Synnyin kauniissa Ciudad Manten kaupungissa Tamaulipasin osavaltiossa Meksikossa. Tuon kaupungin asukkaat yleensä ovat ystävällisiä ja anteliaita. Järjestäytyneen rikollisuuden vuoksi alue oli kuitenkin erittäin vaarallinen.

Olin perheemme neljästä pojasta toiseksi vanhin. Minut kastettiin katoliseen uskoon, ja myöhemmin lauloin kirkkokuorossa. Halusin miellyttää Jumalaa, koska pelkäsin valtavasti, että minut tuomittaisiin helvetin tuleen ikuisiksi ajoiksi.

Ollessani viisivuotias isä jätti meidät. Olin sen vuoksi hyvin surullinen ja tunsin sisäistä tyhjyyttä. En voinut ymmärtää, miksi hän hylkäsi meidät, vaikka rakastimme häntä niin paljon. Äidin oli työskenneltävä pitkiä päiviä kodin ulkopuolella elättääkseen meidät neljä poikaa.

Käytin tilaisuutta hyväkseni ja pinnasin koulusta, jotta saatoin viettää aikaa itseäni vanhempien lasten kanssa. He opettivat minut kiroilemaan, tupakoimaan, varastamaan ja käyttämään nyrkkejäni. Nautin toisten hallitsemisesta ja opettelin siksi nyrkkeilyä, painia, kamppailulajeja ja aseiden käyttöä. Minusta tuli väkivaltainen nuori. Sekaannuin usein aseellisiin yhteenottoihin, ja monet kerrat minut jätettiin kadulle makaamaan verisenä ja henkihieverissä. Aiheutin suunnattomasti surua äidilleni, joka joutui näkemään minut siinä kunnossa ja kiidättämään minut kadulta sairaalaan.

Kun olin 16-vuotias, lapsuudenystäväni Jorge tuli käymään luonamme. Hän kertoi olevansa Jehovan todistaja ja sanoi, että haluaisi puhua meille tärkeästä asiasta. Hän alkoi kertoa meille uskonkäsityksistään Raamatun avulla. En ollut koskaan lukenut Raamattua, ja olin innoissani saadessani tietää Jumalan nimestä ja hänen tarkoituksistaan. Jorge tarjoutui tutkimaan Raamattua kanssamme, ja otimme tarjouksen vastaan.

Olin todella huojentunut siitä tiedosta, että tulinen helvetti ei ole raamatullinen opetus (Psalmit 146:4; Saarnaaja 9:5). Enää en tuntenut sairaalloista pelkoa Jumalaa kohtaan. Aloin sitä vastoin pitää häntä rakastavana Isänä, joka haluaa lastensa parasta.

 Sitä mukaa kuin edistyin Raamatun tutkimisessa, aloin ymmärtää, että minun oli muutettava persoonallisuuttani. Minun oli kehitettävä nöyryyttä ja lakattava turvautumasta väkivaltaan. Minua auttoi 1. Korinttilaiskirjeen 15:33:ssa oleva neuvo, jonka mukaan ”huono seura turmelee hyödylliset tavat” eli hyvän moraalin. Tajusin, että jos halusin muuttaa persoonallisuuttani, en voinut enää olla sellaisten ihmisten seurassa, joilla oli minuun kielteinen vaikutus. Korvasin siksi vanhat ystäväni uusilla – tosi kristityillä, jotka selvittävät erimielisyydet noudattamalla Raamatun periaatteita, eivät käyttämällä väkivaltaa.

Toinen raamatunkohta, joka vaikutti minuun voimakkaasti, oli Roomalaiskirjeen 12:17–19. Siinä sanotaan: ”Älkää maksako pahaa pahalla kenellekään. – – Mikäli mahdollista, säilyttäkää rauha kaikkien ihmisten kanssa, sikäli kuin se teistä riippuu. Älkää itse kostako, – – sillä on kirjoitettu: ’Minun on kosto, minä olen maksava takaisin, sanoo Jehova.’ ” Opin hyväksymään sen, että Jehova tekee lopun epäoikeudenmukaisuudesta omana aikanaan ja omalla tavallaan. Vähitellen pääsin eroon väkivaltaisesta elämäntavastani.

