Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Maailman suurin kukka

Maailman suurin kukka

Maailman suurin kukka

”SEURATKAA minua, sir, tulkaa, kukka, erittäin suuri, kaunis, ihmeellinen”, sanoi kiihtynyt opas brittiläiselle kasvitieteilijälle Joseph Arnoldille. Elettiin vuotta 1818, ja Arnold oli kasvienkeräysmatkalla Sumatran saaressa Indonesiassa. Hän seurasi opasta ja näki sanojensa mukaan jotakin ”aivan käsittämätöntä”. Hän näki hämmästyttävän, Rafflesia-sukuun kuuluvan kukan. Hänen löytämänsä lajin kukkaa pidetään edelleen, lähes kaksisataa vuotta myöhemmin, maailman suurimpana.

Rafflesia-sukuun kuuluu kymmenkunta lajia, joita kasvaa vain Kaakkois-Aasian viidakoissa. Uusia lajeja kuitenkin löydetään edelleen. Suurin kukkalajeista on Rafflesia arnoldii, joka on nimetty Joseph Arnoldin ja hänen matkatoverinsa, Singaporen perustajan ja kuvernöörin Sir Thomas Stamford Rafflesin, mukaan. Niin kaunis kuin tämä kukka onkin, tuskin haluaisit poimia sitä kimppuusi.

Ajatellaanpa ensinnäkin Rafflesia arnoldiin kokoa. Kukka voi painaa toistakymmentä kiloa, ja sen läpimitta voi olla metrin, eli se voi olla linja-auton renkaan kokoinen. * Kukassa on viisi paksua, turpeaa terälehteä, jotka ovat väriltään punaruskeita ja täynnä vaaleita nystyröitä. Terälehtien keskellä on suuri maljamainen ontelo, johon voi mahtua jopa kuusi litraa vettä.

Entäpä sitten sen tuoksu! Erään kaunistelemattoman määritelmän mukaan Rafflesia arnoldii haisee ”pitkälle mädänneeltä puhvelinraadolta”. Sitä kutsutaankin täydestä syystä myös ruumiskukaksi. * Sen pölytyksestä huolehtivat pääasiassa raatokärpäset, jotka eivät voi vastustaa sen löyhkää.

Rafflesia arnoldiilla ei ole vartta, lehtiä eikä juuria, ja se loisii viidakon köynnöskasveissa. Nuppu tunkeutuu isäntäköynnöksen kuoren läpi, ja noin kymmenessä kuukaudessa se pullistuu täyteen mittaansa, usein suuren kaalinkerän kokoiseksi. Sen jälkeen useita tunteja kestävän prosessin aikana paksut terälehdet aukeavat ja kukka puhkeaa täyteen loistoonsa. Kukan ontelossa on lukuisia tappimaisia ulokkeita. Niiden tehtävä on edelleen pitkälti hämärän peitossa, mutta jotkut tutkijat arvelevat, että ne mahdollisesti luovuttavat lämpöä ja näin voimistavat lemua.

Kukan omalaatuista kauneutta ei kuitenkaan ehdi ihastella kauan. Jo muutaman päivän kuluttua se kuolee ja alkaa mädäntyä, ja jäljelle jää vain musta limainen kasa.

Rafflesia arnoldii on harvinainen ja uhanalainen. Miksi? Ristipölytyksen onnistumiseksi emi- ja hedekasvien on kukittava lähellä toisiaan, mutta suurin osa nupuista ei koskaan ehdi kehittyä kukaksi. Monet niistä kerätään kansanlääkinnällisiin tarkoituksiin tai ravinnoksi. Niinpä luonnossa kasvavien kasvien määrä on pienentynyt jyrkästi. Vakava uhka on myös kukan elinympäristön, trooppisten sademetsien, jatkuva hävittäminen.

Rafflesia arnoldiin näkeminen on ainutlaatuinen kokemus. Sen koko tekee vaikutuksen. Sen hajua on lievästi sanottuna vaikea unohtaa. Lisäksi sen ulkomuoto ja väri ovat silmiinpistäviä. Tämä maailman suurin kukka on tietysti vain yksi Luojamme lukemattomista hämmästyttävistä töistä. Psalmissa 104:24 sanotaan: ”Miten monet ovatkaan tekosi, oi Jehova! Kaikki ne olet viisaasti tehnyt. Maa on täynnä tuotteitasi.”

[Alaviitteet]

^ kpl 4 Joidenkin lajien kukat ovat läpimitaltaan vain kymmenen senttimetriä.

^ kpl 5 Myös Amorphophallus titanumia kutsutaan ruumiskukaksi, ja toisinaan se sekoitetaan Rafflesia arnoldiihin (ks. Herätkää! 22.6.2000 s. 31).

[Kartta s. 17]

(Ks. painettu julkaisu)

MALESIA

SUMATRA

[Kuva s. 17]

Rafflesian aukeamaisillaan oleva nuppu