Mitä todisteet osoittavat?

OLET kaukaisella, autiolla saarella. Kävellessäsi rantaa pitkin näet kivenlohkareen, johon on kaiverrettu teksti ”John 1800”. Ajatteletko, että koska saari on syrjässä ja asumaton, teksti on seurausta tuulen tai veden aiheuttamasta eroosiosta? Et tietenkään. Päättelet aivan oikein, että se on jonkun ihmisen kaivertama. Miksi? Ensinnäkään selvien kirjainten ja numeroiden rivi, olipa se mitä kieltä tahansa, ei synny itsestään. Toiseksi teksti välittää merkityksellistä tietoa, mikä osoittaa, että sen on tehnyt joku älyllinen olento.

Päivittäisessä tiedonvälityksessä käytetään monenlaisia menetelmiä: kirjoitettua tekstiä, graafisia esityksiä, nuotteja, puhetta, viittomia, sokeainkirjoitusta, radiosignaaleja sekä binäärijärjestelmää eli ykkösiä ja nollia, joita tietokoneohjelmat käyttävät. Tietoa voidaan välittää käytännöllisesti katsoen missä muodossa tahansa valosta ja radioaalloista paperiin ja musteeseen. Joka tapauksessa ihmiset yhdistävät merkityksellisen informaation aina älykkääseen mieleen – paitsi silloin kun on kyse elävän solun sisältämästä informaatiosta. Evoluution kannattajien mukaan se on ilmaantunut sattumalta tai jollain tavoin kirjoittanut itse itsensä. Onko asia näin? Mitä todisteet osoittavat?

Voiko monimutkaista informaatiota syntyä itsestään?

Lähes jokaisessa kehomme elävän solun tuman suojissa on tallennettuna hämmästyttävä koodi. Se sisältyy deoksiribonukleiinihappoon eli DNA:han, kahdesta pitkästä säikeestä muodostuvaan molekyyliin, joka muistuttaa kierteisiä tikapuita. DNA on kuin valmistusohje, ohjelma, joka säätelee ihmisen biljoonien solujen muodostumista, kasvua, ylläpitoa ja jakautumista. DNA:n perusyksiköistä, nukleotideista, käytetään lyhenteitä A, C, G ja T sen mukaan, mitä emästä ne sisältävät. * Nämä neljä kirjainta (emästä) voivat aakkosten kirjaimien tavoin muodostaa monenlaisia ”lauseita” eli ohjeita, jotka ohjaavat replikaatiota eli DNA:n kopioitumista ja muita solunsisäisiä prosesseja.

Koko DNA:han pakattua informaatiota sanotaan genomiksi eli perimäksi. Jotkin DNA:n ”kirjainjonot” ovat yksilöllisiä, sillä DNA sisältää ihmisen perinnöllisiä ominaisuuksia, kuten ihon ja silmien väriä ja nenän muotoa, koskevan informaation. Perimää voitaisiin verrata suunnattomaan reseptikokoelmaan, jossa jokaiselle  kehon osalle on omat valmistusohjeensa. Lopputuloksena on ihminen yksilöllisine ominaisuuksineen.

Miten suuri tämä ”kokoelma” on? Se muodostuu noin kolmesta miljardista ”kirjainparista” (emäsparista). Ihmisen perimän kartoitushankkeeseen osallistuneet tutkijat ovat sanoneet, että jos perimä kirjoitettaisiin paperille, se täyttäisi 200 tuhatsivuista puhelinluettelon kokoista kirjaa.

Tämä kaikki tuo mieleen kolmisentuhatta vuotta sitten esitetyn hämmästyttävän rukouksen, joka on Raamatussa psalmissa 139:16: ”Silmäsi näkivät jopa alkioni, ja kirjassasi olivat kirjoitettuina kaikki sen osat.” Psalmin kirjoittaja ei tietenkään ajatellut asiaa tieteelliseltä kannalta, mutta hänen sanansa kuvailevat kaikessa yksinkertaisuudessaan hämmästyttävän täsmällisesti kunnioittavaa pelkoa herättävää Jumalan viisautta ja voimaa. Samaa ei voida sanoa muista muinaisista uskonnollisista kirjoituksista, jotka ovat täynnä mytologiaa ja taikauskoa.

”Kokoelman” laatija

Järki sanoo, että kivenlohkareen kaiverruksen ”John 1800” täytyy olla jonkun älyllisen olennon aikaansaannosta. Eikö olisi johdonmukaista tehdä sama päätelmä äärettömän paljon monimutkaisemmasta ja merkityksellisemmästä informaatiosta, jonka DNA sisältää? Tieto on tietoa, onpa sitä missä hyvänsä ja käytetäänpä sen välittämiseen mitä menetelmää tahansa. Tietojenkäsittely- ja informaatiotieteiden tohtorin Donald E. Johnsonin mukaan kemian ja fysiikan lait eivät pysty tuottamaan monimutkaista informaatiota eivätkä sitä käsitteleviä järjestelmiä. Lisäksi on järkeenkäypää, että mitä monimutkaisemmasta informaatiosta on kyse, sitä suurempi äly on tarvittu sen kirjoittamiseen. Lapsikin pystyisi kirjoittamaan ”John 1800”, mutta ainoastaan yli-inhimillinen mieli pystyisi laatimaan elämän koodin. Nature-lehdessä sanotaankin, että jokaisen uuden löydön myötä ”biologia näyttää muuttuvan monin verroin monimutkaisemmaksi”.

DNA:n monimutkaisen informaation lukeminen sokean sattuman ansioksi on ristiriidassa sekä johdonmukaisen päättelyn että kokemusperäisen tiedon kanssa. * Tällaiseen sattumaan uskominen alkaa lähennellä herkkäuskoisuutta.

