Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Toisten kunnioittaminen

Toisten kunnioittaminen

MIKSI SE ON TÄRKEÄÄ?

Toisten kunnioittaminen helpottaa kireitä tilanteita ja estää niitä kärjistymästä.

  • Raamatussa oleva sananlasku sanoo: ”Lempeä vastaus taltuttaa kiukun, mutta tyly sana herättää suuttumusta.” (Sananlaskut 15:1.) Epäkunnioittavat sanat ja teot ovat bensaa liekkeihin eivätkä johda mihinkään hyvään.

  • Jeesus sanoi: ”Suu puhuu sitä, mitä sydän on täynnä.” (Matteus 12:34.) Epäkunnioittava puhe saattaa olla merkki isommasta ongelmasta. Se voi kertoa, mitä oikeasti ajattelemme ihmisistä, joiden etninen tai sosiaalinen tausta on erilainen kuin omamme.

    Eräässä tuoreessa tutkimuksessa 65 prosenttia vastaajista koki kohteliaisuuden ja ihmisten välisen kunnioituksen puutteen olevan pahempaa kuin koskaan ennen. Tutkimukseen osallistui yli 32 000 ihmistä 28 maasta. (2023 Edelman Trust Barometer.)

MITÄ SINÄ VOIT TEHDÄ?

Kunnioita kaikkia ihmisiä esimerkiksi töissä tai koulussa, vaikka teillä olisikin erilaisia näkemyksiä. Yritä löytää asioita, joista olette samaa mieltä. Se auttaa siinä, ettet tule kriittiseksi tai tuomitsevaksi.

”Lakatkaa tuomitsemasta, ettei teitä tuomittaisi.” (Matteus 7:1.)

Kohtele toisia niin kuin haluaisit itseäsi kohdeltavan. Jos olet toisille reilu ja ystävällinen, on todennäköisempää, että he toimivat samalla tavalla.

”Niin kuin haluatte toisten tekevän teille, niin tehkää te heille.” (Luukas 6:31.)

Anna anteeksi. Yritä uskoa lähtökohtaisesti, että toinen tarkoittaa hyvää, vaikka hänen sanansa tai tekonsa vaikuttaisivat epäystävällisiltä.

”Ymmärrys hillitsee ihmisen suuttumuksen, ja hänen on kaunista sivuuttaa loukkaus.” (Sananlaskut 19:11.)

MITÄ JEHOVAN TODISTAJAT TEKEVÄT?

Yritämme edistää kunnioittavaa ilmapiiriä työyhteisössä ja muualla, missä kohtaamme ihmisiä.

Tarjoamme ilmaista raamattukurssia kaikille, mutta emme pakota ketään ajattelemaan tai uskomaan samalla tavalla kuin me. Sen sijaan noudatamme parhaamme mukaan Raamatun neuvoa kertoa asiastamme toisille ”lempeästi ja hyvin kunnioittavasti” (1. Pietarin kirje 3:15; 2. Timoteukselle 2:24).

Emme hyväksy syrjintää. Kokouksiimme ovat tervetulleita taustasta riippumatta kaikki, jotka ovat kiinnostuneita siitä, mitä Raamattu opettaa. Pyrimme olemaan suvaitsevaisia ja ”kunnioittamaan kaikenlaisia ihmisiä” (1. Pietarin kirje 2:17).

Kunnioitamme viranomaisten valtaa (Roomalaisille 13:1). Noudatamme lakeja ja maksamme verot. Pysymme poliittisesti puolueettomina, mutta toisaalta kunnioitamme jokaisen oikeutta tehdä omat valintansa politiikan suhteen.