Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Tarkkailemme maailmaa

Tarkkailemme maailmaa

Tarkkailemme maailmaa

Saksassa tehdyssä kyselyssä 76,3 prosenttia aikuisista on sitä mieltä, että flirttailu on ”täysin harmitonta” eikä ”sido osapuolia millään tavoin”. Lähes puolet kyselyyn vastanneista piti aivan sopivana sitä, että naimisissa oleva henkilö flirttailee tuntemattoman kanssa. (APOTHEKEN UMSCHAU, SAKSA.)

Erään koko maan kattavan mielipidetutkimuksen mukaan 48 prosenttia venäläisistä pitää nykyään terrori-iskuja ”hyvin todennäköisinä” ja ”osana jokapäiväistä elämää”. (KOMMERSANT, VENÄJÄ.)

Meksikolaiset salakuljettajat koettivat äskettäin ohittaa rajavartijat uuden, röyhkeän menetelmän avulla, joka ”tuo mieleen keskiaikaiset piiritystilanteet”: he rakensivat peräkärryyn ”suuren katapultin”, jossa oli paksu kuminauha, ja yrittivät ”lingota huumeita pohjoiseen” yli Yhdysvaltojen rakentaman raja-aidan. (REUTERS NEWS SERVICE, YHDYSVALLAT.)

New Yorkissa ”kaksi viidestä raskaudesta” päättyy aborttiin. Määrä ”on muuttunut tuskin lainkaan yli kymmenen vuoden aikana”. (THE NEW YORK TIMES, YHDYSVALLAT.)

Tuholaisten torjujat saivat yllättävän pyynnön pyydystää kettu rakenteilla olevan pilvenpiirtäjän 72. kerroksesta Lontoon keskustasta. Kettu, joka oli ”elänyt rakentajilta jääneillä ruoantähteillä”, päästettiin vapaaksi lähistöllä. (THE TELEGRAPH, LONTOO.)

Venäjän ortodoksisen kirkon pappeja ehdokkaiksi?

Uutistoimisto RIA Novosti kertoo, että ”Venäjän ortodoksisen kirkon piispainkokous hyväksyy pappien asettumisen poikkeuksellisissa tapauksissa ehdokkaiksi poliittisiin virkoihin, jotta kirkkoa voitaisiin suojella hajaannukselta ja muilta uhkaavilta tekijöiltä”. Piispojen mukaan tämä olisi mahdollista silloin kun on tarvetta ”vastustaa muun muassa hajaannusta aiheuttavia voimia ja sellaisten kirkkokuntien taholta tulevia uhkia, jotka pyrkivät omien ehdokkaidensa avulla taistelemaan ortodoksista kirkkoa vastaan”.

Uudenlaisia juridisia ongelmia

Nykyiset hedelmöityshoitomenetelmät, joita aiemmin pidettiin utopiana, ovat aiheuttaneet uudenlaisia juridisia pulmia. ”Vuosittain syntyy yhä enemmän lapsia, jotka ovat saaneet alkunsa useita kuukausia tai vuosia varastossa olleesta spermasta tai alkiosta”, kerrotaan sanomalehdessä The Wall Street Journal. ”Toisinaan toinen vanhemmista – tavallisesti isä – on jo kuollut.” Yhdysvalloissa osa orvoista saa kuukausittain avustusta sosiaalihuollon kautta. Lait kuitenkin vaihtelevat osavaltioittain, ja joissakin niistä lapselle ei makseta avustusta, jos hän on saanut alkunsa sen jälkeen kun toinen vanhemmista on kuollut. ”Tekniikka on mennyt paljon pidemmälle kuin lainlaatijat ovat osanneet kuvitellakaan”, sanoo juristi Sonny Miller Minnesotasta Yhdysvalloista.