LAUANTAINA 25. huhtikuuta 2015 Nepalia, Intian pohjoispuolella sijaitsevaa vuoristoista maata, ravisteli maanjäristys, jonka voimakkuus oli 7,8 Richterin asteikolla. Järistyksen keskus oli noin 80 kilometriä maan pääkaupungista Kathmandusta luoteeseen. Surullista kyllä, yli 8 500 ihmistä kuoli, mikä teki järistyksestä Nepalin historian pahimman luonnononnettomuuden. Yli puoli miljoonaa kotia tuhoutui. Suurin osa maan 2 200:sta Jehovan todistajasta asui järistysalueella. Valitettavasti yksi todistajanainen ja hänen kaksi lastaan kuolivat.

”Maanjäristys sattui samaan aikaan kun pahiten tuhoutuneen alueen seurakunnat pitivät kokouksiaan”, sanoi Michelle-niminen Jehovan todistaja. ”Jos se olisi sattunut silloin, kun monet olivat kotona, kuolonuhreja olisi ollut epäilemättä enemmän.” Miksi kokouksissa olleet säästyivät? Suuri merkitys oli sillä, miten kokouspaikat, valtakunnansalit, oli suunniteltu.

Nepalin uudenaikaiset valtakunnansalit on suunniteltu kestämään maanjäristyksiä. Man Bahadur, joka on mukana valtakunnansalien rakentamisessa, sanoo: ”Meiltä kysytään usein, miksi meillä on suhteellisen pienissä rakennuksissa niin vankat perustukset. Nyt hyödyt voi nähdä!” Maanjäristyksen jälkeen myönnettiin lupa valtakunnansalien käyttämiseen väliaikaisina majoituspaikkoina. Niissä Jehovan todistajat ja heidän naapurinsa tunsivat olevansa turvassa jälkijäristyksistä huolimatta.

Seurakunnissa toimivat vanhimmat alkoivat heti etsiä niitä todistajia, joita ei vielä ollut tavoitettu. ”Vanhimmat laittoivat seurakunnan hyvinvoinnin omien etujensa edelle”, sanoi todistaja nimeltä Babita. ”Liikutuimme nähdessämme sellaista rakkautta.” Jehovan todistajien työtä Nepalissa valvovan komitean kolme jäsentä alkoivat vierailla seurakunnissa heti maanjäristyksen jälkeisenä päivänä. Yhteistyössä kierrosvalvojien eli todistajien matkustavien edustajien kanssa he kartoittivat tarpeet ja antoivat tukea paikallisille vanhimmille.

Kuusi päivää maanjäristyksen jälkeen Gary Breaux Jehovan todistajien päätoimistosta Yhdysvalloista saapui Nepaliin vaimonsa Rubyn kanssa. ”Kathmandussa vallinneen sekasorron ja jälkijäristysten vuoksi oli epävarmaa, pääsisikö veli Breaux paikalle”, sanoi edellä mainitun komitean jäsen nimeltä Reuben. ”Mutta hän oli päättänyt tulla – ja hän tulikin! Paikalliset todistajat arvostivat syvästi hänen vierailuaan.”

Silas, joka työskentelee Jehovan todistajien toimistossa Nepalissa, sanoi: ”Heti kun puhelinyhteys saatiin toimimaan, puhelin alkoi soida yötä päivää! Todistajat ympäri maailmaa olivat huolissaan meistä. Vaikka emme ymmärtäneet kaikkia heidän puhumiaan kieliä, aistimme heidän rakkautensa ja innokkuutensa auttaa.”

 Maanjäristyksen jälkeen paikalliset todistajat toivat useina päivinä valtakunnansaleille ruokaa, jotta sitä voitiin jakaa tarpeessa oleville. Lisäksi perustettiin hätäapukomitea, ja pian tarvikkeita alkoi virrata, pääasiassa Bangladeshista, Intiasta ja Japanista. Vain muutaman päivän kuluttua todistajien lääkintäryhmä saapui Euroopasta ja perusti tukikohdan yhdelle valtakunnansalille. He ryhtyivät heti toimeen. He eivät ainoastaan tutkineet järistyksen uhrien fyysistä tilaa, vaan myös auttoivat näitä käsittelemään psyykkisiä traumojaan.

Uttara-niminen nainen ilmaisi monen tunteet sanoessaan: ”Maanjäristys oli hirvittävä ja pelottava. Mutta jälkeenpäin tunsimme hengellisen perheemme entistä läheisemmäksi.” Maanjäristys ei tosiaankaan heikentänyt Jehovan todistajien rakkautta Jehovaa ja toinen toistaan kohtaan. Se vahvisti tuota rakkautta.