Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Merisiilin itseteroittuva hammas

Merisiilin itseteroittuva hammas

Suunnittelun tulos?

Merisiilin itseteroittuva hammas

● Merisiilillä on viisi hammasta, joilla se kaivertaa itselleen kiveen piilopaikan. Kalvamisesta ja hankaamisesta huolimatta merisiilin hammas pysyy terävänä. ”Mikään meidän tuntemamme ja käyttämämme leikkaamiseen tai hiomiseen tarkoitettu työkalu ei pääse lähellekään sitä”, sanoo Wisconsin-Madisonin yliopistossa Yhdysvalloissa työskentelevä fysiikan professori Pupa Gilbert. Mikä on merisiilin salaisuus?

Mieti: Merisiilin hammas koostuu toisissaan kiinni olevista kiteistä. Professori Gilbertin mukaan ”hampaan rakenne on sellainen, että se murtuu tietyistä kohdista”. Näissä kohdissa – jotka ovat ikään kuin postimerkkiarkin rei’itteitä – on hauraampaa orgaanista ainetta, jonka ansiosta hampaan kuluneet kerrokset irtoavat ja tekevät tietä uudelle, terävälle reunalle. Koska hammas kasvaa toisesta päästä ja teroittuu toisesta päästä, se ei milloinkaan tylsy. Gilbert toteaa, että merisiilin hammas on ”harvoja luonnossa esiintyviä itseteroittuvia rakenteita”.

Tieto siitä, miten merisiilin itseteroittuva hammas toimii, on avannut kiinnostavia näkymiä työkalujen valmistajille. Teoriassa se voisi johtaa sellaisten työkalujen kehittämiseen, jotka teroittuvat käytössä itsestään. ”Ratkaisun avain on merisiilin käyttämä mekanismi”, Gilbert sanoo.

Mitä ajattelet? Onko merisiilin itseteroittuva hammas sattuman seurausta vai suunnittelun tulos?

[Kaavio s. 16]

(Ks. painettu julkaisu)

Kasvava hammas

Kalkkilevy

Terävä pää

[Kuva s. 16]

Merisiili

[Kuva s. 16]

Viisi hammasta

[Kuvien lähdemerkintä s. 16]

Molemmat kuvat: Pupa Gilbert/University of Wisconsin-Madison