Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Elämäni on ollut erittäin palkitsevaa

Elämäni on ollut erittäin palkitsevaa

Elämäni on ollut erittäin palkitsevaa

Kertonut Herawati Neuhardt

Olen syntynyt Cirebonin kaupungissa Indonesiassa. Tuo paikka on kuuluisa koristeellisista batikkikankaistaan, joissa on värikkäitä, käsin tehtyjä kuvioita. Jossain mielessä elämäni lähetystyöntekijänä on ollut kuin batikkikangas: siihen ovat tuoneet väriä Kaakkois-Aasian ja Tyynenmeren eteläosien monenkirjavat kulttuurit.

VUONNA 1962 ollessani kymmenvuotias äiti alkoi tutkia Raamattua Jehovan todistajien kanssa. Aikaa myöten äidistä ja isästä, jotka ovat indonesialaissyntyisiä kiinalaisia, tuli todistajia, samoin minusta ja neljästä sisaruksestani.

Lähetystyöntekijät ja matkavalvojat, jotka vierailivat seurakunnassamme antamassa hengellistä rohkaisua, olivat aina tervetulleita kotiimme. Heidän hieno esimerkkinsä ja käymämme rakentavat keskustelut tekivät minuun syvän vaikutuksen. 19-vuotiaana päätin aloittaa kokoaikaisen kristillisen sananpalveluksen. Noin vuotta myöhemmin menin naimisiin saksalaisen lähetystyöntekijän Josef Neuhardtin kanssa. Hän oli saapunut Indonesiaan vuonna 1968. Häämatkan jälkeen muutimme Sumatraan, joka on toiseksi suurin Indonesian yli 17 000 saaresta. Josef oli matkavalvoja, joten nyt vierailimme Jehovan todistajien seurakunnissa yhdessä.

Saarnaamme Sumatrassa

Meille määrätty alue ulottui Länsi-Sumatran kuumasta, vilkkaasta Padangin kaupungista aina kauniille, valtavan kokoiselle vulkaaniselle Tobajärvelle saakka, joka sijaitsee Pohjois-Sumatran ylänköseudulla. Myöhemmin palvelimme saaren eteläosassa. Olimme alituiseen liikkeellä vanhalla kuplavolkkarillamme: poukkoilimme pitkin töyssyisiä viidakkoteitä, ylitimme kiikkeriä, kookospalmuista tehtyjä siltoja ja kiersimme jättiläismäisiä tulivuoria, joista toiset uinuivat, toiset olivat aktiivisia. Yöt vietimme lattialla vaatimattomissa viidakkomajoissa, joissa ei ollut sähköä, viemäröintiä eikä kylpyhuonetta. Peseydyimme järvissä ja joissa. Elämä oli yksinkertaista, ja rakastimme tapaamiamme ihmisiä. He ottivat meidät avosylin vastaan ja tarjosivat meille ruokaa, ja monet olivat kiinnostuneita Raamatusta.

Padangin seudulla minangkabaut, jotka ovat pääasiassa muslimeja, olivat iloisesti yllättyneitä, kun näytimme heille Raamatusta, että Jumala on yksi eikä osa kolminaisuutta, kuten kristikunnan kirkot väittävät (5. Mooseksen kirja 6:4). Monet ottivat mielellään Vartiotorni- ja Herätkää!-lehtiä, ja jotkut kiinnostuneet edistyivät hengellisesti erittäin hyvin. Tobajärven tuntumassa asuvat batakit, joista suurin osa tunnustautuu kristityiksi, tunsivat Jumalan nimen Jehova, koska he olivat nähneet sen batakinkielisessä Raamatussaan (Psalmit 83:18). He kuitenkin tarvitsivat lisää tietoa Jumalasta ja hänen ihmiskuntaa koskevasta tarkoituksestaan. Monet alkoivat tutkia Raamattua, ja heistä tuli innokkaita kristittyjä evankelistoja.

