksista ja liikkuvat ympäriinsä sulavasti ja harkituin liikkein näyttämättä koskaan pitävän kiirettä.

Orangit ovat naamioitumisen mestareita, jotka sulautuvat latvuston varjoihin. Maassa ne etenevät niin verkkaisesti, että ihminen ohittaa ne vaivattomasti.

Toisin kuin muut suuret ihmisapinat oranki viettää miltei koko elämänsä latvustossa. Useimpina iltoina, kun aurinko alkaa painua mailleen, kukin valitsee itselleen lujan oksanhaaran – joskus jopa 20 metrin korkeudesta – ja kyhää oksista ja risuista mukavan makuupaikan. Sateen sattuessa oranki voi tehdä pesään myös suojakatoksen, mitä simpanssit ja gorillat eivät koskaan tee. Koko puuhaan kuluu kaikkiaan vain viitisen minuuttia!

Puista orangit saavat myös hedelmiä, jotka ovat niiden suurta herkkua. Niillä on erinomainen muisti, ja ne tietävät tarkkaan, milloin ja mistä kypsiä hedelmiä kannattaa hakea. Ruokavalioon kuuluvat lisäksi puiden lehdet ja kuori sekä versot, hunaja ja hyönteiset. Joskus orangit käyttävät apunaan tikkua, kun ne kaivelevat hunajaa tai hyönteisiä puunkoloista. Kaiken kaikkiaan näiden metsän asukkaiden ruoka koostuu yli 400 erilaisesta ravintolähteestä.

 Jatkamme matkaa, ja pian saamme nähdä orankeja herkuttelemassa banaanikasan ääressä. Nämä eläimet on kasvatettu vankeudessa ja päästetty myöhemmin luontoon, joten niillä ei ole villinä kasvaneiden lajitoveriensa selviytymistaitoja. Siksi ne saavat ruokavalioonsa täydennystä ihmisiltä.

Perhe-elämä

Katselimme suloisia, emossaan kiinni riippuvia pienokaisia ja seurasimme vallattomia poikasia, jotka telmivät maassa tai puissa. Naarasoranki elää jopa 45-vuotiaaksi. Se tulee sukukypsäksi 15–16-vuotiaana, minkä jälkeen se synnyttää yhden poikasen 7–8 vuoden välein. Naaras synnyttää siis elinaikanaan keskimäärin vain kolme poikasta, joten se on hitaimmin lisääntyviä nisäkkäitä.

Emon ja vastasyntyneen välinen side on harvinaislaatuisen vahva. Naaras hoitaa ja valmentaa jälkeläistään kahdeksan vuotta tai jopa pidempään. Ensimmäisen elinvuotensa pienokainen on lähes liimautuneena emoonsa, ja tämän jälkeenkin se pysyttelee emon lähellä aina siihen asti kun seuraava poikanen syntyy. Nuori naaras saattaa vielä tällöinkin pysyä lähellä emoaan ja seurata, miten tämä hoitaa vastasyntynyttä.

Nuori uros saa kuitenkin emolta häädön pian uuden jälkeläisen synnyttyä, minkä jälkeen se vaeltelee metsässä yksinään vähintään 15 neliökilometrin kokoisella alueella. Se välttelee muita uroksia ja lyöttäytyy naaraan kanssa yksiin vain paritellakseen.

Naaraat oleilevat koko elämänsä ajan yleensä paljon pienemmällä alueella kuin urokset. Vaikka ne joskus syövät samassa puussa toisten naaraiden kanssa, ne eivät silloinkaan juuri  kiinnitä toisiinsa huomiota. Orangit ovatkin erakkoluonteensa takia poikkeus apinoiden joukossa. Pistäydyimme vielä eräässä paikassa saadaksemme tietää lisää näistä ”metsän miehistä”.

Sukupuuton partaalla

Kansallispuistossa sijaitsee antropologi Louis Leakeyn mukaan nimetty tutkimuslaitos Camp Leakey, joka suojelee orankeja ja palauttaa vankeudessa olleita yksilöitä viidakkoon. Täällä orangit eivät ole koskaan kovin etäällä. Jotkin niistä tulivat aivan lähelle poseeraamaan tai esittelemään meille temppujaan. Eräs aikuinen naaras jopa tarttui ystävääni takista! Olimme aivan innoissamme saadessamme olla niin lähellä noita ihastuttavia eläimiä.

Camp Leakey on vakava muistutus siitä, että orangit ovat kuolemassa sukupuuttoon. Jotkut ympäristönsuojelijat uskovat, että ne selviytyvät luonnossa enää korkeintaan kymmenen vuotta. Niillä on kolme merkittävää uhkaa.

Metsänhakkuu. Viimeksi kuluneina 20 vuotena orangeille sopivista elinalueista on hävinnyt noin 80 prosenttia. Indonesiassa metsää katoaa päivittäin keskimäärin 50 neliökilometriä eli viiden jalkapallokentän kokoinen alue joka minuutti.

Salametsästys. Ihmisen tunkeutuessa orankien elinalueelle niistä tulee salametsästäjille entistä helpompia saaliita. Laittomilla matkamuistomarkkinoilla orangin kallo on jopa 50 euron arvoinen. Jotkut pitävät orankeja uhkana sadoilleen, toiset tappavat niitä ruoaksi.

Eläinkauppa. Laittomilla markkinoilla suloisesta oranginpoikasesta ollaan valmiit maksamaan muutamia satoja tai jopa kymmeniä tuhansia dollareita. Vuosittain niitä myydään arviolta tuhatkunta.

Sekä valtiot että erilaiset järjestöt pyrkivät pelastamaan orangin sukupuutolta perustamalla keskuksia orankien sopeuttamiseksi luontoon, valistamalla suurta yleisöä, perustamalla kansallispuistoja ja suojelualueita sekä pyrkimällä hillitsemään laitonta metsänhakkuuta.

Raamattu osoittaa, että pian Jumala ”saattaa turmioon ne, jotka turmelevat maata”, ja saa aikaan maailmanlaajuisen paratiisin (Ilmestys 11:18; Jesaja 11:4–9; Matteus 6:10). Tuolloin täyttyvät psalmin 96:12 sanat: ”Puhjetkoot – – kaikki metsän puut ilohuutoon.” Silloin orangit, Indonesian ”metsän miehet”, ja kaikki muut eläimet voivat hyvin eikä yksikään ihminen enää uhkaa niiden olemassaoloa.

[Kartta s. 15]

(Ks. painettu julkaisu)

MALESIA

Borneo

INDONESIA

Sumatra

AUSTRALIA

[Kuva s. 16]

Täysikasvuisella uroksella on poskilla tyypilliset ihopoimut.

[Lähdemerkintä]

© imagebroker/Alamy

[Kuvat s. 17]

Orangit liikkuvat puissa huomattavasti ketterämmin kuin maassa.

[Lähdemerkinnät]

Yllä: © moodboard/Alamy; alla: Orangutan in the Camp Leakey of Tanjung Puting National Park, managed by BTNTP, UPT Ditjen PHKA Dephut

[Kuvan lähdemerkintä s. 15]

Orangutan in the Camp Leakey of Tanjung Puting National Park, managed by BTNTP, UPT Ditjen PHKA Dephut

[Kuvan lähdemerkintä s. 18]

Orangutan in the Camp Leakey of Tanjung Puting National Park, managed by BTNTP, UPT Ditjen PHKA Dephut