Yrittäessään poistaa kuvasta Jumalan evoluution kannattajat ovat toisinaan tehneet  päätelmiä, jotka on myöhemmin havaittu virheellisiksi. Yksi esimerkki tästä on näkemys, jonka mukaan noin 98 prosenttia ihmisen perimästä on ”roskaa”, eli reseptikokoelmassa olisi miljardeja tarpeettomia sanoja.

Pelkkää ”roskaa”?

Biologit uskoivat pitkään, että DNA:ssa on proteiinien valmistusohjeet, ei muuta. Sittemmin on kuitenkin saatu selville, että vain noin kaksi prosenttia perimästä sisältää valmistusohjeita. Mikä on jäljelle jäävien 98 prosentin tehtävä? Tämän DNA:n salaperäisen osan ajateltiin ilman muuta olevan ”lajinkehityksen aikana hyödyttömäksi jäänyttä roskaa”, kuten Queenslandin yliopistossa Brisbanessa toimiva molekyylibiologian professori John S. Mattick sanoi.

Termin ”roska-DNA” keksijänä pidetään evoluutiotutkija Susumu Ohnoa. Hän kirjoitti perimää käsittelevässä tieteellisessä artikkelissaan, että muut DNA-jaksot ovat ”jäänteitä luonnon epäonnistuneista kokeiluista”, ja jatkoi: ”Maakerrostumissa on lukematon määrä sukupuuttoon kuolleiden lajien fossiileja. Onko siis mikään ihme, että myös perimämme on täynnä hävinneiden geenien jäänteitä?”

Miten ajatus ”roska-DNA:sta” vaikutti perinnöllisyystutkimukseen? Molekyylibiologi Wojciech Makalowski sanoo, että tällaisen ajattelutavan vuoksi ”valtavirtaa edustavat tutkijat lakkasivat – – tutkimasta ei-koodaavaa DNA:ta” eli roska-DNA:ta. Poikkeuksena oli pieni joukko tiedemiehiä, jotka ”ivatuksi tulemisen uhallakin uskaltautuivat epäsuositulle alueelle. Heidän ansiostaan näkemys roska-DNA:sta – – alkoi muuttua 1990-luvun alkupuolella.” Hän sanoo, että nyt se on useimmille biologeille pikemminkin todellinen aarreaitta.

Mattickin mielestä teoria roska-DNA:sta on klassinen esimerkki siitä, miten tieteellinen perinne ”syrjäyttää tosiasioiden puolueettoman analysoinnin”. Hän sanoo: ”Se ettei sen merkitystä täysin ymmärretty, – – saatetaan hyvinkin muistaa tulevaisuudessa yhtenä molekyylibiologian historian suurimmista erehdyksistä.” Tieteellinen totuus on selvästikin syytä ratkaista todisteiden perusteella, ei enemmistön mielipiteen mukaan. Mitä viimeaikaiset todisteet sitten paljastavat ”roska-DNA:sta”?

”Roskan” tehtävät

Valaistaan asiaa autotehtaalla. Siellä on koneita, jotka valmistavat eri autonosia. Näitä osia voitaisiin verrata solun proteiineihin. Lisäksi tehdas tarvitsee laitteita ja järjestelmiä eri osien kokoamiseen sekä kokoamisprosessin valvomiseen tai säätelemiseen. Sama pätee solunsisäisiin toimintoihin. Tutkijat sanovat, että juuri tässä ”roska-DNA” astuu kuvaan. Suuri osa siitä sisältää tietyntyyppisen säätelyyn osallistuvan mutkikkaan RNA:n (ribonukleiinihapon) valmistusohjeet. Niillä on ratkaiseva osa solun kehittymisessä, kypsymisessä ja toiminnassa. * Biomatemaatikko Joshua Plotkin sanoo Nature-lehdessä: ”Jo pelkästään näiden kiehtovien säätelijöiden olemassaolo viittaa siihen, että käsityksemme alkeellisimmista perusasioista – – on uskomattoman naiivi.”

Tehokkaasti toimiva tehdas tarvitsee myös tehokkaan viestintäjärjestelmän. Näin on solunkin laita. Solubiologi Tony Pawson Toronton yliopistosta selittää, että ”solunsisäinen tiedonsiirto tapahtuu yksinkertaisten erillisten polkujen sijasta verkostojen välityksellä”, minkä vuoksi koko prosessi on ”äärettömän paljon monimutkaisempi” kuin aiemmin on ajateltu. Muuan perinnöllisyystieteilijä Princetonin yliopistosta sanoikin, että ”monet solujen välisiä ja solunsisäisiä toimintoja ohjaavat mekanismit ja periaatteet ovat edelleen arvoitus”.

Jokainen solua koskeva uusi löytö paljastaa, että se on vielä järjestyksellisempi ja monimutkaisempi kuin on luultu. Miksi monet kuitenkin pitävät tiukasti kiinni siitä näkemyksestä, että elämä samoin kuin mutkikkain ihmisen tuntema informaatiojärjestelmä ovat sattumanvaraisen evoluution seurausta?

[Alaviitteet]

[Tekstiruutu s. 5]

KUINKA PITKÄ IHMISEN DNA ON?

Jos yhden solun DNA suoristettaisiin, se olisi noin kahden metrin mittainen. Jos ihmisen kaikkien biljoonien solujen sisältämä DNA suoristettaisiin ja säikeet pantaisiin perätysten, nauha ulottuisi joidenkin arvioiden mukaan lähes 670 kertaa maasta aurinkoon ja takaisin. Matkaan kuluisi valon nopeudella suunnilleen 185 tuntia.