Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Minkä täytyy muuttua?

Minkä täytyy muuttua?

Minkä täytyy muuttua?

”Hallitus ei ole ratkaisu ongelmiin; se on itse ongelma.” (Yhdysvaltain 40. presidentti Ronald W. Reagan virkaanastujaispuheessaan)

ON KULUNUT yli kolmekymmentä vuotta siitä, kun Ronald Reagan esitti oheisen ajatuksen. Yhdysvalloilla oli tuolloin edessään valtava haaste, ”laajamittainen talousahdinko”, kuten Reagan sitä kutsui. Hän selitti: ”Meneillään on kansakuntamme historian pitkäaikaisin ja pahin inflaatio. – – Olemme kerryttäneet alijäämää vuosikymmenten ajan ja siten vaarantaneet oman ja lastemme tulevaisuuden voidaksemme hetken verran nauttia mukavasta elämästä. Mikäli tämä pitkään jatkunut suuntaus ei muutu, edessämme on väistämättä mittavia mullistuksia yhteiskuntaelämän, kulttuurin, politiikan ja talouden alalla.”

Niin synkältä kuin Reaganin näkemys saattoikin vaikuttaa, hän ei ollut täysin pessimistinen. Hän sanoi: ”Nykyiset talousongelmat ovat kasautuneet vuosikymmenien kuluessa. Niistä ei päästä muutamassa päivässä, viikossa tai kuukaudessa, mutta niistä päästään.” (Kursivointi meidän.)

Miltä tilanne vaikuttaa nykyään? Yhdysvaltojen asunto- ja kaupunkikehityksen ministeriön raportissa vuodelta 2009 sanottiin, että yhä useammat joutuvat kärsimään ”ylikuormitetun infrastruktuurin, asuntopulan ja vanhentuneen terveydenhoitojärjestelmän” vuoksi. Siinä jatkettiin: ”YK:n Habitat-ohjelman raportissa arvioidaan, että kolmenkymmenen vuoden kuluttua joka kolmas ihminen elää lohduttomissa oloissa – vailla viemäröintiä ja puhdasta vettä ja alttiina ilmastonmuutoksen välittömille vaikutuksille, mikä puolestaan lisää tautien leviämisen ja pandemioiden riskiä.”

Maailmanlaajuinen huoli

Asutpa missä päin maailmaa tahansa, mieti seuraavia kysymyksiä:

● Onko toimeentulosi turvatumpi nyt kuin kymmenen vuotta sitten?

● Ovatko sinun ja perheesi ulottuvilla olevat terveydenhoitopalvelut mielestäsi riittävät?

● Onko elinympäristösi puhtaampi ja turvallisempi kuin aiemmin?

● Voitko kuvitella maailman muuttuvan parempaan suuntaan seuraavien vuosikymmenten kuluessa?

Yhteiskuntasopimus

Monien hallitusten toimia ohjaa niin kutsuttu yhteiskuntasopimus, kirjallinen tai kirjoittamaton vallanpitäjien ja kansalaisten välinen sopimus, joka määrittelee kummankin osapuolen oikeudet ja velvollisuudet. Kansalaisten odotetaan tavallisesti esimerkiksi noudattavan maan lakeja, maksavan veroa ja toimivan turvallisen ympäristön hyväksi. Valtaapitävät puolestaan yleensä lupaavat taata kaikille muun muassa asianmukaiset terveydenhoitopalvelut, tasa-arvoisen kohtelun ja taloudellisen turvallisuuden.

Miten hallitukset ovat onnistuneet näillä kolmella osa-alueella? Tätä tarkastellaan seuraavilla sivuilla.

Asianmukaiset terveydenhoitopalvelut

Mitä ihmiset odottavat: Tehokkaita ja edullisia terveydenhoitopalveluja.

Todellisuus:

● Sanitaatiota ja hygieniaa koskevassa Maailmanpankin raportissa sanotaan, että ”joka päivä kuusituhatta lasta kuolee sairauksiin, jotka ovat yhteydessä puutteelliseen sanitaatioon, huonoon hygieniaan ja saastuneeseen veteen. Pelkästään ripuliin kuole yksi lapsi joka 20. sekunti.”

