Titanic – ”historian kuuluisin laiva”
Titanic – ”historian kuuluisin laiva”
10. HUHTIKUUTA 1912: Titanic lähtee Southamptonin satamasta Englannista päämääränään New York, Yhdysvallat.
11. HUHTIKUUTA: Pysähdyttyään poimimaan matkustajia Cherbourgissa Ranskassa ja Queenstownissa (nykyään Cobh) Irlannissa Titanic lähtee ylittämään Atlanttia.
14. HUHTIKUUTA: Noin kello 23.40 Titanic törmää jäävuoreen.
15. HUHTIKUUTA: Kello 2.20 Titanic uppoaa. Noin 1 500 ihmistä menettää henkensä.
MILLAINEN laiva oli Titanic? Mikä johti sen uppoamiseen? Käynti Pohjois-Irlannissa Belfastin lähellä sijaitsevassa Ulsterin kansanperinne- ja liikennemuseossa auttaa vastaamaan näihin kysymyksiin.
Miksi poikkeuksellinen?
Museon entinen intendentti Michael McCaughan sanoo Titanicia ”historian kuuluisimmaksi laivaksi”. Se ei kuitenkaan ollut ainutlaatuinen, sillä se oli toinen kolmesta Harland & Wolffin telakalla Belfastissa rakennetusta valtavasta aluksesta. * Titanicilla oli pituutta 269 metriä ja leveyttä 28 metriä, ja se oli siten aikansa suurimpia laivoja.
White Star -varustamo oli tilannut nämä mahtavat matkustaja-alukset saadakseen itselleen herruuden tuottoisilla Pohjois-Atlantin reiteillä. Se ei kyennyt haastamaan kilpailijaansa Cunard Line -varustamoa nopeudessa, joten se keskittyi rakennuttamaan suurempia ja loisteliaampia aluksia houkutellakseen rikasta ja kuuluisaa väkeä.
Titanicin oli kuitenkin tarkoitus palvella toisenlaistakin asiakaskuntaa. ”Vuosina 1900–14 Yhdysvaltoihin saapui vuosittain likimain 900 000 maahanmuuttajaa”, kertoo Pohjois-Irlannin kansallismuseoiden johtaja William Blair. Heidän kuljettamisensa Euroopasta Yhdysvaltoihin oli Atlantin yli liikennöivien laivayhtiöiden suurin tulolähde, ja Titanicia oli määrä käyttää tähän tarkoitukseen.
Murhenäytelmä
Titanicin kapteeni E. J. Smith oli perillä vaaroista, joita jää aiheutti Pohjois-Atlantilla. Hän oli monesti kulkenut tätä reittiä Olympicilla. Muut laivat lähettivät useita ilmoituksia jäävuorista, mutta jotkin varoituksista sivuutettiin eikä kaikkia ilmeisesti edes saatu.
Äkkiä Titanicin tähystäjät varoittivat edessä olevasta jäävuoresta – mutta liian myöhään. Komentosillalla oleva perämies onnistui välttämään suoran yhteentörmäyksen, mutta jäävuori teki laivan kylkeen repeämän. Runko vaurioitui, ja vesi tunkeutui etumaisiin osastoihin. Pian kapteeni Smithille valkeni, että laiva oli tuhon oma. Hän lähetti hätäsanomia ja määräsi pelastusveneet laskettaviksi mereen.
Titanicissa oli 16 pelastusvenettä ja 4 pelastuslauttaa, joihin olisi mahtunut yhteensä 1 170 henkeä. Laivalla oli kuitenkin kaikkiaan noin 2 200 matkustajaa ja miehistön jäsentä. Kaiken lisäksi monet pelastusveneet lähtivät liikkeelle vajaina eivätkä useimmat niistä yrittäneet löytää mahdollisia eloonjääneitä, jotka olivat hypänneet mereen. Lopulta vain 705 henkeä pelastui.
Titanicin jälkeen
Titanicin onnettomuuden jälkeen viranomaiset laativat meriturvallisuutta parantavia sääntöjä. Esimerkiksi nykyisin laivoissa on oltava pelastusveneitä kaikille matkustajille.
Vuosien ajan uskottiin, että Titanicin nopea uppoaminen johtui törmäyksessä runkoon tulleesta valtavasta aukosta. Mutta kun hylky vuonna 1985 löydettiin merenpohjasta, tutkijat totesivat, että jäinen vesi oli haurastuttanut rungon terästä, mikä oli edistänyt sen murtumista. Vajaat kolme tuntia törmäyksen jälkeen alus katkesi ja upposi. Näin tapahtui yksi historian pahimmista merionnettomuuksista. *
[Alaviitteet]
^ kpl 8 Ensimmäinen näistä aluksista oli nimeltään Olympic ja kolmas Britannic.
^ kpl 17 Erään eloonjääneen kertomus julkaistiin Herätkää!-lehdessä 22.1.1982 s. 3–8.
[Kartta s. 14]
(Ks. painettu julkaisu)
Southampton
↓
Cherbourg
↓
Queenstown (Cobh)
↓
Titanicin törmäyspaikka
New York
ATLANTTI
[Kuvat s. 12, 13]
Titanic rakenteilla
[Kuva s. 13]
Titanicin potkurit
[Kuva s. 13]
Työntekijöitä lähdössä Harland & Wolffin telakalta Belfastissa
[Kuva s. 14]
Titanicin kapteeni E. J. Smith (oikealla) ja purseri Herbert McElroy
[Lähdemerkintä]
© CSU Archive/age fotostock
[Kuvien lähdemerkinnät s. 12]
Sivut 12 ja 13: Lähtö Southamptonista, rakenteilla ja telakka: © National Museums Northern Ireland; potkurit: © The Bridgeman Art Library
[Kuvan lähdemerkintä s. 15]
© SZ Photo/Knorr & Hirth/Bridgeman Art Library
