Lapsellamme on syöpä

”Jouduin epätoivon valtaan. Tuntui kuin maa olisi pettänyt jalkojeni alta. Tunsin surua – aivan kuin pikku tyttöni olisi jo kuollut.” (Jaílton, jonka tyttärellä todettiin syöpä)

TIETO siitä, että oma lapsi sairastaa syöpää, voi tuntua musertavalta ja herättää jopa kauhua. Kuinka usein tällaisia uutisia joudutaan kuulemaan? Kansainvälinen syöpäjärjestöjen liitto raportoi, että vaikka ”lasten syövät edustavat vain murto-osaa kaikista syövistä, joka vuosi yli 160 000 lapsella [kautta maailman] todetaan tämä sairaus, ja se on teollisuusmaissa onnettomuuksien jälkeen lasten toiseksi yleisin kuolinsyy”. Brasilian syöpäinstituutin mukaan tuossa maassa ”todetaan joka vuosi arviolta 9 000 uutta lasten syöpätapausta”.

Lapsen sairastuminen syöpään ”on hirveä isku, joka vaikuttaa poikkeuksetta jokaiseen perheenjäseneen”, sanotaan eräässä aihetta käsittelevässä kirjassa (À margem do leito – A mãe e o câncer infantil). Syövän hoitaminen vaatii usein leikkausta ja lisäksi kemoterapiaa tai sädehoitoa tai molempia, jotka puolestaan aiheuttavat epämiellyttäviä sivuvaikutuksia. Vanhemmille tämä on traumaattista, ja se voi herättää pelkoa, surua, syyllisyyttä ja vihaa tai saada aikaan kieltämisreaktion. Miten vanhemmat voivat selvitä tästä tuskallisesta kokemuksesta?

Ystävälliset hoitoalan ammattilaiset voivat tietenkin antaa paljon lohtua. ”He saattavat kertoa rohkaisevia tosiseikkoja ja auttaa varautumaan joihinkin sivuvaikutuksiin. Tieto voi tehdä tilanteen kestämisen helpommaksi”, sanoo muuan New Yorkissa toimiva lääkäri, joka on hoitanut monia syöpäpotilaita. Suureksi lohduksi voivat olla myös toiset syöpälasten vanhemmat. Siksi Herätkää!-lehti haastatteli viittä brasilialaista vanhempaa, joilla on kokemusta asiasta.

● Jaílton ja Néia ”Kun tyttäremme oli kaksi- ja puolivuotias, saimme kuulla, että hänellä oli akuutti lymfoblastileukemia.”

Kauanko hoidot kestivät?

”Hän sai kemoterapiaa lähes kaksi ja puoli vuotta.”

Millaisia sivuvaikutuksia hoidolla oli?

”Hän oksenteli paljon ja menetti hiuksensa, ja hänen hampaansa tummuivat. Lisäksi hän sairastui kolme kertaa keuhkokuumeeseen.”

Miltä teistä tuntui?

”Aluksi olimme paniikissa. Mutta kun hänen terveydentilansa koheni, aloimme uskoa, että hän paranee. Nyt hän on lähes yhdeksänvuotias.”

Mikä auttoi teitä selviytymään tuona vaikeana aikana?

”Ennen kaikkea se, että luotimme Jehova Jumalaan, ’joka lohduttaa meitä kaikessa ahdistuksessamme’, kuten Raamatussa todetaan  2. Korinttilaiskirjeen 1:3, 4:ssä. Myös kristityt veljet ja sisaret tukivat meitä valtavasti. He lähettivät rohkaisukirjeitä, soittivat meille, rukoilivat kanssamme ja puolestamme ja auttoivat meitä jopa taloudellisesti. Kun tyttäremme jouduttiin siirtämään toisen osavaltion sairaalaan, sikäläiset todistajat järjestivät meille majoituksen ja veivät meitä vuorotellen sairaalaan. Emme voi sanoin kuvailla, miten kiitollisia olemme kaikesta saamastamme tuesta.”

● Luiz ja Fabiana ”Tyttärellämme todettiin vuonna 1992 harvinainen, aggressiivinen munasarjasyövän muoto. Hän oli tuolloin 11-vuotias.”

Millainen oli ensireaktionne?

”Kielsimme asian. Eihän meidän tyttärellämme voinut olla syöpää!”

Millaista hoitoa hän sai?

”Hänet leikattiin, ja lisäksi hän sai kemoterapiaa. Sen vaikutukset kuluttivat meidät kaikki loppuun niin fyysisesti kuin henkisestikin. Kahdesti hänelle tuli keuhkokuume, ja jälkimmäisellä kerralla hän oli kuoleman kielissä. Hänen verihiutalearvonsa laskivat, minkä vuoksi hänellä oli iho- ja nenäverenvuotoja. Hänen tilansa koheni lääkkeillä.”

Kauanko hoidot kestivät?

”Ensimmäisen koepalan otosta viimeiseen kemoterapiajaksoon kului noin puoli vuotta.”

Miten tyttärenne suhtautui diagnoosiinsa ja hoitoihin?

”Aluksi hän ei tiennyt, mistä oli kyse. Lääkäri sanoi hänelle, että hänellä oli ’vatsassaan pieni pyöreä pallo, joka piti poistaa’. Lopulta hän tajusi tilansa vakavuuden. ’Isä, onko  minulla syöpä?’ hän kysyi. Oli vaikea löytää oikeita sanoja.”