● Maailman terveysjärjestö WHO teki vuonna 2008 laajan tutkimuksen siitä, miten terveydenhoito on järjestetty rikkaissa ja köyhissä maissa. Tutkimus osoitti, että tilanne on ”vaarallisen tasapainoton” ja ettei terveydenhoito ”onnistu vastaamaan yhteiskunnan kasvavia odotuksia, joita sille on asetettu ihmiskeskeisyyden, tasapuolisuuden, edullisuuden ja tehokkuuden suhteen”.

Kaksi vuotta myöhemmin WHO totesi, että ”hallituksilla on kautta maailman vaikeuksia selviytyä terveydenhoitokustannuksista. Väestön ikääntyessä entistä useammilla on kroonisia sairauksia, ja uusien ja kalliimpien hoitojen myötä myös hoitokustannukset kasvavat.”

● Terveydenhoidossa on tapahtunut vaarallinen käänne: tähän saakka ”ihmeitä” tehneet lääkkeet eivät enää välttämättä tepsi. Miljoonia ihmisiä takavuosina tappaneet tartuntataudit, kuten lepra ja tuberkuloosi, saatiin aisoihin antibiooteilla, joista ensimmäinen esiteltiin maailmalle 1940-luvulla. WHO:n julkaisemassa Maailman terveyspäivä 2011 -raportissa kuitenkin sanottiin, että tätä nykyä ”lääkkeille vastustuskykyisiä taudinaiheuttajia ilmaantuu tihenevään tahtiin, ja ne leviävät yhä nopeammin. Entistä useammat tärkeät lääkkeet käyvät tehottomiksi. Hoitoarsenaali kutistuu.”

Minkä täytyy muuttua: Seuraavan Raamatun ennustuksen on käytävä toteen: ”Yksikään – – ei sano: ’Minä olen sairas.’ ” (Jesaja 33:24.)

Oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo

Mitä ihmiset odottavat: Vähemmistöihin kohdistuvien ennakkoluulojen ja naisten huonon kohtelun loppumista; rikkaiden ja köyhien välisen kuilun kaventumista.

Todellisuus:

● Erään yhdysvaltalaisen ihmisoikeusjärjestön raportissa sanottiin: ”Yksilöihin, uskonnollisiin rakennuksiin ja yhteiskunnan laitoksiin kohdistuva väkivalta, jonka kimmokkeena ovat rodusta, uskonnosta, seksuaalisesta suuntautumisesta tai kansallisuudesta johtuvat ennakkoluulot, on Amerikassa edelleen vakava ja luvattoman yleinen ongelma.”

● ”Miljoonat naiset kautta maailman kohtaavat epäoikeudenmukaisuutta, väkivaltaa ja eriarvoisuutta kotona, työpaikalla ja julkisessa elämässä”, sanotaan YK:n lehdistötiedotteessa, joka perustuu erääseen naisten oikeuksia käsittelevään raporttiin (Progress of the World’s Women: In Pursuit of Justice). Esimerkiksi Afganistanissa noin 85 prosenttia naisista ei saa lääkärinapua synnytyksessä. Jemenissä ei ole olemassa lakeja, jotka kieltäisivät perheväkivallan. Kongon demokraattisessa tasavallassa raiskataan joka päivä keskimäärin yli tuhat naista.

● YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon sanoi lokakuussa 2011: ”Maailma on täynnä hirvittäviä ristiriitoja. Ruokaa on runsaasti, mutta miljardi ihmistä näkee nälkää. Jotkut elävät ylellisyydessä mutta liian monet muut köyhyydessä. Lääketieteessä otetaan huimia edistysaskeleita samalla kun äitejä kuolee joka päivä synnytykseen – –. Miljardeja syydetään aseisiin, joilla ihmisiä tapetaan, sen sijaan että huolehdittaisiin ihmisten turvallisuudesta.”

Minkä täytyy muuttua: Vähemmistöryhmiin kuuluvia ja naisia on kohdeltava oikeudenmukaisesti, ja niistä, jotka ”anastavat oikeuden – – ahdistetuilta”, on tehtävä loppu (Jesaja 10:1, 2).

Taloudellinen turvallisuus

Mitä ihmiset odottavat: Työtä kaikille; turvattu toimeentulo.

