Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Miten pääsen eroon alakuloisuudestani?

Miten pääsen eroon alakuloisuudestani?

Nuoret kysyvät

Miten pääsen eroon alakuloisuudestani?

”Kun ystäväni ovat aivan hajalla, yritän piristää heitä ja auttaa heitä ratkaisemaan ongelmansa. Mutta harva tietää, että sen jälkeen menen kotiin omaan huoneeseeni itkemään.” (Kellie) *

”Kun olen alamaissa, vetäydyn omiin oloihini. Jos minua pyydetään jonnekin, keksin tekosyyn, jonka varjolla voin olla menemättä. Onnistun hyvin peittämään perheeltäni sen, että olen surullinen. He luulevat, että minulla on kaikki hyvin.” (Rick)

ONKO sinulla joskus ollut samanlaisia ajatuksia kuin Kelliellä tai Rickillä? Jos on, älä heti ajattele, että sinussa on jotain vikaa. Tosiasiassa jokainen on silloin tällöin surullinen. Jopa Raamatun ajan uskolliset miehet ja naiset olivat joskus alla päin.

Toisinaan saatat tietää, miksi olet alakuloinen, toisinaan et. ”Itsensä voi tuntea surulliseksi, vaikka ei olisi tapahtunut mitään kamalaa”, sanoo 19-vuotias Anna. ”Tuo tunne voi iskeä milloin vain, vaikka elämässä ei olisikaan mitään ongelmia. Se on kummallista, mutta niin se vain on.”

Olipa syy alakuloosi mikä tahansa – tai vaikka mitään syytä ei edes tunnu olevan – mitä voit tehdä, kun tällaiset tunteet pitävät sinua otteessaan?

Vinkki 1: Puhu asiasta. Raamattu sanoo: ”Tosi toveri rakastaa kaiken aikaa ja on veli, joka on syntynyt ahdingon varalle.” (Sananlaskut 17:17.)

Kellie: ”On todella huojentavaa puhua jollekulle. Viimeinkin joku tietää, mitä joudun kestämään. Toiset voivat heittää minulle köyden ja vetää minut ylös kuilusta – vihdoinkin turvassa!”

Kuka on sinulle ”tosi toveri”, jolle voit uskoutua, kun surumielisyys saa sinut valtaansa?

․․․․․

Vinkki 2: Kirjoita tunteistasi. Kun elämä näyttää synkältä, voisit ehkä panna ajatuksiasi paperille. Henkeytetyissä psalmeissaan Daavid ilmaisi joskus syvää murhetta (Psalmit 6:6). Tunteistasi kirjoittaminen voi auttaa sinua ”varjelemaan käytännöllistä viisautta ja ajattelukykyä” (Sananlaskut 3:21).

Heather: ”Kirjoittaminen auttaa minua järjestämään ajatukset, jotka pahan mielen vuoksi alkavat myllertää päässä. Kun voin ilmaista tunteeni ja eritellä niitä, olo helpottuu.”

Ehdotus: Jotkut pitävät päiväkirjaa. Mitä siihen voisi kirjoittaa? Ollessasi surullinen kuvaile, miltä sinusta tuntuu ja mistä arvelet tunteittesi johtuvan. Lue kuukauden päästä, mitä kirjoitit. Ovatko tunteesi muuttuneet? Jos ovat, kirjoita muistiin, mikä sinua on auttanut.

Vinkki 3: Rukoile. Raamattu sanoo, että jos kerromme huolistamme rukouksessa, ”Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ajatuksen, varjelee meidän sydämemme ja mielemme Kristuksen Jeesuksen välityksellä” (Filippiläisille 4:7).

Esther: ”Mietin pääni puhki, miksi olin niin maassa, mutten keksinyt vastausta. Pyysin Jehovalta, että hän auttaisi minua olemaan iloinen. Oli ärsyttävää olla surullinen ilman mitään syytä. Vihdoin pääsin voiton puolelle. Rukouksen voimaa ei pidä koskaan aliarvioida!”

Ehdotus: Käytä psalmia 139:23, 24 mallina, kun itse rukoilet Jehovaa. Vuodata hänelle sydämesi ja pyydä häneltä apua, jotta voisit löytää syyn surullisuuteesi.

