NÄMÄ kuningas Salomon viisaat sanat kuvailevat osuvasti ihmisessä olevaa ikuisen elämän kaipuuta. Koska elämä on lyhyt ja kuolema väistämätön, ihmiset ovat satojen vuosien ajan kaivanneet jotain parempaa. Historia on täynnä taruja ja tosikertomuksia siitä, miten ihmiset ovat yrittäneet selvittää pitkän iän salaisuuden.

Esimerkiksi Gilgameš-eepoksessa kerrotaan mielikuvituksellinen tarina sumerilaisen kuninkaan Gilgamešin elämästä. Tarinassa Gilgameš lähtee vaaralliselle matkalle saadakseen selville, miten voisi välttyä kuolemalta. Matka jää kuitenkin tuloksettomaksi.

300-luvulla eaa. kiinalaiset alkemistit yrittivät keksiä eliksiirin, jonka avulla voisi elää pidempään. He saivat aikaan elohopeaa ja arsenikkia sisältävän juoman, jonka uskotaan koituneen useiden Kiinan keisarien kohtaloksi. Keskiajan Euroopassa alkemistit yrittivät tehdä kullasta ravinnoksi kelpaavaa. He uskoivat, että koska kulta kestää hyvin korroosiota, sen nauttiminen voisi pidentää ihmisten elämää.

Nykyään biologit ja geenitutkijat yrittävät saada selville syyn ikääntymiseen. Heitä motivoi sama toivo vanhenemisen ja kuoleman voittamisesta kuin niitä, jotka aikoinaan yrittivät keksiä ”elämän eliksiiriä”. Millaisia tuloksia he ovat saaneet?

Solututkijat ovat esittäneet yli 300 teoriaa siitä, miksi me vanhenemme ja kuolemme. Viime vuosina molekyylibiologit ovat onnistuneet muokkaamaan geenejä ja proteiineja ja hidastamaan siten koe-eläinten ja ihmisen solujen ikääntymisprosessia. Näiden tulosten ansiosta ”kuoleman ongelman” ratkaisemiseen tähtäävä tutkimus on saanut taakseen rikkaita rahoittajia. Mihin suuntiin tutkimus on edennyt?

Sisäistä kelloa käännetään taaksepäin. Jotkut tutkijat uskovat, että pääsyy ikääntymiseen piilee kromosomien päissä, niin sanotuissa telomeereissä. Telomeerit suojelevat soluissa olevaa geneettistä informaatiota, niin ettei se pääse häviämään solun jakautumisen yhteydessä. Joka kerta solujen jakautuessa telomeerit kuitenkin lyhenevät. Lopulta solut lakkaavat jakautumasta ja vanheneminen alkaa.

 Elizabeth Blackburn, joka sai Nobelin palkinnon vuonna 2009, löysi tutkijaryhmänsä kanssa entsyymin, joka hidastaa telomeerien lyhenemistä ja näin ollen myös solujen vanhenemista. He kuitenkin totesivat telomeereistä, että ”eivät ne mahdottomiin pysty – ne eivät voi venyttää ihmiselämää yli sen normaalin pituuden”.

Solujen uudelleenohjelmointi on toinen menetelmä, jolla ikääntymistä pyritään hidastamaan. Kun solut vanhenevat niin, etteivät ne enää jakaudu, ne saattavat lähettää vääriä signaaleja immuunisoluille, mikä aiheuttaa tulehduksia, kroonista kipua ja sairauksia. Viime aikoina ranskalaiset tutkijat ovat uudelleenohjelmoineet jopa yli satavuotiailta vanhuksilta otettuja soluja. Tutkijaryhmän johtaja, professori Jean-Marc Lemaître, sanoi tutkimuksen osoittavan, että ikääntymisprosessin voi kääntää toiseen suuntaan.

Kaikki tutkijat eivät usko, että lääketiede voisi pidentää ihmiselämää merkittävästi nykyisestään. Eliniänodote on kyllä kasvanut tasaisesti 1800-luvulta lähtien, mutta se johtuu pääasiassa siitä, että tartuntatauteja on pystytty torjumaan antibioottien, rokotteiden ja paremman hygienian ansiosta. Joidenkin geenitutkijoiden mielestä ihmisen eliniän luonnollinen yläraja on jo kutakuinkin saavutettu.

Noin 3 500 vuotta sitten raamatunkirjoittaja Mooses sanoi: ”Elinaikamme on 70 vuotta tai, jos ihminen on erityisen vahva, 80 vuotta. Nuo vuodet ovat kuitenkin täynnä ongelmia ja surua. Ne kiitävät ohi, ja me lennämme pois.” (Psalmit 90:10.) Huolimatta ihmisten yrityksistä pidentää elämää Mooseksen sanat pitävät edelleen paikkansa.

Toisaalta jotkin eläimet, kuten islanninsimpukka ja grönlanninvalas, voivat elää yli 200-vuotiaiksi. Jotkin puut, kuten mammuttipetäjä, voivat elää jopa tuhansia vuosia. Kun vertaamme elämämme pituutta niihin ja muihin elollisiin, voimme pohtia, eikö meillä ole mitään muuta kuin tämä 70–80 vuotta kestävä elämämme.