Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Miten auttaa surevaa lasta?

Miten auttaa surevaa lasta?

Miten auttaa surevaa lasta?

Ei ole helppoa kertoa läheisen ihmisen kuolemasta aikuiselle – saati sitten lapselle.

PERHEENJÄSENEN tai ystävän menetys voi olla lapselle hämmentävä ja jopa pelottava kokemus. Lapsen auttaminen tämän vaikean ajan yli on haaste, etenkin surun murtamille vanhemmille, jotka itsekin tarvitsevat tunneperäistä tukea.

Jotkut vanhemmat yrittävät pehmentää iskua kertomalla lapselle, että kuollut on jättänyt heidät tai mennyt pois. Tällaiset selitykset ovat kuitenkin harhaanjohtavia ja valheellisia. Miten sitten puhua lapselle kuolemasta?

Renato ja Isabelle joutuivat tällaiseen tilanteeseen, kun heidän kolme ja puolivuotias tyttärensä Nicolle kuoli. Heidän oli autettava poikaansa Felipeä, joka tuolloin oli viisivuotias, selviytymään menetyksestä.

Herätkää!: Miten selititte Nicollen kuoleman Felipelle?

Isabelle: Yritimme olla rehellisiä ja täysin avoimia. Kannustimme häntä esittämään kysymyksiä ja pyrimme aina vastaamaan niihin siten, että hänen ikäisensä lapsi pystyi ymmärtämään sanamme. Nicolle kuoli bakteeritulehdukseen, joten kerroimme Felipelle, että siskon kehoon oli mennyt pieni pöpö ja että lääkärit eivät olleet onnistuneet hävittämään sitä.

Herätkää!: Puhuitteko Felipelle kuolemaa koskevista uskonkäsityksistänne?

Renato: Olemme Jehovan todistajia ja tiesimme, että se, mitä Raamattu sanoo kuolemasta, lohduttaisi häntä. Raamatun kanta on selvä; se opettaa, että kuolleet eivät tiedä mitään (Saarnaaja 9:5). Ajattelimme, että jos juttelisimme tästä Felipen kanssa, se voisi karkottaa hänen pelkonsa, esimerkiksi pelon nukkua yksin.

Isabelle: Raamattu opettaa lisäksi, että kuolleet herätetään paratiisimaan päälle. Me itse uskomme tähän, ja meistä tuntui, että uskomme voisi auttaa myös Felipeä. Siksi kerroimme hänelle, mitä Raamatussa sanotaan. Juttelimme Raamatussa kerrotusta tapauksesta, jossa Jeesus herätti kuolleista Jairoksen 12-vuotiaan tyttären. Sitten selitimme, että Nicollekin saa ylösnousemuksen. Näin Raamattu opettaa. (Markus 5:22–24, 35–42; Johannes 5:28, 29.)

Herätkää!: Mahtoiko Felipe ymmärtää kaiken, mitä kerroitte hänelle?

Renato: Uskomme hänen ymmärtäneen. Kuoleman käsitteleminen on lapsille helpompaa, kun asiat selitetään heille täsmällisesti, yksinkertaisesti, selvästi ja rehellisesti. Ei ole mitään syytä salamyhkäisyyteen. Kuolema on todellisuutta. Se on ikävä kyllä vielä osa elämää. Siksi vanhempien tulee opettaa lapsilleen, miten käsitellä sitä. Myöhemmin opetimme saman asian myös nuoremmalle pojallemme Viniciukselle. *

Herätkää!: Otitteko Felipen mukaan hautajaisiin?

Renato: Puntaroimme hyviä ja huonoja puolia ja päätimme lopulta olla ottamatta häntä mukaan. Hänen iässään lapset ovat hyvin herkkiä. Jotkut vanhemmat voivat tietenkin päättää toisin, ja jokaisen lapsen kyky käsitellä asioita on yksilöllinen. Jos lapsi otetaan mukaan hautajaisiin, olisi hyvä kertoa hänelle tarkasti, mitä siellä on odotettavissa.

Herätkää!: Nicollen kuolema on varmasti ollut teille raskas kokemus. Huolestuttiko teitä se, että poikanne näkisi teidän itkevän?

