Saattohoito – mikä on sen tarkoitus?

”94-vuotiaalla äidilläni oli Alzheimerin tauti ja sydänvika, ja hän oli joutunut vuoteenomaksi. Hän kieltäytyi syömästä eikä reagoinut yrityksiimme saada häntä hereille. Sairaalassa minulle kerrottiin tämän johtuvan ’muuttuneesta tajunnan tasosta’. Halusin hoitaa häntä kotona, mutta tarvitsin apua.” (Jeanne)

KUOLEMAAN JOHTAVA sairaus on koettelemus paitsi potilaalle myös hänen perheelleen. Sukulaisten on tehtävä vaikea päätös: Pitäisikö potilaan elämää yrittää jatkaa keinolla millä hyvänsä, vaikka se merkitsisi tarpeetonta kärsimysten pitkittämistä? Vai tulisiko jäljellä olevasta ajasta vain pyrkiä tekemään potilaalle mahdollisimman miellyttävä?

Saattohoito eli terminaalihoito on monille varteenotettava vaihtoehto. Siinä pyritään vastaamaan kuolemansairaan potilaan psyykkisiin, hengellisiin ja sosiaalisiin tarpeisiin. Tavoitteena on lievittää hänen kärsimyksiään. Tätä nykyä saattohoito on mahdollista, ainakin jossain määrin, suunnilleen puolessa maailman maista. Esimerkiksi Afrikassa, missä HIV-, aids- ja syöpäpotilaiden määrä kasvaa jatkuvasti, saattohoito-ohjelmia on joko käytössä tai suunnitelmissa useimmissa maissa.

Tarkoitus

Jotkut potilaat voivat ajatella, että saattohoito merkitsee periksi antamista. Perheenjäsenistä taas voi tuntua, että valitsemalla läheiselleen tällaisen hoidon he osoittavat odottavansa tunteettomasti tämän kuolemaa. Saattohoito ei kuitenkaan merkitse vain passiivista alistumista väistämättömään. Sen ansiosta potilas voi pikemminkin viettää arvokasta ja sisällökästä elämää läheistensä kanssa mahdollisimman pitkään ja saada samalla lievitystä tuskiinsa. Lisäksi perhe voi lohduttaa ja tukea potilasta niin kauan kuin on tarpeen.

Vaikka saattohoidossa ei voida parantaa varsinaista kuolemaan johtavaa sairautta, hoitoa annetaan parannettavissa oleviin komplikaatioihin, kuten keuhkokuumeeseen tai virtsarakontulehdukseen. Jos olosuhteet muuttuvat – esimerkiksi tautiin löydetään parannuskeino tai oireet lievittyvät – potilaalle voidaan alkaa jälleen antaa sairauden parantamiseen tähtäävää hoitoa.

Kotona hoitamisen etuja

Joissakin maissa saattohoitoa annetaan ainoastaan laitoksissa. Toisaalla taas perheenjäsenet voivat hoitaa potilasta myös kotona,  jolloin hän voi osallistua perheen elämään. Kotona hoitaminen sopii lisäksi monien maiden kulttuuriin. Esimerkiksi useissa Afrikan maissa on tapana hoitaa sairaita ja iäkkäitä perheenjäseniä kotona.

Kun saattohoitoa annetaan kotona, potilaasta huolehtivilla on usein käytettävissään tukiryhmä, johon voi kuulua esimerkiksi lääkäri, sairaanhoitajia ja sosiaalityöntekijä. Ammattilaisina he voivat opettaa, miten tehdä potilaan olo mahdollisimman miellyttäväksi, ja kertoa, mitä kaikkea kuoleman lähestyessä on odotettavissa. He ottavat myös huomioon potilaan ja perheen toiveet. Perhe saattaa esimerkiksi pyytää, ettei potilaalle tehdä tarpeettomia kokeita tai ettei häntä ruokita letkulla, kun hän ei enää pysty syömään tai hänen elimistönsä ei enää kykene käsittelemään ruokaa normaalisti.

Dolores ja Jean hoitavat kotona 96-vuotiasta isäänsä. Koska tämän tila heikentyy jatkuvasti, he ovat kiitollisia saamastaan avusta. ”Avustaja käy viitenä päivänä viikossa auttamassa isän kylvettämisessä”, Dolores kertoo. ”Lisäksi hän vaihtaa vuodevaatteet ja halutessamme siistii isän ulkonäköä. Sairaanhoitaja käy kerran viikossa tarkistamassa hänen elintoimintonsa ja tuomassa lääkkeitä. Lääkäri käy suunnilleen kolmen viikon välein. Jos tarvitsemme apua useammin, he ovat tavoitettavissa ympäri vuorokauden.”