Edellä mainittujen ehdotusten lisäksi sinulla on korvaamattomana apunasi Jumalan sana (Psalmit 119:105). Mielen täyttäminen Raamatun kertomusten rakentavilla opetuksilla voi vaikuttaa myönteisesti ajatuksiin, tunteisiin ja tekoihin (Psalmit 1:1–3). Apostolien tekojen kirja sisältää kannustavia ja jännittäviä kertomuksia. Lisävinkkejä rakentavaan Raamatun lukemiseen saa tutkimalla Jehovan todistajien julkaiseman kirjan Nuoret kysyvät – käytännöllisiä vastauksia osan 2 yhdeksää ”Roolimalli”-tekstiruutua. Näillä sivuilla käsitellään muun muassa Joosefin, Hiskian, Lyydian ja Daavidin esimerkkejä. Sivulta 227 voit huomata, että apostoli Paavalikin voitti kielteiset tunteet, joita hänen oma epätäydellisyytensä joskus hänessä synnytti.

Mutta mitä voit tehdä, jos et yrityksistäsi huolimatta pääse eroon alakuloisuudesta?

Kun et pääse eroon alakuloisuudesta

Ryan kertoo: ”Joinakin aamuina minusta tuntuu, että olisi helpompaa vain jäädä sängyn pohjalle eikä nousta ylös ja elää taas yhtä merkityksetöntä päivää.” Ryan kärsii kliinisestä masennuksesta, eikä hän ole ainoa. Tutkimusten mukaan suunnilleen joka neljäs nuori kärsii jonkinlaisesta masennuksesta ennen aikuisikää.

Mistä voi tietää, sairastaako masennusta? Oireita voivat olla selvät muutokset mielialassa ja käyttäytymisessä, eristäytyminen, kiinnostuksen lopahtaminen lähes kaikkia asioita kohtaan, huomattava muutos syömis- ja nukkumistottumuksissa, voimakas arvottomuuden tunne tai aiheeton syyllisyyden tunne.

Miltei jokaisella on tietysti aika ajoin yksi tai useampia näistä oireista. Mutta jos ne jatkuvat pidempään kuin pari viikkoa, sinun kannattaisi puhua vanhempiesi kanssa lääkärille menosta. Lääkäri voi auttaa saamaan selville, onko alakuloosi jokin lääketieteellinen syy. *

Kliinisessä masennuksessa ei ole mitään hävettävää. Monilla tilanne on helpottanut heidän saatuaan lääkärinapua; heistä on saattanut tuntua paremmalta kuin pitkiin aikoihin! Johtuupa surullisuutesi masennuksesta tai ei, muista psalmin 34:18:n lohduttavat sanat: ”Jehova on lähellä niitä, joilla on särkynyt sydän, ja hän pelastaa ne, joilla on musertunut henki.”

Lisää Nuoret kysyvät -palstan kirjoituksia verkko-osoitteessa www.watchtower.org/ypfi

[Alaviitteet]

^ kpl 3 Jotkin nimet on muutettu.

^ kpl 23 Kun alakuloisuus kestää pitkään, jotkut nuoret harkitsevat elämänsä päättämistä. Mikäli mieleesi on tullut tällaisia ajatuksia, keskustele viipymättä luotettavan aikuisen kanssa. (Ks. Herätkää! 5/2008 s. 26–28.)

MIETITTÄVÄKSI

Tekeekö itkeminen hyvää?

”En ole koskaan ollut mikään itkupilli, mutta nykyään kun minulla on paha mieli, on vain pakko itkeä. Se nollaa tilanteen. Pystyn taas ajattelemaan selkeästi ja katsomaan eteenpäin – näkemään siellä valoa.” (Leanne.)

Miten muut voivat auttaa sinua, kun olet alla päin?

”Ollessani surullinen minun täytyy varoa eristäytymästä. Ehkä minun on saatava olla yksin sen verran, että voin koota ajatukseni ja vaikka itkeä kunnolla. Mutta tiedän, että sen jälkeen minun pitää päästä ihmisten ilmoille, jotta voin karistaa mielestäni minua painaneen asian.” (Christine.)

[Tekstiruutu/Kuvat s. 21]

MITÄ JOTKUT NUORET SANOVAT

”Alakulo valtaa mielen yleensä silloin, kun keskityn liikaa itseeni. Mutta aina kun voin auttaa toisia, huomioni kääntyy pois itsestäni ja tulen paremmalle mielelle.”

”Kun harrastan säännöllisesti liikuntaa, mielialani ailahtelee harvemmin, koska olen tyytyväisempi itseeni. Lisäksi liikunta vie niin paljon energiaa, etten enää jaksa murehtia.”

[Kuvat]

Drenelle

Rebekah

[Kuva s. 22]

Kun teet oman osasi ja saat apua toisilta, voit päästä pois surumielisyyden syövereistä.