En koskaan unohda, mitä tapahtui eräänä iltana, kun olin palaamassa kotiin. Ryhmä nuoria, jotka kuuluivat erääseen entisen jengini kanssa kilpailleeseen jengiin, kävi kimppuuni. Jengin johtaja iski minua selkään ja huusi: ”Puolustaudu!” Pidin nopeasti rukouksen ja pyysin Jehovalta, että hän auttaisi minua kestämään tuossa tilanteessa. Vaikka paloin halusta maksaa samalla mitalla takaisin, onnistuin lähtemään tieheni. Seuraavana päivänä näin jengin johtajan uudelleen. Kostonhimo kuohahti sisässäni, mutta pyysin jälleen hiljaa mielessäni Jehovalta apua itseni hillitsemiseen. Yllätyksekseni tuo nuori mies tuli suoraan luokseni ja sanoi: ”Anteeksi se eilisiltainen. Oikeasti haluaisin olla sellainen kuin sinä. Haluan tutkia Raamattua.” Olin todella iloinen siitä, että olin hillinnyt itseni! Sen ansiosta hänkin alkoi tutkia Raamattua.

Valitettavasti muut perheenjäseneni eivät tuolloin jatkaneet Raamatun tutkimista. Itse päätin kuitenkin lujasti, että jatkan tutkimista enkä anna kenenkään tai minkään estää minua. Tiesin, että säännöllinen kanssakäyminen Jumalan kansaan kuuluvien kanssa parantaisi tunne-elämän haavani ja heidän keskuudessaan minulla olisi perhe, jota tarvitsin. Jatkoin hengellistä edistymistäni, ja vuonna 1991 minut kastettiin Jehovan todistajaksi.

Olin aiemmin katkera, dominoiva ja väkivaltainen, mutta Jumalan sana on muuttanut elämäni täysin. Nyt kerron Raamatun sisältämästä rauhan sanomasta kaikille, jotka haluavat kuunnella. Olen saanut toimia kokoaikaisena evankelistana viimeiset 23 vuotta.

Tein jonkin aikaa vapaaehtoistyötä Jehovan todistajien Meksikon-haaratoimistossa. Siellä tapasin Claudian, energisen nuoren kristityn naisen, ja menimme naimisiin vuonna 1999. Olen hyvin kiitollinen Jehovalle saamastani uskollisesta elämäntoverista!

Kuuluimme seurakuntaan, jossa käytettiin meksikolaista viittomakieltä, ja autoimme kuuroja saamaan tietoa Jehovasta. Myöhemmin meitä pyydettiin muuttamaan Belizeen kertomaan Raamatun opetuksista. Vaikka elämämme on täällä paljon yksinkertaisempaa, meillä on kaikki, mitä tarvitsemme ollaksemme onnellisia. Emme vaihtaisi tätä mihinkään.

Aikanaan äitini alkoi tutkia Raamattua uudelleen ja meni kasteelle. Myös isoveljeni ja hänen vaimonsa ja lapsensa ovat nykyään Jehovan todistajia. Lisäksi jotkut aiemmat ystäväni, joille kerroin Valtakunnan sanomasta, palvelevat nyt Jehovaa.

On surullista, että jotkut sukulaisistani ovat kuolleet väkivaltaisen luonteenlaatunsa vuoksi. Jollen olisi muuttanut elämäntapaani, minulle olisi todennäköisesti käynyt samoin. Olen kiitollinen Jehovalle siitä, että hän veti minut lähelle itseään ja palvojiaan, jotka ystävällisesti ja kärsivällisesti opettivat minua noudattamaan Raamatun periaatteita elämässäni.