Amerikan mantereen ”viidakon kuningas”

MISTÄ eläimestä on kyse? Amerikan mantereen suurimmasta kissasta, jaguaarista. Sen voi tavata Keski- ja Etelä-Amerikan viidakoissa, soilla, metsissä, erämaissa ja tiheiköissä. Toisin kuin useimmat kissat se viihtyy paitsi kuivalla maalla ja puissa myös vedessä.

Kuvittele itsesi seisomassa täysikasvuisen urosjaguaarin vieressä. Se saattaa olla jopa 180 senttimetriä pitkä, jos häntää ei lasketa mukaan, ja se voi painaa 120 kiloa tai vielä enemmän. Jaguaari on yksineläjä, ja se tapaa lajitovereitaan vain paritellakseen. Uros on sukukypsä kolmen neljän vuoden iässä, kun taas naaras voi saada ensimmäisen pentueensa kaksivuotiaana. Tiineys kestää kolmesta neljään kuukautta, ja poikasia on yleensä kaksi. Joidenkin vankeudessa olleiden jaguaarien tiedetään eläneen yli 20 vuotta.

Nuo suuret kissat ovat salaperäisiä ja vaikeita havaita. Eräs biologi totesikin: ”Jaguaareja on todella vaikea löytää! Saatan seistä aivan jaguaarin vieressä, mutta silti en näe sitä.” Sen kellanruskeaa turkkia täplittävät mustat ruusukkeet, joiden keskellä on pienempiä pisteitä, ja siksi sen on helppo piiloutua ja kadota huomaamatta varjoihin.

Yksinäinen, hiljainen saalistaja

Jaguaari on taitava metsästäjä, ja sen ruokalistaan kuuluu noin 85 eri eläintä mukaan lukien tapiirit, peurat ja apinat. Koska se on kuin kotonaan myös vedessä, se pyydystää vaivatta myös kaloja ja kilpikonnia. Eräät tarkkailijat näkivät kerran, kuinka jaguaari tappoi täysikasvuisen hevosen, retuutti sitä perässään maata pitkin noin 80 metriä ja raahasi sen sitten joen yli.

Tuo ovela kissaeläin väijyy saalistaan usein puussa. Kun ohi kulkee pahaa aavistamaton lauma pekareita – sikaa muistuttavia vikkeliä eläimiä – jaguaari loikkaa niiden kimppuun. Yhdellä voimakkaalla puraisulla se tappaa niistä yhden ja ponkaisee sitten takaisin puuhun. Se odottaa, kunnes lauma on mennyt menojaan, ja palaa sitten saaliilleen.

Isoista kissoista juuri jaguaari hyökkää kaikkein epätodennäköisimmin ihmisen kimppuun, eikä sitä ole koskaan pidetty ihmissyöjänä. Todellisuudessa ihminen on jaguaarille paljon suurempi uhka kuin jaguaari ihmiselle.

Miksi niin vähän?

Aikoinaan jaguaarit elivät alueella, joka ulottui Yhdysvaltojen eteläosista lähelle Etelä-Amerikan kärkeä. Nyt niiden esiintymisalue on pienentynyt lähes puoleen siitä, mitä se oli sata vuotta sitten. 1970-luvun puoliväliin asti  metsästäjät tappoivat vuosittain tuhansia jaguaareja niiden turkin vuoksi. Pelkästään vuonna 1968 Amerikasta vietiin ulkomaille yli 13 500 taljaa. Vuonna 2002 jaguaareja arvioitiin olevan alle 50 000, ja nykyään niitä elää vapaudessa enää ehkä noin 15 000.

Wildlife Conservation Society -ympäristöjärjestön tutkimus osoittaa, että lähes 40 prosenttia jaguaarin vanhasta elinalueesta on tuhoutunut metsien mukana. Tiettävästi yksin Meksikossa niiden elinaluetta katoaa joka minuutti jalkapallokentän verran. Tämä pakottaa jaguaarin käymään hengenpitimikseen karjan kimppuun.

Suojeluyrityksiä

Noin 200 maata on hyväksynyt uhanalaisten lajien kansainvälistä kauppaa koskevan yleissopimuksen, jonka sääntöjen mukaan on laitonta metsästää jaguaareja kaupallisessa tarkoituksessa. Niiden luonnollisen elinympäristön suojelemiseksi on perustettu kansallispuistoja. Belizeen Cockscomb Basinin alueelle muodostettiin vuonna 1986 maailman ensimmäinen jaguaarien suojelualue. Lisäksi Meksiko on varannut niiden suojelemiseen noin 150 000 hehtaaria trooppista metsää Calakmulin biosfäärialueella Jukatanin niemimaalla.

Nähtäväksi jää, kuinka hyvin ihmiset onnistuvat yrityksissään suojella tätä ”viidakon kuningasta”. On kuitenkin rauhoittavaa tietää, että pian rakkaudellinen Luojamme ”saattaa turmioon ne, jotka turmelevat maata”, ja ihmisten ja eläinten välillä vallitsee hänen tarkoituksensa mukaisesti rauha (Ilmestys 11:18; Jesaja 11:6–9).

[Kartta s. 24, 25]

(Ks. painettu julkaisu)

Jaguaarin levinneisyysalue

□ Alkuperäinen

▪ Nykyinen

POHJOIS-AMERIKKA

KESKI-AMERIKKA

ETELÄ-AMERIKKA