Matka orjareittiä pitkin

OUIDAHIN KAUPUNKI oli 1600–1800-luvuilla orjakaupan keskuksia Länsi-Afrikassa. Tämän nykyisessä Beninissä sijaitsevan kaupungin kautta lähetettiin ulkomaille yli miljoona orjaa. Usein afrikkalaiset käyttivät maanmiehiään kauppatavarana saadakseen vastineeksi alkoholia, kankaita, rannerenkaita, veitsiä, miekkoja ja varsinkin tuliaseita, jotka olivat erityisen haluttuja heimojen välisten sotien vuoksi.

1500–1800-luvuilla rahdattiin arviolta 12 miljoonaa afrikkalaista Atlantin yli Uuteen maailmaan, jonka plantaaseilla ja kaivoksilla riitti kysyntää orjatyövoimalle. Erään orjuutta käsittelevän kirjan mukaan noin 85 prosenttia orjista ”päätyi Brasiliaan sekä Karibianmeren alueella sijaitseviin brittien, ranskalaisten, espanjalaisten ja hollantilaisten siirtokuntiin” (American Slavery—1619-1877). Kuutisen prosenttia orjista vietiin siirtokuntiin, joista sittemmin tuli osa Yhdysvaltoja. *

Matkan aluksi monet orjat – kahlittuina, ruoskittuina ja polttomerkittyinä – kävelivät neljän kilometrin pituisen reitin. Reitin alussa on tätä nykyä Ouidahin historiallinen museo, joka on jälleenrakennettu linnoitus, ja sen päätepisteenä on rannalla sijaitseva ”Portti jolta ei ole paluuta”. Tämä portti edustaa orjareitin päättymistä, mutta se on lähinnä vertauskuvallinen, sillä kaikkia orjia ei viety laivaan samasta kohdasta. Miksi orjuus oli aikoinaan niin yleistä?

Pitkä, synkkä historia

Ennen muinoin afrikkalaiset hallitsijat myivät sotavankeja arabialaisille kauppiaille. Eurooppalaiset vallat tulivat mukaan orjakauppaan etenkin sen jälkeen, kun ne olivat perustaneet siirtokuntia Amerikkaan. Tuohon aikaan käydyt heimojen väliset taistelut ja niissä saadut sotavangit takasivat sen, että orjia oli runsaasti saatavilla, minkä vuoksi sodankäynnistä tuli tuottoisaa liiketoimintaa sekä voittajille että ahneille orjakauppiaille. Lisäksi orjia saatiin sieppaamalla ihmisiä ja ostamalla heitä  afrikkalaisilta kauppiailta, jotka toivat orjia sisämaasta. Miltei kuka tahansa saatettiin myydä orjaksi – jopa joku ylhäisöön kuuluva, joka oli joutunut kuninkaan epäsuosioon.

Eräs kuuluisa orjakauppias oli brasilialainen Francisco Félix de Souza. Hän otti vuonna 1788 komentoonsa linnakkeen, joka oli Benininlahden pohjukassa sijaitsevan Ouidahin orjamarkkinoiden keskus. Tuolloin Ouidah kuului Dahomeyn kuningaskuntaan. De Souza ja Dahomeyn kuningas Adandozan kuitenkin riitaantuivat. De Souza teki – kenties ollessaan vankilassa – salaliiton kuninkaan veljen kanssa, ja yhdessä he syöksivät kuninkaan vallasta vuonna 1818. De Souza asetettiin vastaamaan orjakaupasta, ja hänen ja uuden kuninkaan Ghezon * välillä alkoi molempia hyödyttävä yhteistyö.

Ghezo oli aikeissa laajentaa valtakuntaa, ja siihen hän tarvitsi eurooppalaisia aseita. Niinpä hän nimitti de Souzan Ouidahin varakuninkaaksi, jotta tämän olisi helpompi tehdä eurooppalaisten kanssa kauppaa. De Souza sai yksinoikeuden tuossa osassa Afrikkaa käytävään orjakauppaan ja keräsi hetkessä omaisuuden. Hänen kotiaan lähellä sijaitsevasta torista, jolla orjia myytiin, tuli ulkomaisten ja paikallisten ostajien keskuspaikka.

Kyynelten kostuttama reitti

Nykyään turistit voivat kulkea Ouidahin orjareitin. Kuten alussa mainittiin, matka alkaa jälleenrakennetusta portugalilaisesta linnoituksesta, joka valmistui alun perin vuonna 1721 ja toimii nyt museona. Orjiksi päätyvät vangit suljettiin suurelle sisäpihalle. Useimmat olivat ennen linnoitukseen saapumista kävelleet toisiinsa kahlehdittuina yökausia. Heitä kuljetettiin öisin, koska pimeässä he eivät tienneet, missä olivat, joten karkulaisten oli vaikeampi löytää takaisin kotiin.

Kun ryhmä orjia oli saapunut linnakkeeseen, järjestettiin huutokauppa, minkä jälkeen orjat merkittiin ostajansa polttomerkillä. Ne, jotka oli määrä kuljettaa ulkomaille, vietiin rannalle ja sieltä edelleen kanooteilla tai pienillä veneillä laivoihin.

Seuraava etappi orjareitillä on muistomerkki, jonka paikalla sijaitsi aikoinaan ”Unohduksen puu”. Kerrotaan, että miesorjat pakotettiin kävelemään puun ympäri yhdeksän kertaa, naiset seitsemän kertaa. Tämän tarkoituksena oli saada heidät unohtamaan kotimaansa ja lannistaa heidän kapinoimishaluaan.

