Elämäni paras kilpajuoksu

Kertonut Karl-Erik Bergman

Olin jo lapsena lahjakas juoksija. Sain suurta mielihyvää juostessani lujaa ja päätin siksi tehdä pikajuoksusta elämäni keskipisteen.

VUONNA 1972 ollessani 17-vuotias liityin urheiluseuraan. Pian tajusin, että minulla olisi vielä pitkä matka huippu-urheilijaksi, sillä pelkät luontaiset kyvyt eivät tee kenestäkään mestaria. Olin kuitenkin valmis työskentelemään tuon tavoitteen hyväksi.

22-vuotiaana minut valittiin Suomen maajoukkueeseen, ja seuraavana vuonna minulla oli 100 metrin matkalla maan paras keskiaika. Akillesjännevamman ja muiden urheiluvammojen vuoksi en kuitenkaan saanut itsestäni kaikkea irti. Säilyttääkseni intoni juoksemiseen aloin valmentaa lupaavia urheilijoita. Vuonna 1982 ryhdyin valmistelemaan muuttoa Kaliforniaan. Tarkoitukseni oli opiskella paikallisessa yliopistossa ja edistää urheilu-uraani suotuisammassa ilmastossa. Ostin jo lentolipunkin matkaa varten.

Uusi suunta elämälle

Eräänä iltana ovikelloni soi. Ovella oli kaksi naista, jotka olivat Jehovan todistajia. Heidän olemuksestaan huokui tyyneys ja varmuus – kaksi sellaista ominaisuutta, joita hyvä urheilija tarvitsee. Kutsuin heidät sisään. Kiinnostavan keskustelun päätteeksi he jättivät minulle kirjan Sinä voit elää ikuisesti paratiisissa maan päällä *. Aloin heti lukea sitä, ja päästyäni puoleenväliin ymmärsin, että siinä oli totuus. Kun naiset tulivat luokseni uudelleen, kysyin, miten voisin tulla Jehovan todistajaksi. He sanoivat, että tarvitsisin raamatuntutkistelun.

En pelkästään alkanut tutkia Raamattua vaan aloin myös käydä todistajien kokouksissa valtakunnansalissa Vantaalla, jossa silloin asuin. Niissäkin kaikki opetus perustui Raamattuun. Oppimani asiat alkoivat vähitellen muuttaa näkemystäni siitä, mikä elämässä on todella tärkeää. Niinpä menin matkatoimistoon ja peruutin lentomatkani. Ostin lipusta saamillani rahoilla kokouspuvun sekä laukun Raamattua ja muita julkaisuja varten. Minut kastettiin Jehovan todistajaksi Helsingissä pidetyssä konventissa vuonna 1983.

Kiinnostus leviää urheilijapiireissä

Aloin heti kertoa oppimistani Raamatun totuuksista innokkaasti ystävilleni. He eivät  olleet aluksi uskoa korviaan. Pian urheilijapiireissä huhuttiin, että olin seonnut, ja yksi toisensa jälkeen ystäväni alkoivat kartella minua. Kasteen jälkeen tapasin tuttuja urheilijoita edelleen juoksuradalla, sillä jatkoin juoksuharrastusta pitääkseni kuntoani yllä. Kun keskustelin heidän kanssaan, he saattoivat nähdä, etten ollut seonnut, vaikka olinkin muuttunut.

Ajan mittaan useat ystävistäni tajusivat, että siinä, mitä kerroin, oli järkeä ja että siihen kannattaisi perehtyä tarkemmin. He huomasivat, että olin lakannut käyttämästä huonoa kieltä enkä ollut enää aggressiivinen. Jotkut halusivat kuulla lisää Raamatusta, ja saatoin näyttää heille, että kristityn elämää verrataan siinä urheilukisoihin. Olemme kilpajuoksussa, jossa palkintona on ikuinen elämä. (2. Timoteukselle 2:5; 4:7, 8.)

Totuus on, että aitoa onnellisuutta ja todellista tarkoitusta elämälle ei tuo voitto urheilukilpailuissa vaan Luojan tahdon tekeminen. Keskusteluni toisten urheilijoiden kanssa saivat jotkut heistä arvioimaan tavoitteitaan uudelleen ja omaksumaan Raamatun totuudet, jotka olivat muuttaneet oman elämäni. On ollut ilo nähdä, miten he ovat ilmaisseet Jumalan palvelemisessa samanlaista intoa kuin aikoinaan urheilussa.