Todellisuus:

● Worldwatch-instituutin raportissa kerrotaan, että ”talouskasvua edistävää potentiaalista työvoimaa on tarjolla aiempaa enemmän, mutta työpaikkoja ei ehkä riitä kaikille. Tämänhetkisen taantuman valossa Kansainvälinen työjärjestö ILO arvioi, että vuonna 2010 työttömänä oli jo 205 miljoonaa ihmistä.”

● BBC:n raportissa sanotaan: ”Kansainvälinen työjärjestö ILO on varoittanut, että maailmantalous on uuden, entistä vakavamman työttömyyskauden kynnyksellä, mikä voi lietsoa yhteiskunnallista levottomuutta. – – Koska talouskasvu on laantunut, on todennäköistä, että tarvittavista työpaikoista syntyy vain puolet. – – [ILO] tutki lisäksi, minkä verran työpaikkojen puute ja se, että kaikki eivät ole näyttäneet kantavan vastuutaan kriisin ratkaisemisesta, on herättänyt ihmisissä tyytymättömyyttä ja kiukkua. Sen mukaan kriisi voi johtaa yhteiskunnalliseen levottomuuteen lukuisissa maissa, varsinkin Euroopan unionin alueella ja arabimaissa.”

● Yhdysvaltalaisten ”luottokorttivelka on tätä nykyä keskimäärin yli 11 000 dollaria eli kolme kertaa enemmän kuin vuonna 1990”, sanotaan vuonna 2009 julkaistussa kirjassa The Narcissism Epidemic. Kirjan tekijöiden mukaan monet velkaantuvat yksinkertaisesti siksi, että he haluavat näyttää varakkailta. Kirjassa jatketaan: ”Kun amerikkalaiset näkevät toisilla hienoja autoja ja vaatteita, he olettavat näiden olevan rikkaita. Todennäköisempää on kuitenkin se, että nämä ovat veloissa.”

Minkä täytyy muuttua: Kaikilla on oltava työtä ja myös tasapainoinen näkemys rahankäytöstä. Raamatussa todetaan, että ”raha on suojaksi”, mutta lisäksi varoitetaan, että ”rakkaus rahaan on kaikenlaisen pahan juuri” (Saarnaaja 7:12; 1. Timoteukselle 6:10).

Sivuilla 4–8 esitettyjen tietojen perusteella voi vaikuttaa siltä, että tulevaisuuteen ei juuri ole syytä suhtautua luottavaisesti. Tilanne ei kuitenkaan ole toivoton. Maailma tulee muuttumaan paremmaksi, vaikkakaan ei ihmishallitusten ponnistelujen ansiosta.

[Tekstiruutu/Kaavio s. 5]

Mitä nuoret haluaisivat maailmassa muuttaa? Verkkosivustolla 4children.org kerrotaan Britanniassa tehdystä tutkimuksesta, jossa haastateltiin pariatuhatta 4–14-vuotiasta lasta. He sanoivat haluavansa tehdä lopun seuraavista asioista:

[Kaavio]

(Ks. painettu julkaisu)

100%

NÄLÄNHÄTÄ

SOTA

KÖYHYYS

75%

EPÄTASA-ARVO

ILMASTON LÄMPENEMINEN

50%

25%

0%

[Tekstiruutu/Kaavio s. 5]

Bertelsmann-säätiö teki tutkimuksen, johon osallistui viisisataa 14–18-vuotiasta Saksassa asuvaa nuorta. Heitä huolestuttivat eniten seuraavat asiat:

Vähiten huolestuttavien asioiden joukossa olivat terrorismi ja väestönkasvu. Jopa talouskriisi oli listan häntäpäässä. Säätiö arveli tämän voivan johtua siitä, että tutkimukseen osallistuneet nuoret eivät ole vielä törmänneet näihin ongelmiin omassa elämässään.

[Kaavio]

(Ks. painettu julkaisu)

100%

75%

KÖYHYYS

ILMASTONMUUTOS JA YMPÄRISTÖN TUHOAMINEN

RUOKA- JA VESIPULA

MAAILMANLAAJUISET EPIDEMIAT JA SAIRAUDET

50%

25%

0%