Röhkivää rahaa

”MEILLÄ päin siat ovat perheille arvokasta omaisuutta, joten niiden kasvattaminen on suuri vastuu”, sanoo Papua-Uuden-Guinean ylänköseudulla asuva 17-vuotias Enmarie Kani. ”Kun isä pyysi minua huolehtimaan eräästä porsaasta, olin innoissani mutta myös huolissani. Se oli niin pikkuinen, että pelkäsin sen menehtyvän.”

Miten Enmarie huolehti pikku possustaan? Miksi siat ovat Papua-Uuden-Guinean maaseudun asukkaille yhtä tärkeitä kuin raha? Herätkää!-lehti kysyi tätä Enmarielta.

Kuvaile asuinseutuasi.

Asun vanhempieni ja kahden pikkusiskon ja kahden pikkuveljen kanssa pienessä olkikattoisessa talossa, joka sijaitsee syrjäisessä vuoristokylässä Western Highlandsin provinssissa. Kylässä on viitisenkymmentä asukasta, jotka kaikki ovat meille sukua. Kotimme lähellä virtaa pieni joki, joka polveilee halki tiheämetsäisen kumpuilevan maaston.

Useimmat kylän asukkaat hankkivat elantonsa viljelemällä maata. Meidän perheellä on  suuri vihannestarha, jossa kasvatamme muun muassa bataatteja, kurpitsoita, kurkkuja ja kahvipapuja. Vihannesten kasvatus on mukavaa puuhaa, ja nautin ruumiillisesta työstä. Huolehdin myös muista askareista, kuten siivoamisesta ja pyykinpesusta, ja lisäksi hoidan tietenkin perheen sikaa.

Miten huolehdit siastanne?

Kun isä osti possun noin vuosi sitten, se oli niin pikkuruinen, että pystyin pitelemään sitä käsissäni. Syötin sille joka päivä seosta, jossa oli kalajauhoa, bataattisurvosta, vettä, suolaa ja sokeriruokomehua. Ylängöllä on öisin melko viileää, joten se nukkui tyhjässä riisisäkissä, joka riippui katosta lähellä tulisijaa. Minä nukuin lattialla sen lähettyvillä. Possu jäi henkiin ja voi vieläpä paksusti!

En tullut koskaan varsinaisesti antaneeksi siallemme nimeä. Kutsuin sitä vain possuksi, ja Possu siitä tuli. Hoidin sitä kuin omaa lasta: ruokin ja pesin sen ja leikin sen kanssa tuntikausia. Possu kiintyi minuun ja kulki kannoillani kaikkialle.

Possun kasvettua aloimme noudattaa uutta rutiinia. Talutan sen narussa vihannestarhaamme, joka sijaitsee viidentoista minuutin kävelymatkan päässä talostamme. Sidon narun puuhun ja annan Possun kaivella puutarhassa koko päivän. Voimakasta niskaansa ja nahkeaa kärsäänsä käyttäen se tonkii juuria ja matoja ja samalla muokkaa ja lannoittaa maata. Päivän päättyessä vien sen kotiin, missä annan sille kypsentämättömiä ja  kypsennettyjä bataatteja. Sitten se käy nukkumaan puiseen karsinaansa.

Miksi siat ovat tärkeitä ylängön asukkaille?

Meillä on sanonta: ”Raha on yhtä kuin sika, ja sika on yhtä kuin raha.” Kauan ennen kuin raha otettiin käyttöön ylänköseudulla, ihmiset käyttivät kaupanteossa sikoja, ja näin tapahtuu vieläkin. Esimerkiksi muuan paikallinen autokauppias antoi yhteen aikaan uuden auton ostajalle kaupanpäällisiksi elävän sian. Heimot selvittävät usein erimielisyytensä vaihtamalla rahaa ja sikoja. Lisäksi siat ovat monesti osa morsiamenhintaa, jonka sulhanen maksaa kihlattunsa vanhemmille tai heimolle.

Kuulostaa aivan siltä, että jos syö sian, syö sijoituksensa!

Pitää paikkansa! Koska siat ovat hyvin arvokkaita, syömme niitä yleensä vain erikoistilanteissa, kuten hautajaisissa ja muissa tärkeissä tilaisuuksissa. Jotkin ylänköjen heimot herkuttelevat sadoilla sioilla suurissa juhlissa, joissa halutaan esitellä heimon vaurautta tai joita järjestetään korvaukseksi palveluksista.

Mitä te teette sioillenne?

Monikkomuoto on paikallaan, sillä Possulla on lukuisia jälkeläisiä, joista yhden myimme äskettäin 100 kinalla (noin 40 eurolla). Sen ansiosta pääsimme bussilla Jehovan todistajien vuotuiseen piirikonventtiin, joka pidettiin läheisessä Banzin kaupungissa. Isä myy luultavasti muitakin porsaita huolehtiakseen perheemme päivittäisistä tarpeista.

Eikö teidän kannattaisi kasvattaa useampia sikoja, jotta saisitte enemmän rahaa?

Tavoitteenamme ei ole rikastua vaan hankkia välttämättömyydet, kuten ruoka, vaatteet ja katto pään päälle. Perheemme pyrkii keskittymään pikemminkin hengellisiin asioihin. Niihin sisältyvät Jumalamme Jehovan palveleminen, seurakunnan kokouksissa käyminen ja toisten auttaminen parhaamme mukaan – aineellisesti ja hengellisesti – sekä ajan viettäminen yhdessä perheenä. Elämämme on yksinkertaista, mutta olemme läheisiä ja onnellisia.

Tätä nykyä teen ansiotyötä: hoidan puutarhaa ja kasvatan sikoja. Se on kuitenkin osa-aikatyötä, sillä tärkein tehtäväni on palvella kristittynä evankelistana ja kertoa Raamatun totuuksista lähimmäisilleni. Tämä Jeesuksen seuraajilleen antama tehtävä pitää minut kiireisenä useana päivänä viikossa (Matteus 28:19, 20). Toivon, että pääsen jonain päivänä töihin Port Moresbyssa sijaitsevaan Jehovan todistajien haaratoimistoon, missä käännetään raamatullista kirjallisuutta paikallisille kielille. Vaikka en saavuttaisikaan tuota tavoitetta, tiedän, että Jehovan palveleminen ja hengellisten asioiden pitäminen ensi sijalla tuo aina suurinta onnellisuutta. Olen myös kiitollinen siitä, että toimeen tulemistani on avittanut ”röhkivä raha”.

[Tekstiruutu/Kuva s. 12]

PARI SANAA POSSUISTA

● Uuden-Guinean saaressa elää ainakin kaksi miljoonaa kesysikaa eli suunnilleen yksi kolmea asukasta kohden.

● Runsas puolet maaseutuväestöstä omistaa sikoja.

[Kartat s. 10]

(Ks. painettu julkaisu)

INDONESIA

PAPUA-UUSI-GUINEA

AUSTRALIA

INDONESIA

PAPUA-UUSI-GUINEA

PORT MORESBY

WESTERN HIGHLANDS

AUSTRALIA

[Kuva s. 10, 11]

Matkalla puutarhaan

[Kuva s. 11]

Aika ottaa kylpy

[Kuva s. 11]

Leikin vuoro