Vastaanottavaisia sydämiä Jaavassa

Vuonna 1973 meidät määrättiin Jaavan saareen. Se on puolta pienempi kuin Iso-Britannia, ja siellä oli tuolloin yli 80 miljoonaa asukasta. * Kerroimme hyvää uutista jaavalaisille, sundalaisille ja kiinalaisille.

Kiinalais-indonesialaisen taustani ansiosta puhuin monia kieliä, muun muassa jaavaa, sundaa ja indonesiaa sekä lisäksi englantia. Niinpä pystyin käymään ihmisten kanssa useita mielenkiintoisia raamatullisia keskusteluja heidän äidinkielellään.

Indonesian pääkaupungissa Jakartassa, joka sijaitsee Jaavassa, kerroin masentuneen oloiselle 19-vuotiaalle tytölle toivosta elää ikuisesti paratiisimaassa. Lukiessani hänelle Raamattua hän purskahti itkuun. ”Kiitos, täti, kun kerroit minulle tästä”, hän sanoi käyttäen kunnioitusta ilmaisevaa puhuttelusanaa. Sitten hän jatkoi: ”Tarvitsen huomiseen mennessä vielä 1,5 miljoonaa rupiaa [noin 120 euroa] yliopistomaksuihin, ja ajattelin myydä neitsyyteni saadakseni rahat. Juuri ennen tuloasi rukoilin ohjausta. Nyt tiedän vastauksen. Aion lykätä opintojani ja pysyä moraalisesti puhtaana.” Tyttö oli iloinen saadessaan edelleen hengellistä apua.

Sittemmin monet muutkin jaavalaiset, samoin kuin lukuisat sundalaiset ja kiinalaiset, ovat saattaneet elämänsä sopusointuun Jumalan sanan terveiden moraalinormien kanssa. Se on tuonut heille aidon sisäisen rauhan ja onnellisuuden, aivan kuten Jumala on luvannut (Jesaja 48:17, 18).

Kalimantan – dajakkien koti

Jaavasta Josef ja minä muutimme Kalimantaniin, Borneossa sijaitsevaan Indonesian provinssiin. Borneo on maailman kolmanneksi suurin saari (Grönlannin ja Uuden-Guinean jälkeen). Se on tiheiden viidakoiden, jylhien vuorten ja mahtavien virtojen maa. Siellä asuu kiinalaisia ja islaminuskoisia malaijeja samoin kuin enimmäkseen jokivarsilla eläviä syntyperäisiä dajakkeja, jotka olivat aikoinaan säälimättömiä pääkallonmetsästäjiä.

Tavoittaaksemme syrjässä asuvia dajakkeja matkustimme yleensä veneellä tai kanootilla pitkin puhdasvetisiä, viidakkoa myötäileviä jokia. Valtavat krokotiilit paistattelivat päivää rantapenkereillä, apinat tiirailivat meitä puiden oksilta ja linnut keikaroivat kirjavissa höyhenpuvuissaan. Lähetystyö tuolla seudulla oli todellinen seikkailu!

Useimmat dajakkiperheet asuivat metsän aineksista rakennetuissa paalutaloissa. Jotkin niistä olivat pieniä, toiset taas suurtaloja, joihin mahtui useita perheitä. Monet eivät olleet koskaan nähneet eurooppalaisia, joten Josef oli melkoinen nähtävyys. Lapset juoksivat kylän läpi ja huusivat: ”Pastori, pastori!” Sitten kaikki kerääntyivät kuuntelemaan, mitä valkoisella saarnaajalla oli sanottavanaan. Josefilla oli tulkkina joku paikallinen todistaja, joka sitten sopi raamatuntutkistelusta monien kiinnostuneiden kanssa.

Muutto Papua-Uuteen-Guineaan

Uskonnollisten vastustajien lisääntyvän painostuksen vuoksi Indonesian hallitus kielsi Jehovan todistajien toiminnan joulukuussa 1976. Niinpä meidät määrättiin Papua-Uuteen-Guineaan.