Miltä teistä tuntui, kun näitte tyttärenne kärsivän?

”Sitä henkistä tuskaa on vaikea kuvailla. Tuntuu kamalalta nähdä, kun oma pikku tytär auttaa hoitajaa etsimään suonta kemoterapiaa varten. Vaikeimpina aikoina menin kylpyhuoneeseen itkemään ja rukoilemaan. Eräänä iltana ollessani hyvin ahdistunut pyysin Jehovalta, että voisin kuolla tyttäreni sijasta.”

Mikä auttoi teitä selviytymään?

”Kristityiltä veljiltä saamamme tuki oli suureksi avuksi. Saimme soittoja eri puolilta maata. Muuan rakas veljemme pyysi minua ottamaan esiin Raamattuni. Sitten hän luki lempeällä äänellä joitakin jakeita Psalmeista. Juuri noita sanoja vaimoni ja minä tarvitsimme, sillä tyttäremme hoidossa oli menossa yksi vaikeimmista vaiheista.”

● Rosimeri ”Tyttäreni oli nelivuotias, kun hänellä diagnosoitiin leukemia.”

Mikä oli ensireaktiosi?

”En jaksanut uskoa sitä. Itkin yötä päivää ja rukoilin Jumalalta apua. Toinen tyttäreni kärsi henkisesti, kun hän näki, miten sairas hänen sisarensa oli. Minun piti lähettää hänet äitini luo.”

Millaisia sivuvaikutuksia hoidot aiheuttivat?

”Päivittäiset kemoterapiahoidot tekivät hänet aneemiseksi, joten lääkärit antoivat hänelle rautalisää ja erytropoietiinia lisätäkseen punasolujen määrää. Hänen veriarvonsa aiheuttivat jatkuvasti huolta. Lisäksi hänellä oli kouristuksia.”

Kauanko hoidot jatkuivat?

”Hän sai kahden vuoden ja neljän kuukauden ajan intensiivistä kemoterapiaa. Tuona aikana hänen hiuksensa lähtivät ja hänen painonsa nousi huomattavasti. Onneksi hänen huumorintajunsa auttoi eteenpäin. Kuutisen vuotta myöhemmin lääkärit sanoivat, ettei sairaudesta ollut enää merkkiäkään.”

Mikä auttoi sinua kestämään tuona hyvin vaikeana aikana?

”Minä ja tyttäreni rukoilimme usein ja mietimme Raamatun esimerkkejä uskollisista Jumalan palvelijoista, jotka kestivät erilaisia koetuksia. Pidimme mielessämme Matteuksen 6:34:ssä olevat Jeesuksen sanat, joiden mukaan meidän ei pitäisi lisätä tämän päivän taakkaa huomisen huolilla. Saimme paljon apua myös kristityiltä tovereiltamme, muun muassa paikalliselta sairaalayhteyskomitealta, ja huomaavaiselta hoitohenkilökunnalta, jolla oli kokemusta samanlaisista tilanteista.”

Onko sinun tuttavapiirissäsi – kenties jopa omassa perheessäsi – lapsi, joka on sairastunut syöpään? Siinä tapauksessa edellä kerrotut kokemukset voivat auttaa sinua ymmärtämään, että sureminen on normaalia. Raamattu sanoo, että on ”aika itkeä” (Saarnaaja 3:4). Mikä tärkeintä, voit olla varma siitä, että tosi Jumala Jehova, ”rukouksen Kuulija”, lohduttaa kaikkia niitä, jotka kääntyvät hänen puoleensa vilpittömin sydämin (Psalmit 65:2).

[Tekstiruutu s. 13]

Lohduttavia raamatunkohtia

”Älkää siis huolehtiko huomispäivästä, se pitää kyllä itsestään huolen. Kullekin päivälle riittävät sen omat murheet.” (Matteus 6:34, Kirkkoraamattu 1992.)

”Siunattu olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, hellän armon Isä ja kaiken lohdutuksen Jumala, joka lohduttaa meitä kaikessa ahdistuksessamme.” (2. Korinttilaisille 1:3, 4.)

”Älkää olko mistään huolissanne, vaan antakaa anomustenne tulla kaikessa rukouksen ja nöyrän pyynnön avulla kiitoksen ohella Jumalalle tunnetuiksi, niin Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ajatuksen, varjelee teidän sydämenne ja mielenne Kristuksen Jeesuksen välityksellä.” (Filippiläisille 4:6, 7.)

”[Heittäkää] kaikki huolenne hänelle [Jumalalle], sillä hän huolehtii teistä.” (1. Pietarin kirje 5:7.)

[Tekstiruutu/Kuva s. 14]

Rakkaudellinen järjestely

Jehovan todistajien sairaalayhteyskomiteat pyrkivät edistämään sairaalan ja potilaan välistä yhteistoimintaa. Sen jäsenet auttavat todistajapotilaita löytämään päteviä lääkäreitä, jotka kunnioittavat heidän päätöstään noudattaa Raamatun kehotusta ”karttaa verta” (Apostolien teot 15:20).

[Kuva s. 13]

Néia, Sthefany ja Jaílton

[Kuva s. 13]

Luiz, Aline ja Fabiana

[Kuva s. 13]

Aline ja Rosimeri