Yksi näistä urheilijoista on Yvonne, lahjakas 800 metrin juoksija. Hän oli jonkin aikaa Pohjoismaiden nopein naisjuoksija tuolla matkalla ja piti hallussaan Suomen ennätystä. Hän edusti Suomea myös euroopanmestaruuskilpailuissa. Keskustelujemme johdosta Yvonne oivalsi, miten hyödytöntä on tavoitella mainetta nykyisessä maailmassa. Hän oppi, että Raamatun mukaan tämä maailma on häviämässä ja tilalle tulee uusi maailma, jonka Jumala saa aikaan. (1. Johanneksen kirje 2:17.)

Yvonne halusi alkaa tutkia Raamattua. Tuohon aikaan hän seurusteli Joukon kanssa, joka oli lahjakas juoksija ja niin ikään Suomen maajoukkueen jäsen. Hän oli edustanut Suomea sekä euroopanmestaruuskilpailuissa että maailmanmestaruuskilpailuissa. Jonkin ajan kuluttua Yvonne ja Jouko muuttivat Yhdysvaltoihin harjoittelemaan.

Yvonne jatkoi siellä Raamatun tutkimista, ja Jouko liittyi siihen mukaan. Hänen aikomuksenaan oli löytää opetuksista jokin aukko ja palauttaa Yvonne järkiinsä, mutta aikaa myöten Raamatun totuudet tavoittivat hänenkin sydämensä. Avioiduttuaan he vihkivät elämänsä Jumalalle ja menivät sen vertauskuvaksi vesikasteelle. Nykyään he ovat tienraivaajia, Jehovan todistajien kokoaikaisia sananpalvelijoita.

Raamattua alkoi tutkia myös Barbro, joka oli ollut naisten suomenmestari 400 metrin matkalla ja edustanut Suomea euroopanmestaruuskilpailuissa. Sittemmin hän ja hänen miehensä Jarmo, joka oli harrastanut seiväshyppyä, muuttivat Ruotsiin. Barbro jatkoi Raamatun tutkimista, ja Jarmokin alkoi tutkia. Molemmat olivat etsineet tarkoitusta elämälleen, ja opittuaan Raamatun totuuden he menivät kasteelle Ruotsissa. Myöhemmin he muuttivat takaisin Suomeen, missä he ovat jatkaneet innokasta palvelusta. Jarmo työskentelee nykyään fysioterapeuttina ja toimii seurakunnassa vanhimpana.

Urheilijoiden joukossa oli myös Heidi, lahjakas nuori juoksija, jota valmensin. Huomasin, että hän oli kiinnostunut hengellisistä asioista, ja siksi puhuin hänelle siitä, mitä Raamattu opettaa Jumalan valtakunnasta ja niistä siunauksista, joita se tuo. Kysyin häneltä, uskoiko hän, että voisimme nähdä noiden lupausten toteutuvan. (Psalmit 37:11, 29; Matteus 6:9, 10.)

Hän sanoi uskovansa. Hän halusi alkaa tutkia Raamattua, joten pyysin erästä kristittyä sisarta tutkimaan hänen kanssaan. Muutaman vuoden kuluttua myös Heidi kastettiin Jumalalle vihkiytymisen vertauskuvaksi. Aikaa myöten hänestä varttui hieno hengellinen nainen, ja hänestä tuli vaimoni. Hän on ollut suurenmoinen elämäntoveri, joka on  palvellut Jumalaa päättäväisesti rinnallani. Jos hän olisi ohjannut saman tarmon urheiluun, hän olisi todennäköisesti päässyt pitkälle.

Pikkuveljeni Peter, aktiivinen urheilun harrastaja hänkin, suhtautui aluksi hyvin kielteisesti siihen, että tutkin Raamattua. Sitten annoin hänelle Voit elää ikuisesti -kirjan. Jonkin ajan kuluttua hän tuli luokseni ja sanoi: ”Olen alkanut lukea tätä kirjaa, mutten ymmärrä kaikkea. Voitko auttaa minua?” Järjestin niin, että eräs todistaja alkoi tutkia hänen kanssaan, ja neljän kuukauden kuluttua hänet kastettiin. Myöhemmin hän avioitui, ja hänen vaimonsa palvelee tienraivaajana.

Kilpajuoksu jatkuu

Jo ennen kastetta olin ottanut tavoitteeksi lähetystyön. Pian kasteeni jälkeen aloin palvella tienraivaajana. Tajusin, että elämän kilpajuoksussa on tehtävä parhaansa. Anoin Heidin kanssa New Yorkin osavaltiossa toimivaan Jehovan todistajien lähetyskouluun Gileadiin, ja vuonna 1994 hakemuksemme hyväksyttiin. Valmistuttuamme meidät määrättiin lähetystyöhön Latvian venäjänkielisen väestön pariin.

