”HIRVI on tavattoman oudon ja irvokkaan näköinen. Miksi se on niin korkea lapojen kohdalta? Miksi sen pää on niin pitkulainen?” Näin kuvaili hirveä 1800-luvulla elänyt kirjailija Henry David Thoreau, joka tuskin oli yksin mielipiteineen. Koska hirven ulkonäkö on koominen ja tätä yksineläjää tapaa vain harvoin, jotkut ovat arvelleet sen olevan kömpelö ja tyhmä. Mutta onko se? Pohjois-Amerikassa, Euroopassa ja Aasiassa työskentelevät tutkijat ovat saaneet paljon tietoa tästä erikoislaatuisesta eläimestä.

Hirvi on kiistämättä jättimäinen. Vaikka tämän ”metsien kruunupään” pitkät jalat saavat sen näyttämään kolholta, se voi niiden avulla karkottaa tiehensä kokonaisen susilauman. Hirvet oppivat uimaan jo muutaman päivän ikäisenä, ja niiden tiedetään uineen kilometrikaupalla ja sukeltaneen jopa kuuden metrin syvyyteen hakemaan vesikasveja.

Hirvi pystyy liikuttamaan silmiään niin, että se voi havaita jopa lähes suoraan takanaan liikkuvan kohteen. Myös sen hajuaisti on hämmästyttävä. Tutkijoiden mukaan sen poikkeuksellinen kyky paikantaa eri kohteita hyvin tarkasti saattaa johtua siitä, että sen sieraimet ovat kaukana toisistaan. Hirven kuuloaistikin hakee vertaistaan. Se voi liikuttaa korviaan  joka suuntaan ja kuulla lajitovereidensa ääntelyn jopa kolmen kilometrin päähän!

Hirvenvasat, joita muuan kirjoittaja kuvaili ”hullunkurisen suloisiksi”, ovat uteliaita ja huolettomia. Niiden emot eli hirvilehmät suojelevat niitä hellästi ja uskollisesti. Lehmä hyökkää jokaisen vasoja uhkaavan kimppuun, niin susien, karhujen kuin ihmistenkin. Kun vasa on noin vuoden vanha ja emo on jälleen tiineenä, se häätää jälkeläisensä kiukkuisesti tiehensä ja tämä saa tulla toimeen omillaan.

Miten hirvet, jotka ovat kasvissyöjiä, selviytyvät kylmistä talvista? Niillä on lämpiminä vuodenaikoina tapana rohmuta ravintoa. Ne syövät päivässä kymmeniä kiloja kasvillisuutta, kasvaapa se veden pinnan alla tai kolmen metrin korkeudessa maan pinnan yläpuolella. Hirvi käyttää ravinnon täysin hyödykseen sulattamalla sen neliosaisessa mahassaan. Näin se saa tarvitsemansa ravintoaineet ja riittävät rasvavarastot. Hirveä vaanivat talvisin kuitenkin muut vaarat.

Pureva kylmyys ja syvät kinokset koettelevat hirveä. Se viettää talvisin hiljaiseloa ja liikkuu mahdollisimman vähän, jotta lämpö ei karkaisi sen hyvin suunnitellun turkin alta. Susilta pakoon pinkominen on hirvelle erityisen vaikeaa hangessa, mutta usein suurempi uhka sille ovat ihmiset, etenkin metsästäjät ja autoilijat.

Hirvi syö mielellään maantiesuolaa, joka sisältää erilaisia hivenaineita. Autoilijoiden on usein vaikea havaita näitä tummaturkkisia eläimiä, jotka lähtevät mieluusti liikkeelle auringonlaskun jälkeen. Suomessa sattui vuonna 2011 kaikkiaan 1 195 hirvionnettomuutta, joissa kuoli 3 ja loukkaantui 115 ihmistä.

Hirvien on nähty hyökkäilevän leikkisästi merenaaltojen kimppuun ja kylpevän autuaina kuumissa lähteissä. Kiima-aikana sonnin ja lehmän välillä on havaittavissa hellyyttä, ja lehmä pitää tunnollisesti huolta vasastaan. Hirvenvasojen, jotka ihmiset ovat ottaneet hoiviinsa, on huomattu kiintyvän omistajiinsa. Tri Valerius Geist toteaa: ”Tämä omalaatuinen, kömpelönnäköinen eläin voi olla terävä-älyinen, lempeä ja äärimmäisen uskollinen.”

Varoituksen sana on kuitenkin paikallaan. Hirvi on erittäin voimakas villieläin. Jos kohtaat tämän lajin edustajan luonnossa, suhtaudu siihen kunnioittavasti ja anna sille runsaasti tilaa – varsinkin, jos lähistöllä on vasoja. Metsän persoonallisen jättiläisen näkeminen turvallisenkin välimatkan päästä on vaikuttava kokemus!