Mahdollisuus saada yhteys hoitoalan ammattilaisiin milloin tahansa on saattohoidossa tärkeää. Nämä asiansa osaavat miehet ja naiset voivat valvoa lääkitystä ja varmistaa, että potilaalla ei ole tuskia mutta että hän pysyy kuitenkin mahdollisimman vireänä. He voivat antaa myös happihoitoa. Ammattilaisten apu tuo turvallisuuden tunnetta potilaalle ja hänen läheisilleen, koska tällöin heidän ei tarvitse pelätä, että potilas joutuisi viimeisinä hetkinään kestämään kovia tuskia tai muita ahdistavia oireita.

Myötätuntoista huolenpitoa

Saattohoitoon osallistuvat ammattilaiset ymmärtävät potilaan tarpeen tulla kohdelluksi  arvokkaasti ja kunnioittavasti hoidon kaikissa vaiheissa. Martha, joka teki saattohoitotyötä yli 20 vuotta, sanoo: ”Opin tuntemaan potilaat ja heidän mieltymyksensä ja yritin auttaa heitä nauttimaan jäljellä olevasta ajasta mahdollisimman paljon. Tunsin usein syvää kiintymystä heitä kohtaan, ja toisia suorastaan rakastin. Jotkut Alzheimer- tai muut dementiapotilaat olivat kyllä välillä aggressiivisia, ja he saattoivat lyödä, purra tai jopa potkia minua. Yritin kuitenkin aina muistaa, että se ei johtunut heistä vaan heidän sairaudestaan.”

Omaisiaan hoitavien auttaminen toi Marthalle tyydytystä. Hän sanoo: ”Saatoin helpottaa heidän työtään. Jo pelkkä tieto siitä, että saattohoitoryhmä jakoi heidän taakkansa, toi heille lohtua.”

Jos sinun asuinseudullasi on mahdollista hoitaa potilasta loppuun saakka kotona, se voi olla realistinen ja miellyttävä vaihtoehto sairaalalle tai hoitolaitokselle. Jeanne, jota lainattiin kirjoituksen alussa, on iloinen siitä, että valitsi tällaisen hoidon äidilleen. Hän sanoo: ”Äiti pystyi olemaan kotona perheensä parissa ja saamaan fyysistä, tunneperäistä ja hengellistä tukea ja samalla myös oloa helpottavaa lääkitystä ja sairaanhoitoa. Hoitoalan ihmiset olivat poikkeuksetta taitavia ja myötätuntoisia, ja heidän neuvonsa ja asiantuntemuksensa olivat korvaamaton apu. Uskon, että juuri sellaista hoitoa äiti olisi halunnutkin itselleen.”

[Huomioteksti s. 17]

Mahdollisuus saada yhteys hoitoalan ammattilaisiin milloin tahansa on saattohoidossa tärkeää.

[Tekstiruutu/Kuva s. 16]

”Saimme olla yhdessä hänen kanssaan”

Meksikolaisen Isabelin äiti taisteli rintasyöpää vastaan 16 vuotta, kunnes tauti levisi niin, ettei sitä voitu enää hoitaa. Isabel kertoo: ”Perheemme pelkäsi kovasti, että äiti joutuisi kärsimään. Rukoilimme, ettei hänen tarvitsisi kestää ankaria tuskia, joita monilla syöpäpotilailla on ennen kuolemaa. Eräs oireita lievittävään hoitoon erikoistunut meksikolaislääkäri oli vastaus rukouksiimme. Nainen kävi meillä kerran viikossa tuomassa kipulääkettä, ja hän antoi täsmälliset ja selvät ohjeet lääkkeen antamisesta ja äidin hoitamisesta. Oli lohduttavaa tietää, että voisimme soittaa hänelle milloin tahansa, päivällä tai yöllä, ja hän tulisi. Tuntui hyvältä nähdä, että äidillä ei ollut viimeisinä päivinään kipuja vaan että hän oli rauhallinen ja pystyi jopa nauttimaan siitä vähästä ruoasta, mitä kykeni syömään. Saimme olla yhdessä hänen kanssaan täällä kotona, kunnes hän kuoli nukkuessaan.”

[Tekstiruutu s. 17]

Lopun lähestyessä

Pidä vuodevaatteet puhtaina, kuivina ja sileinä. Muuta usein potilaan asentoa, jottei hän saa makuuhaavoja, ja vaihda säännöllisesti hänen alusvaatteensa tai inkontinenssisuojansa, jos hänellä on pidätyskyvyttömyyttä. Suolen toimintaa voidaan tarvittaessa ylläpitää peräpuikoin tai -ruiskein. Lopun ollessa lähellä ei ole tarpeen yrittää väkisin antaa hänelle ruokaa tai vettä. Hänen suutaan voidaan kostuttaa jääpalalla tai veteen kastetulla pumpulipuikolla ja huulivoiteella. Jo pelkkä kädestä pitäminen tuo potilaalle lohtua. Lisäksi on hyvä muistaa, että hän saattaa kuulla toisten puheen loppuun saakka.