Neuvostoliiton romahdettua monet olivat jääneet tyhjän päälle. Raamattua oli halveksittu, ja se oli ollut jopa kielletty kirja, mutta nyt monet olivat kiinnostuneita sen sanomasta. Venäjän kielen opetteleminen oli kovimpia haasteita, mitä olen kohdannut. Palveltuamme kuusi vuotta lähetystyössä minut nimitettiin matkavalvojaksi, toisin sanoen vierailen Heidin kanssa Jehovan todistajien seurakunnissa rohkaisemassa niitä. Tässä tehtävässä palvelemme edelleen.

Vuosien varrella olen voinut valmentaa monia elämän kilpajuoksussa, jossa tavoitteena on ”todellinen elämä” Jumalan uudessa maailmassa (1. Timoteukselle 6:19). Jotta urheilija voisi päästä parhaisiin tuloksiin, valmentajan on tärkeää tuntea hänet hyvin. Urheilijaa on autettava kehittämään vahvuuksiaan ja karsimaan heikkouksiaan, ja häntä täytyy motivoida jatkamaan harjoittelua ja saavuttamaan parhaan tasonsa.

On ollut hämmästyttävää nähdä, miten paljon yhteistä on kristityllä ja urheilijalla, mihin Paavalikin kiinnittää huomiota ensimmäisessä kirjeessään korinttilaisille. Hyvä urheilija keskittyy harjoitteluun eikä pelkästään haaveile voitosta. Hän asettaa itselleen realistisia tavoitteita ja työskentelee järjestelmällisesti niiden saavuttamiseksi. Jos hän kadottaa näkyvistään päämäärän ja lakkaa pyrkimästä sitä kohden, kaikki hänen kova työnsä valuu hukkaan. Samalla tavoin kristityn täytyy pyrkiä päättäväisesti kohti tavoitetta.

Hyvä urheilija noudattaa kurinalaista ruokavaliota. Kristittykään ei voi ruokkia itseään moraalittomalla aineistolla eikä ottaa osaa ”demonien pöytään”, kuten Paavali sanoo. Hänen täytyy sen sijaan nauttia vahvaa hengellistä ravintoa, jota Jumala tarjoaa Sanassaan Raamatussa. (1. Korinttilaisille 10:21.) Lisäksi hyvä urheilija säilyttää myönteisen asenteen, vaikka hän kohtaa vaikeuksia. Hän myöntää virheensä ja pyrkii korjaamaan ne. ”Minä en juokse epävarmalla tavalla”, kirjoitti apostoli Paavali. Hän ”kuritti lyönnein  ruumistaan”, jottei häntä suljettaisi pois kilpailusta. (1. Korinttilaisille 9:24–27.)

Vaimoni ja minä pidämme yhä hyvää huolta kunnostamme käymällä säännöllisesti kuntosalilla. Emme kuitenkaan anna tämän estää meitä palvelemasta Jehovaa, joka on luonut ihmiset suurenmoisella tavalla (Psalmit 139:14). Pyrimme yhdessä kohti palkintoa, ”todellista elämää” tulevassa Jumalan uudessa maailmassa (1. Timoteukselle 4:8).

Kuvailtuaan muinaisten ”todistajien pilveä” apostoli Paavali kehotti: ”Pankaamme mekin pois jokainen paino ja meidät helposti kietova synti ja juoskaamme kestävinä eteemme asetettu kilpajuoksu.” (Heprealaisille 12:1.) Mikään ei vedä vertoja tälle kilpajuoksulle. Siinä kaikki juoksijat, jotka ylittävät maaliviivan, saavat ikuisia siunauksia (2. Timoteukselle 4:7, 8).

[Alaviite]

[Kuva s. 14]

Heidi ja minä takanamme Yvonne ja edessämme Jouko ja heidän tyttärensä 80-luvun puolivälissä.

[Kuva s. 15]

Heidin kanssa palveluksessa nykyään.

[Kuva s. 15]

Jehovan todistajien konventissa Helsingissä vuonna 2009. Meistä katsoen vasemmalla Yvonne ja Jouko ja oikealla Jarmo ja Barbro.

[Kuvan lähdemerkintä s. 12]

Julkaistu Aamulehdessä 21.8.1979