Reitin varrella on myös patsas, joka  muistuttaa tuolloin käytössä olleista zomaï-majoista. Nimi zomaï viittaa majojen pimeyteen, jonka tarkoitus oli totuttaa yhteen sullotut vangit laivojen viheliäisiin oloihin. Heitä saatettiin pitää majoissa useita kuukausia ennen kuin heidät kuljetettiin eteenpäin. Ne, jotka menehtyivät kurjien olosuhteiden vuoksi, heitettiin joukkohautaan.

Zomachi-niminen muistomerkki, joka edustaa katumusta ja sovintoa, on erityisen mieleenpainuva. Joka tammikuu sekä orjien että orjakauppiaiden jälkeläisiä kokoontuu sen luokse anomaan anteeksiantoa vääryyksiin syyllistyneille.

Viimeinen pysähdyspaikka orjareitillä on ”Portti jolta ei ole paluuta” – muistomerkki, joka symboloi orjien viime hetkiä Afrikan maaperällä. Tähän suureen, porttimaiseen rakennelmaan on veistetty reliefi, johon on kuvattu kaksi orjakulkuetta lähestymässä Atlantin rantaa. Kerrotaan, että jotkut vangit söivät epätoivoissaan hiekkaa, jotta muistaisivat kotimaansa. Toiset valitsivat kuoleman ja kuristautuivat omiin kahleisiinsa.

Vapautus!

1800-luvun alkupuolella alettiin työskennellä entistä pontevammin orjien vapauttamiseksi. Viimeiset Ouidahista Yhdysvaltoihin lähetetyt orjat saapuivat Mobileen Alabamaan heinäkuussa 1860. Heidän orjuusaikansa jäi kuitenkin lyhyeksi, sillä Yhdysvallat antoi vapautusjulistuksen vuonna 1863. Lopullisesti orjuus päättyi läntisellä pallonpuoliskolla vuonna 1888, kun Brasilia lakkautti tämän käytännön. *

Näkyvin seuraus orjakaupasta on afrikkalaisten levittäytyminen Amerikkaan, mikä on vaikuttanut merkittävästi monien sen maiden väestöön ja kulttuuriin. Toinen seuraus on voodoon leviäminen. Tämä uskonto, johon liittyy noituutta ja loitsuja, on erityisen suosittu Haitissa. Encyclopædia Britannican mukaan ”ilmaus voodoo tulee Beninissä (entisessä Dahomeyssa) asuvien fonien kielen sanasta vodun, joka tarkoittaa ’jumalaa’ eli ’henkeä’ ”.

Surullista kyllä orjuus jatkuu kaikessa raakuudessaan edelleen, vaikkei aina kirjaimellisessa merkityksessä. Esimerkiksi miljoonat ihmiset joutuvat elämään surkeissa taloudellisissa oloissa. Toiset sinnittelevät sortavien poliittisten hallitusten alaisuudessa (Saarnaaja 8:9). Miljoonat ovat väärien uskonnollisten opetusten ja taikauskon vankeja. Voivatko ihmishallitukset vapauttaa kansalaiset tällaisesta orjuudesta? Eivät voi. Vain Jehova Jumala pystyy vapauttamaan ihmiset, ja hän tulee tekemään sen! Hän lupaa kirjoitetussa sanassaan Raamatussa, että kaikki, jotka palvovat häntä sopusoinnussa Raamatun totuuden kanssa – totuuden, joka vapauttaa ihmiset – saavat tulevaisuudessa nauttia ”Jumalan lasten loistoisasta vapaudesta” (Roomalaisille 8:21; Johannes 8:32).

[Alaviitteet]

[Tekstiruutu/Kuva s. 24]

”IHMINEN ON HALLINNUT IHMISTÄ HÄNEN VAHINGOKSEEN”

Monet uskovat, että orjakauppiaat keräsivät uhrinsa hyökkäämällä kyliin ja sieppaamalla kenet tahtoivat. Tämä saattaa pitää paikkansa, mutta luultavasti he eivät olisi kyenneet viemään miljoonia ihmisiä ”ilman afrikkalaisten hallitsijoiden ja kauppiaiden valtavan verkoston apua”, sanoi Afrikan historian professori Robert Harms eräässä radiohaastattelussa. Kuinka totta onkaan, että ”ihminen on hallinnut ihmistä hänen vahingokseen” (Saarnaaja 8:9).

[Lähdemerkintä]

© Réunion des Musées Nationaux/Art Resource, NY

[Kartat s. 22]

(Ks. painettu julkaisu)

Arviolta 12 miljoonaa afrikkalaista vietiin orjiksi yli Atlantin.

AFRIKKA

BENIN

Ouidah

Orjarannikko

[Kuva s. 22, 23]

Vuonna 1721 rakennetun portugalilaisen linnoituksen paikalla on nyt Ouidahin historiallinen museo.

[Lähdemerkintä]

© Gary Cook/Alamy

[Kuva s. 23]

Sidottua ja kapuloitua orjaa esittävä patsas.

[Kuva s. 23]

”Portti jolta ei ole paluuta” – muistomerkki, joka symboloi orjien viime hetkiä Afrikan maaperällä.

[Lähdemerkintä]

© Danita Delimont/Alamy