VALTAKUNNAN työ eteni Brasiliassa 1930-luvun alussa suhteellisen hitaasti. Mutta tilanne muuttuisi. Vuonna 1935 tienraivaajat Nathaniel ja Maud Yuille kirjoittivat Joseph Rutherfordille, joka silloin johti saarnaamistyötä, ja kertoivat olevansa ”halukkaita palvelemaan missä vain”.

Nathaniel oli 62-vuotias eläkkeelle jäänyt insinööri. Hän oli ollut palvelusjohtajana eräässä Jehovan todistajien seurakunnassa San Franciscossa Kaliforniassa. Hän oli organisoinut siellä saarnaamistyötä ja käyttänyt äänentoistolaitteita hyvän uutisen levittämisessä. Hänen kokemuksensa ja alttiutensa osoittautuivat suureksi siunaukseksi, kun hän sai uuden tehtävämääräyksen toimia haaratoimistonpalvelijana Brasilian suurella monikielisellä alueella.

Nathaniel ja Maud saapuivat Brasiliaan vuonna 1936 yhdessä Antonio Andraden kanssa, joka oli tienraivaaja ja tulkki. Heillä oli mukanaan arvokas lasti: kaiutinauto ja 35 gramofonia. Brasiliassa, joka on pinta-alaltaan maailman viidenneksi suurin maa, oli vain noin 60 Valtakunnan julistajaa. Uudet edistykselliset apuvälineet auttaisivat julistajia tavoittamaan miljoonia ihmisiä vain muutamassa vuodessa!

Kuukausi sen jälkeen kun Yuillet olivat saapuneet maahan, haaratoimisto järjesti Brasiliassa ensimmäisen palveluskonventin. Se pidettiin São Paulossa. Kaiutinauto otettiin heti käyttöön, ja ilmeisesti Maud toimi kuljettajana. Auton avulla mainostettiin esitelmää, jota tulikin kuuntelemaan peräti 110 henkeä. Konventtiohjelma nostatti intoa julistajissa ja sai heidät osallistumaan kenttäpalvelukseen innokkaammin. He oppivat käyttämään  saarnaamistyössä kirjallisuutta ja todistuskortteja sekä äänilevyjä, joita oli saatavilla englannin, espanjan, puolan, saksan, unkarin ja myöhemmin myös portugalin kielellä.

Vuonna 1937 São Paulossa, Rio de Janeirossa ja Curitibassa pidetyt kolme palveluskonventtia antoivat uutta vauhtia saarnaamistyölle. Kaiutinautoa hyödynnettiin, kun konventtiväki teki talosta taloon -työtä. José Maglovsky, joka oli tuohon aikaan nuori poika, kirjoitti: ”Asetimme raamatulliset julkaisumme pikku pöydälle, ja kun kaiutinauto toisti levytettyä sanomaa, puhuimme niiden ihmisten kanssa, jotka tulivat ulos taloistaan katsomaan, mitä oli tekeillä.”

Kastepaikkoina käytettiin jokia. Lähellä oli ihmisiä uimassa ja ottamassa aurinkoa, mikä tarjosi oivan tilaisuuden saarnata hyvää uutista kaiutinautosta. Veli Rutherfordin kastepuhe jylisi kaiuttimista, ja uteliaat ihmiset kerääntyivät auton ympärille kuuntelemaan, kun se tulkattiin portugaliksi. Puheen jälkeen oli kaste, jonka aikana soitettiin puolankielisiä valtakunnanlauluja. Veljet ja sisaret lauloivat mukana eri kielillä. ”Se toi mieleen helluntain, jolloin jokainen kuuli omaa kieltään”, kerrotaan vuoden 1938 englanninkielisessä Vuosikirjassa.

Kun konventit olivat ohi, kaiutinautosta soitettiin raamatullisia esitelmiä joka sunnuntai, satoi tai paistoi. São Paulon keskustassa ja lähikaupungeissa ihmiset kuulivat niitä puistoissa, asuinalueilla ja tehtaissa. Kaiutinautolla lähdettiin joka kuukausi saarnaamaan 3 000 asukkaan leprasiirtolaan, joka sijaitsi lähes sata kilometriä São Paulosta luoteeseen. Aikanaan sinne syntyi vireä seurakunta. Tuskallisesta sairaudestaan huolimatta tuon seurakunnan julistajat saivat luvan mennä kertomaan Raamatun lohduttavaa sanomaa toisessa leprasiirtolassa asuville.

Loppuvuodesta 1938 äänilevyjä saatiin vihdoin myös portugalinkielisinä. Vainajien muistopäivänä kaiutinauto kiersi hautausmaalta toiselle soittamassa levytettyjä puheita ”Missä ovat kuolleet?”, ”Jehova” ja ”Rikkaudet”. Ne tavoittivat yli 40 000 kuulijaa.

Pappeja suututti se, että Raamatun totuuksia julistettiin rohkeasti ihmisjoukoille, ja he painostivat usein paikallisia viranomaisia kieltämään kaiutinauton käytön. Sisar Yuille kertoi, että eräs pappi yllytti kerran väkijoukkoa kokoontumaan kaiutinauton ympärille ja häiritsemään todistajien työtä. Paikalle saapui kuitenkin pormestari ja poliiseja, jotka kuuntelivat koko ohjelman. Pormestari jopa otti raamatullista kirjallisuutta. Sinä päivänä ei ilmennyt mitään levottomuuksia. Vastustuksesta huolimatta vuosi 1939 oli Brasiliassa ”mitä parhainta aikaa palvella Suurta Teokraattia ja julistaa hänen nimeään”, kuten vuoden 1940 Vuosikirjassa (engl.) raportoitiin.

”Vartio-Tornin kaiutinauton” saapuminen Brasiliaan merkitsi todellista käännekohtaa tuon maan saarnaamistyössä. Sen ansiosta Valtakunnan sanoma tavoitti miljoonia ihmisiä. Vaikka auto myytiin vuonna 1941, Jehovan todistajat ovat senkin jälkeen julistaneet innokkaasti hyvää uutista Brasilian laajalla alueella. (Arkistostamme Brasiliasta.)