Isabelle: Emme koskaan yrittäneet kätkeä tunteitamme Felipeltä. Jos kerran itse Jeesus ”puhkesi kyyneliin” läheisen ihmisen kuoleman vuoksi, miksi me emme tekisi niin? (Johannes 11:35, 36.) Ja miksi Felipe ei saisi nähdä meidän itkevän? Se että ilmaisimme surumme avoimesti, osoitti hänelle, että itkeminen ei ole väärin. Se on vain keino ilmaista tunteita. Halusimme, että myös Felipe tuntisi voivansa ilmaista tunteensa vapaasti sen sijaan että pitäisi ne sisällään.

Renato: Kun perhettä kohtaa murhenäytelmä, lapsi tuntee helposti turvattomuutta. Niinpä jos vanhemmat ilmaisevat tunteensa avoimesti ja rehellisesti, lapsi toimii samoin. Kun he kuuntelevat tarkkaan, mikä lapsen mieltä painaa, heillä on paremmat edellytykset rauhoittaa häntä ja lievittää hänen pelkojaan.

Herätkää!: Saitteko apua toisilta?

Renato: Kyllä, seurakuntamme jäsenet tukivat meitä valtavasti. Heidän vierailunsa ja puhelunsa sekä saamamme kortit auttoivat Felipeä näkemään, kuinka paljon he rakastivat meitä ja välittivät meistä.

Isabelle: Myös sukulaiset olivat suureksi avuksi. Nicollen kuoltua isäni päätti tulla joka päivä kanssamme aamiaiselle. Siten hän osoitti rakkautensa ja tuki meitä. Isoisän läsnäolo myös piristi Felipeä.

Renato: Seurakunnan kokouksissa saamamme hengellinen rohkaisu oli korvaamatonta. Yritimme käydä kaikissa kokouksissa, vaikka toisinaan emme voineet pidätellä kyyneleitämme – toivathan kokoukset mieleen monia Nicolleen liittyviä muistoja. Tiesimme kuitenkin, että meidän oli oltava vahvoja, varsinkin Felipen vuoksi.

[Alaviite]

^ kpl 12 Aiheesta lisää kirjoituksessa ”Auta lastasi selviytymään surusta”, Vartiotorni 1.7.2008 s. 18–20, ja kirjasessa Kun joku rakkaasi kuolee; julk. Jehovan todistajat.

[Tekstiruutu/Kuvat s. 14]

Alla luetellut Jehovan todistajien julkaisemat kirjat voivat lohduttaa niitä, joilta on kuollut joku läheinen.

AIKUISILLE:

Mitä Raamattu todella opettaa?

Luku 6: Missä ovat kuolleet?

Luku 7: Todellinen toivo kuolleille läheisillemme

PIENILLE LAPSILLE:

Kirjani Raamatun kertomuksista

Kertomus 92: Jeesus herättää kuolleita

ALLE TEINI-IKÄISILLE:

Opimme Suurelta Opettajalta

Luku 34: Mitä meille tapahtuu jos kuolemme?

Luku 35: Voimme herätä kuolleista!

Luku 36: Ketkä saavat ylösnousemuksen? Missä he elävät?

NUORILLE:

Nuoret kysyvät – käytännöllisiä vastauksia, 1. osa

Luku 16: Onko normaalia surra tällä tavoin?

[Tekstiruutu/Kuva s. 15]

MITEN AUTTAA?

● Kannusta lasta esittämään kysymyksiä. Luo ilmapiiri, joka rohkaisee lasta puhumaan kuolemasta ja sen merkityksestä.

● Vältä epämääräisiä ilmauksia, kuten että kuollut ”jätti meidät” tai ”meni pois”.

● Puhu kuolemasta yksinkertaisesti ja selvästi. Jotkut esimerkiksi sanovat, että läheisen ihmisen elimistö ”lakkasi toimimasta” ja sitä ”ei pystytty enää korjaamaan”.

● Kerro lapselle, mitä hautajaisissa on odotettavissa. Selitä, että kuollut ei voi nähdä eikä kuulla, mitä siellä tapahtuu.

● Älä kätke tunteitasi, jotta lapsi näkee, että sureminen on normaalia.

● Muista, ettei ole olemassa yhtä oikeaa tapaa surra. Jokainen lapsi ja tapaus on erilainen.

[Lähdemerkintä]

Lähde: www.kidshealth.org

[Kuva s. 15]

Vasemmalta oikealle: Felipe, Renato, Isabelle ja Vinicius