Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Rehellisyys kannattaa

Rehellisyys kannattaa

Rehellisyys kannattaa

”Vääryydellä hankittu leipä on miehelle mieluisaa, mutta jälkeenpäin hänen suunsa tulee täyteen soraa.” (Sananlaskut 20:17)

ONKO epärehellisyys välttämätöntä, jotta voisi menestyä työelämässä? Ei ole. Epärehellisyys on usein itsepetosta. Rehellisyys nimittäin rakentaa luottamusta, joka on välttämätöntä, jotta voisi menestyä pitkällä aikavälillä.

Luottamuksen arvo

Sillä, että jollakulla on rehellisen ihmisen maine, on suuri merkitys – tajuaapa ihminen sitä itse tai ei. Esimerkiksi Franz, jota lainattiin edellisessä kirjoituksessa, kertoo: ”Kun aloitin nykyisessä työpaikassani, työnantajat testasivat tietämättäni rehellisyyttäni eri tavoin. Läpäisin kokeen, kuten minulle myöhemmin selvisi. Olen siksi saanut enemmän vastuuta ja vapautta, ja yrityksen omistajat ovat palkinneet minut rehellisyydestäni. Tiedän, että on muita, jotka olisivat minua pätevämpiä ja varmasti älykkäämpiä. Uskon kuitenkin, että olen saanut pitää työni, koska työnantajani luottavat minuun.”

Älä ota riskejä

Edellisessä kirjoituksessa mainittu David sanoo: ”Nähdessäni toisten tulkitsevan sääntöjä omaksi edukseen, koska siitä on heille hyötyä juuri sillä hetkellä, mietin itsekseni, että vaikka ’lasku’ joskus viipyy, niin aikanaan se kuitenkin lankeaa maksettavaksi. Toisin sanoen epärehellisyys johtaa lopulta ongelmiin tavalla tai toisella. Kieltäydyimme useista kyseenalaisista hankkeista. Monia niihin mukaan lähteneitä yrityksiä ei enää ole, ja jotkut asianosaiset on haastettu oikeuteen. Meidän yrityksemme säästyi tältä kaikelta.”

Kun Kaakkois-Afrikassa asuva Ken oli perustamassa karjatilaa, hän olisi voinut lahjoa viranomaisia saadakseen ulkomailta tuotavia tarvikkeita nopeammin ja välttyäkseen tullimaksuilta. Hän sanoo: ”Monet karjatilalliset turvautuivat tähän yleiseen tapaan. Me kuitenkin hoidimme asiat rehellisesti, vaikka veikin kymmenen vuotta ennen kuin saimme tilallemme kaiken tarvittavan. Se totisesti kannatti! Korruptoituneet viranomaiset olivat alinomaa vaatimassa lahjusten antajilta lisää rahaa.”

Taloudelliset haasteet

Kun yrityksellä on vakavia taloudellisia vaikeuksia, paine turvautua epärehellisiin keinoihin kasvaa. Tällöin voi kuitenkin myös käydä ilmi, kuinka arvokas rehellisen ihmisen maine on.

Esimerkistä käy yhdysvaltalainen Bill, jonka rakennusalan yritykseltä loppuivat työt laskusuhdanteen aikana. Hän kertoo: ”Koko joukko suuria asiakkaitamme lopetti toimintansa ja jäi meille velkaa satojatuhansia dollareita. Kun tilanne alkoi näyttää toivottomalta, kysyin eräästä kilpailevasta yrityksestä, olisiko sillä tarjota työtä joillekuille meistä. Kaksi vuorokautta tapaamisen jälkeen he tarjoutuivat palkkaamaan minut ja suurimman osan työntekijöistäni. Minut kuulemma tunnettiin hyvästä palvelusta ja rehellisyydestä.”

Kaikki tässä kirjoituksessa mainitut henkilöt ovat Jehovan todistajia. He noudattavat niin työssään kuin muussakin elämässään Raamatun periaatteita. Kuten näistä esimerkeistä ilmenee, heidän rehellisyytensä ei ole tehnyt hallaa heidän liiketoimilleen vaan päinvastoin hyödyttänyt heitä käytännössä.

Aina kuitenkin tulee vastaan tilanteita, joissa epärehellisyys vaikuttaa kannattavammalta vaihtoehdolta. Pitäisikö menestys sitten mitata yksinomaan rahassa?

[Huomioteksti s. 6]

Sillä, että jollakulla on rehellisen ihmisen maine, on suuri merkitys – tajuaapa ihminen sitä itse tai ei.

[Kuva s. 7]

”Minut kuulemma tunnettiin hyvästä palvelusta ja rehellisyydestä.” (Bill, Yhdysvallat.)