AMERIKANJÄÄKUIKAN surumielinen huuto ei helposti unohdu. Tuon erämaan yksinäisyyttä kuvastavan äänen voi kuulla Kanadan, Yhdysvaltojen pohjoisosan ja Euroopan syrjäisillä järvillä ja joilla. *

Tämä näyttävä vesilintu on Yhdysvaltojen Minnesotan osavaltion tunnuslintu, ja se esiintyy myös Kanadan dollarin kolikossa. Amerikanjääkuikka on kuitenkin muuttolintu, joka siirtyy yleensä talveksi eteläisemmille rannikkoseuduille. Se on tunnettu monenlaisista äänistään.

Amerikanjääkuikan äänten kirjo on vaikuttava. Iltasella tai yöllä voi kuulla kuikan surumielisen, kilometrien päähän kantautuvan valituksen. Puolisoon, poikasiin ja muihin saman järven kuikkiin se pitää yhteyttä päästämällä hieman vaimeampia, ulvovia ääniä. Hälytysäänenä toimii värisevä tremolo, jonka sanotaan muistuttavan mielipuolista naurua, ja se on ainoa ääni, jonka kuikka päästää lentäessään.

Ainoastaan uroksen repertoaariin kuuluu myös jodlaava ääni, joka BirdWatch Canada -lehden mukaan ”näyttää liittyvän reviirin puolustamiseen”. Lehti jatkaa: ”Jokaisella uroksella on omanlaisensa jodlausääni”, joka ”on sitä matalampi, mitä painavampi lintu on”. Lehdessä kerrotaan lisäksi, että vaihtaessaan reviiriä se muuttaa jodlausäänensä mahdollisimman erilaiseksi kuin se oli edellisellä reviirillä.

Amerikanjääkuikalla on miltei musta, vihreään vivahtava helmiäishohtoinen pää sekä punaiset silmät ja pitkä, teräväkärkinen musta nokka. Osa höyhenpeitteestä vaihtaa väriä vuodenajan mukaan.

Kuikat ovat suurine räpyläjalkoineen tehokkaita saalistajia, voimakkaita uimareita ja ketteriä sukeltajia. Ne voivat sukeltaa jopa 60 metrin  syvyyteen, ja toisinaan ne pysyttelevät veden alla useita minuutteja kerrallaan.

Lentoonlähtö ja laskeutuminen eivät kuitenkaan ole kuikan vahvuuksia. Painavana lintuna se tarvitsee ”kiitoradan” päästäkseen ilmaan, ja se saattaa juosta räpytellen vettä pitkin kymmeniä metrejä ennen kuin kohoaa siivilleen. Tämän vuoksi kuikat viihtyvät isoilla vesialueilla. Laskeutuessaan kuikka lähestyy vettä kovaa vauhtia jalat taakse ojennettuina ikään kuin sen ”laskuteline” olisi epäkunnossa. Sitten se läiskähtää veteen vatsalleen ja liukuu jonkin aikaa, kunnes lopulta pysähtyy.

Kuikan räpyläjalat sijaitsevat ruumiin takaosassa, mikä tekee siitä taitavan uimarin mutta kömpelön kävelijän; jopa seisominen on sille hankalaa. Siksi lintu rakentaa pesänsä paikkaan, josta on helppo sujahtaa veteen.

Vanhemmat huolehtivat hautomisesta vuorotellen. Naaras munii tavallisesti kaksi oliivinvihreää munaa, jotka sulautuvat ympäristöön tummien pilkkujen ansiosta. Poikaset kuoriutuvat keskimäärin 29 vuorokauden kuluttua, ja jo kahden päivän ikäisinä ne osaavat uida ja tehdä jopa lyhyitä sukelluksia. Väsähdettyään ne kapuavat jommankumman vanhempansa selkään. Kun poikaset parin kolmen kuukauden kuluttua oppivat lentämään, ne lähtevät omille teilleen.

Amerikanjääkuikan vihollisia ovat kotkat, lokit ja pesukarhut sekä – pahimpana kaikista – ihmiset. Kalastuksessa käytettävät lyijypainot sekä öljyvuodot aiheuttavat linnuille myrkytyksiä. Happamien sateiden mukana tulevat yhdisteet pienentävät kalakantoja, mikä puolestaan vaikeuttaa kuikkien ravinnonsaantia. Veneiden ja laivojen synnyttämät aallot tuhoavat niiden pesiä. Järvenrantojen rakentaminen ajaa omaa rauhaa rakastavia kuikkia pois pesimäalueiltaan.

Kaikesta huolimatta amerikanjääkuikkapopulaatio kukoistaa. Niinpä tämä silmiinpistävän upea lintu ainutlaatuisine äänineen ja viihdyttävine piirteineen ihastuttaa lintujen ystäviä varmasti myös monina tulevina vuosina.