ENNEN kuin Jeesus nousi taivaaseen, hän sanoi opetuslapsilleen: ”Te tulette olemaan todistajiani – – maan ääriin asti.” (Apt. 1:8.) Miten varhaiskristityt voisivat täyttää tämän tehtävän?

Oxfordin yliopiston professori Martin Goodman sanoo, että ”Rooman imperiumin alkuaikana lähetyshenki erotti kristityt muista uskonnollisista ryhmistä, muun muassa juutalaisista”. Jeesus oli kulkenut paikasta toiseen, kun hän teki saarnaamistyötä. Tosi kristittyjen piti seurata hänen esimerkkiään ja saarnata ”Jumalan valtakunnan hyvää uutista” kaikkialla. Heidän täytyi etsiä ihmisiä, jotka halusivat oppia tuntemaan Raamatun totuuden. (Luuk. 4:43.) Tämä on yksi syy siihen, miksi ensimmäisen vuosisadan seurakunnissa oli ”apostoleja” eli ’lähetettyjä’ (Mark. 3:14). Jeesus käski seuraajiaan: ”Menkää sen tähden ja tehkää opetuslapsia kaikkien kansakuntien ihmisistä.” (Matt. 28:18–20.)

Nykyään Jeesuksen 12 apostolia eivät enää ole maan päällä, mutta monet muut Jehovan palvelijat osoittavat lähetyshenkeä. Kun heitä kannustetaan lisäämään palvelusta, he vastaavat: ”Tässä minä olen! Lähetä minut.” (Jes. 6:8.) Esimerkiksi tuhannet Gilead-koulusta valmistuneet lähetystyöntekijät ovat muuttaneet kaukaisiin maihin. Jotkut ovat muuttaneet toiselle alueelle kotimaassaan. Monet ovat opetelleet uuden kielen, jotta he voisivat palvella vieraskielisissä seurakunnissa tai ryhmissä. Monille heistä muutosten tekeminen ei ole ollut helppoa. He ovat kuitenkin olleet halukkaita tekemään uhrauksia osoittaakseen rakkautensa Jehovaan ja lähimmäisiin. He ovat laskeneet kustannukset ja päättäneet tarjoutua auttamaan  (Luuk. 14:28–30). Näiden veljien ja sisarten apu on hyvin arvokasta.

Olosuhteet kuitenkin vaihtelevat, eikä kaikilla todistajilla ole mahdollisuutta muuttaa toiseen seurakuntaan tai opetella uutta kieltä. Mutta voisimmeko osoittaa lähetyshenkeä omassa seurakunnassamme?

Vaikka ensimmäisen vuosisadan kristityillä oli innokas lähetyshenki, suurin osa heistä todennäköisesti jäi kotikaupunkiinsa. Paavali sanoi Timoteukselle: ”Tee evankelistan työ, suorita palveluksesi täydelleen.” (2. Tim. 4:5.) Sama kehotus koski kaikkia varhaiskristittyjä, ja se koskee myös meitä. Kaikkien kristittyjen täytyy totella käskyä saarnata Valtakunnan sanomaa ja tehdä opetuslapsia riippumatta siitä, missä he asuvat. Sitä paitsi monia lähetystyön piirteitä voi soveltaa myös omassa seurakunnassa.

Esimerkiksi kun joku lähtee lähetystyöhön ulkomaille, hän kohtaa monenlaisia uusia asioita ja hänen täytyy sopeutua erilaisiin olosuhteisiin. Mutta entä jos emme voi muuttaa sellaiselle alueelle, jossa tarve on suurempi? Ajattelemmeko, että tiedämme jo kaiken oman seurakuntamme alueesta? Vai voisimmeko yrittää keksiä uusia tapoja tavoittaa ihmisiä? Esimerkiksi vuonna 1940 veljiä kannustettiin varaamaan joka viikko yksi päivä katutyöhön. Voisitko sinä osallistua tähän työmuotoon? Entä voisitko tarjoutua työskentelemään kirjallisuuden esittelytelineellä? Myönteinen asenne ja halu kokeilla uusia tapoja saarnata hyvää uutista auttavat sinua olemaan innokas palveluksessa.

Monesti ne, jotka tarjoutuvat muuttamaan tarvealueelle tai palvelemaan vieraskielisellä kentällä, ovat kokeneita julistajia. He voivatkin tehdä paljon toisten hyväksi, esimerkiksi ottamalla johdon saarnamistyössä. Lähetystyöntekijät hoitavat lisäksi monia seurakunnan tehtäviä, kunnes niihin pätevöityy paikallisia veljiä. Jos olet kastettu veli, ”tavoitteletko” seurakunnan tehtäviä palvelemalla halukkaasti veljiä ja sisaria omassa seurakunnassasi? (1. Tim. 3:1.)

Sen lisäksi että olemme innokkaita kenttäpalveluksessa ja olemme valmiita kantamaan vastuuta seurakunnassa, voimme auttaa omassa seurakunnassamme muillakin tavoilla. Kuka tahansa – olkoonpa hän nuori tai vanha, sisar tai veli – voi tulla ”vahvistavaksi avuksi” toisille seurakunnassa (Kol. 4:11).

Jotta voisimme auttaa veljiä ja sisaria, meidän täytyy tuntea heidät hyvin. Raamattu kehottaa meitä ”ottamaan huomioon toinen toisemme”, kun kokoonnumme yhteen (Hepr. 10:24). Tämä ei tarkoita sitä, että meidän pitäisi udella heidän yksityisasioitaan. Meidän tulisi kuitenkin pyrkiä tuntemaan veljemme ja sisaremme ja huomaamaan, millaisia tarpeita heillä on. He voivat tarvita käytännön apua, henkistä tukea tai hengellistä rohkaisua. Uskonveljien ja -sisarten auttaminen ei ole vain vanhinten ja avustavien palvelijoiden tehtävä, vaikka joissain tilanteissa juuri heidän apunsa on erityisen tärkeää (Gal. 6:1). Kaikki seurakunnassa voivat auttaa iäkkäitä veljiä ja sisaria tai perheitä, jotka kohtaavat vaikeuksia.

Esimerkiksi Salvatore sai apua toisilta. Häntä kohtasi taloudellinen kriisi, minkä vuoksi hänen täytyi myydä liikeyrityksensä, perheen koti ja monia heidän tavaroitaan. Hän mietti, miten ihmeessä he selviäisivät. Toinen perhe seurakunnassa näki heidän ahdinkonsa. He antoivat heille taloudellista tukea ja auttoivat Salvatorea ja hänen vaimoaan löytämään työtä. Lisäksi he viettivät monia iltoja tuon perheen kanssa kuunnellen ja rohkaisten heitä. Perheiden välille muodostui ystävyys, joka on kestänyt monia vuosia. Vaikka nuo ajat olivat vaikeita, näillä kahdella perheellä on onnellisia muistoja yhteisistä hetkistä.

Tosi kristityille uskonto ei ole yksityisasia. Meidän täytyy jäljitellä Jeesusta ja kertoa kaikille Raamatun ihastuttavista lupauksista. Vaikka emme voisi muuttaa muualle, voimme joka tapauksessa tehdä paljon hyvää toisille siinä seurakunnassa, jossa nyt palvelemme (Gal. 6:10). Kun toimimme näin, koemme antamisesta saatavaa onnellisuutta ja ”kannamme jatkuvasti hedelmää kaikessa hyvässä työssä” (Kol. 1:10; Apt. 20:35).