Saavuttuamme pääkaupunkiin Port Moresbyyn opiskelimme kielikurssilla kahden kuukauden ajan paikallista kaupankäyntikieltä hiri-motua. Sitten muutimme pienelle Darun saarelle syrjäiseen läntiseen provinssiin. Siellä tapasin Eunicen, isokokoisen, vahvan ja herttaisen naisen, jonka hampaat olivat mustenneet vuosikausia jatkuneesta betelpähkinän pureskelusta. Kun Eunice oppi, että Jumala haluaa palvelijoidensa olevan puhtaita fyysisesti samoin kuin moraalisesti ja hengellisesti, hän luopui riippuvuutta aiheuttavasta tavastaan, ja hänestä tuli uskollinen kristitty (2. Korinttilaisille 7:1). Aina kun näimme nöyrien ihmisten ottavan Raamatun totuuden vastaan, totesimme psalmin 34:8 sanojen paikkansapitävyyden: ”Maistakaa ja nähkää, että Jehova on hyvä.”

Aikanaan Josef jatkoi jälleen matkavalvojan työtä, ja vierailimme miltei jokaisessa Papua-Uuden-Guinean kolkassa. Tuossa maassa puhutaan noin 820:tä kieltä, joten voidaksemme keskustella useampien ihmisten kanssa lisäsimme kielivarastoomme tok-pisinin, paikallisen yleiskielen. Päästäksemme lukuisiin kyliin ja kaupunkeihin kuljimme jalan, autolla, veneellä, kanootilla ja pienellä lentokoneella ja kestimme läkähdyttävää kuumuutta, moskiittoja ja toistuvia malariakohtauksia.

Vuonna 1985 saimme uuden aluemääräyksen Papua-Uuden-Guinean itäpuolelle Salomonsaarille. Siellä työskentelimme Jehovan todistajien haaratoimistossa, ja lisäksi kävimme kristillisissä konventeissa ja teimme rohkaisukäyntejä seurakuntiin eri puolilla saariryhmää. Meidän piti jälleen opetella uusi kieli, tällä kertaa Salomonsaarten pidgin. Oli kuitenkin hienoa keskustella Raamattua arvostavien ihmisten kanssa.

Matkoista vaikein

Vuonna 2001 Jehovan todistajien työtä koskeva kielto kumottiin Indonesiassa, ja Josef ja minä palasimme Jakartaan. Pian sen jälkeen rakkaalla aviomiehelläni todettiin pahanlaatuinen melanooma, aggressiivinen ihosyövän muoto. Matkustimme hänen kotimaahansa Saksaan saamaan hoitoa. Surullista kyllä vuonna 2005, meidän 33-vuotishääpäivänämme, Josef nukahti kuolemaan, ja nyt hän odottaa ylösnousemusta paratiisimaahan (Johannes 11:11–14). Josef oli 62-vuotias, ja hän oli ollut kokoaikainen sananpalvelija 40 vuotta.

Palasin Jakartaan, missä palvelen edelleen lähetystyöntekijänä. Ikävöin miestäni valtavasti. Minua kuitenkin auttaa se, että opetan toisille Jumalan sanan kallisarvoisia totuuksia, koska palvelus tuo minulle syvää tyydytystä ja antaa elämälle tarkoituksen. Voin empimättä sanoa, että Jehovan ansiosta elämäni on ollut erittäin värikästä ja palkitsevaa.

[Alaviite]

^ kpl 10 Nykyään Jaavassa on yli 120 miljoonaa asukasta.

[Kartta s. 25]

(Ks. painettu julkaisu)

INDONESIA

Jaava

JAKARTA

Cirebon

Sumatra

Padang

Tobajärvi

Borneo

PAPUA-UUSI-GUINEA

PORT MORESBY

Daru

SALOMONSAARET

[Kuva s. 26]

Herawati ja hänen raamatuntutkisteluoppilaansa lapsineen Salomonsaarilla

[Kuva s. 26]

Josefin kanssa Alankomaissa vähän ennen hänen kuolemaansa vuonna 2005