OSAATKO lukea Raamatun hepreaa? Luultavasti et. Saattaa olla, ettet ole koskaan edes nähnyt hepreankielistä Raamattua. Voit kuitenkin kasvattaa arvostusta omaa Raamattuasi kohtaan tutustumalla 1500-luvulla eläneeseen oppineeseen, Elias Hutteriin, ja kahteen hepreankieliseen raamattulaitokseen, jotka hän julkaisi.

Elias Hutter syntyi vuonna 1553 pienessä Görlitzin kaupungissa, joka sijaitsee Saksassa lähellä nykyistä Puolan ja Tšekin rajaa. Hutter opiskeli itämaisia kieliä Jenan luterilaisessa yliopistossa. Ollessaan hädin tuskin 24-vuotias hänet nimitettiin heprean kielen professoriksi Leipzigiin. Hutter uudisti koulutusta, ja hän perusti myöhemmin Nürnbergiin koulun, jossa oli mahdollista suorittaa nelivuotiset opinnot heprean, kreikan, latinan ja saksan kielissä. Vastaavia opintoja ei tuolloin ollut tarjolla missään muussa koulussa tai yliopistossa.

Vuonna 1587 Hutter valmisti hepreankielisen laitoksen niin kutsutusta Vanhasta testamentista. Tämän laitoksen nimi Derekh ha-Kodeš oli otettu Jesajan 35:8:sta, ja se merkitsee ’Pyhyydentietä’. Laitoksessa käytettiin kaunista kirjasinlajia, minkä vuoksi siitä onkin sanottu: ”Kaikki ilmentää tämän teoksen suurenmoisuutta.” Erityisen arvokkaan tästä Raamatusta teki kuitenkin se, miten oivallinen apuväline se oli heprean kielen opiskelijoille.

Miksi Hutterin hepreankielinen laitos oli niin hyödyllinen? Mietihän kahta haastetta, joihin opiskelijat törmäsivät, kun he yrittivät lukea Raamattua hepreaksi. Ensinnäkin kirjaimisto oli täysin vieras ja tekstiä luettiin oikealta vasemmalle. Toiseksi sanoihin liitettyjen etu- ja jälkiliitteiden takia sanajuuret oli vaikea tunnistaa. Yksi esimerkki tästä on heprean kielen sana נפשׁ (translitteroituna neʹfeš), jonka merkitys on ’sielu’. Hesekielin 18:4:ssä sanan etuliitteenä on määräinen artikkeli ה (ha), jolloin muodostuu sana הנפשׁ (han·neʹfeš). Harjaantumattomasta lukijasta הנפשׁ (han·neʹfeš) saattoi näyttää aivan eri sanalta kuin נפשׁ (neʹfeš).

Auttaakseen oppilaitaan Hutter hyödynsi nerokasta painotekniikkaa – hän käytti sekä tavallisia kirjasimia että ääriviivakirjasimia. Jokainen heprean sanajuuri painettiin tavallisella kirjasinlajilla,  kun taas etu- ja jälkiliitteissä käytettiin ”onttoja” ääriviivakirjasimia. Tämä yksinkertainen menetelmä auttoi oppilaita tunnistamaan sanajuuren, minkä ansiosta heidän oli helpompi oppia heprean kieltä. Pyhän Raamatun Uuden maailman käännöksen viitelaitos hyödyntää samankaltaista menetelmää alaviitteissä. * Translitteroidut sanajuuret on lihavoitu, ja etu- ja jälkiliitteissä käytetään normaalivahvuista kirjasinlajia. Yllä olevista kuvista voi nähdä kirjasinlajit, joita Hutter käytti hepreankielisessä Raamatussa Hesekielin 18:4:ssä, sekä Uuden maailman käännöksen viitelaitoksen käyttämät kirjasinlajit saman jakeen alaviitteessä.

Hutter painatti myös niin kutsutusta Uudesta testamentista laitoksen, jossa oli teksti 12 kielellä. Tämä laitos julkaistiin Nürnbergissä vuonna 1599, ja siitä käytetään usein nimitystä Nürnbergin polyglottiraamattu. Hutter halusi sisällyttää siihen hepreankielisen käännöksen Raamatun kreikkalaisista kirjoituksista. Mutta vaikka hän omien sanojensa mukaan ”olisi ollut valmis maksamaan omaisuuden” tarvitsemastaan hepreankielisestä käännöksestä, hän ei olisi löytänyt sellaista. * Niinpä hän päätti itse kääntää Uuden testamentin kreikasta hepreaksi. Hutter siirsi syrjään kaikki muut hankkeensa ja sai koko käännöstyön valmiiksi yhdessä ainoassa vuodessa!

Miten laadukas Hutterin tekemä Kreikkalaisten kirjoitusten hepreankielinen käännös oli? 1800-luvulla elänyt merkittävä heprean kielen tutkija Franz Delitzsch kirjoitti: ”Hänen hepreankielisestä käännöksestään heijastuu kielen tuntemus, joka on harvinaista kristittyjen keskuudessa. Sen puoleen kannattaa edelleen kääntyä, sillä kerta toisensa jälkeen hän on onnistunut löytämään juuri oikean ilmauksen.”

Hutter ei rikastunut käännöstyöllään; ilmeisesti hänen teoksensa eivät myyneet hyvin. Siitä huolimatta hänen työllään on ollut kauaskantoinen merkitys. Esimerkiksi William Robertson tarkisti ja painatti uudelleen Hutterin hepreankielisen Uuden testamentin vuonna 1661 ja Richard Caddick puolestaan vuonna 1798. Kääntäessään alkuperäisestä kreikan kielestä Hutter käytti arvonimistä Kyʹri·os (Herra) ja The·osʹ (Jumala) aivan oikein vastinetta ”Jehova” (יהוה, JHVH), kun teksti oli lainaus Raamatun heprealaisista kirjoituksista tai kun hän ajatteli kohdan viittaavan Jehovaan. Tämä on huomionarvoista, sillä näin Hutterin käännös osaltaan todistaa, että Jumalan nimi kuuluu Raamatun kreikkalaisiin kirjoituksiin, vaikka monissa Uuden testamentin käännöksissä sitä ei käytetäkään.

Kun seuraavan kerran näet Jumalan nimen Jehova Kreikkalaisissa kirjoituksissa tai katsot Uuden maailman käännöksen viitelaitoksen alaviitettä, palauta mieleesi Elias Hutterin tekemä työ ja hänen merkittävät hepreankieliset Raamattunsa.