Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Edisty hengellisenä ihmisenä!

Edisty hengellisenä ihmisenä!

”Vaeltakaa jatkuvasti hengen mukaan.” (GAL. 5:16)

LAULUT: 22, 75

1, 2. Mitä eräs veli tajusi hengellisyydestään, ja mitä hän teki asian hyväksi?

ROBERT kävi kasteella teini-ikäisenä, mutta hän ei suhtautunut totuuteen kovin vakavasti. Hän kertoo: ”En tehnyt mitään väärää, mutta Jehovan palvonta oli minulle pelkkää mekaanista suorittamista. Kävin kaikissa kokouksissa ja olin muutaman kerran vuodessa osa-aikaisena tienraivaajana, joten näytin hengellisesti vahvalta. Kaikki ei kuitenkaan ollut kohdallaan.”

2 Vasta kun Robert oli mennyt naimisiin, hän tajusi, mikä oli vialla. Hän ja hänen vaimonsa kyselivät joskus toisiltaan raamatullisia kysymyksiä. Hänen vaimollaan, joka oli hengellisesti vahva, ei ollut mitään vaikeuksia vastata noihin kysymyksiin. Robert sen sijaan oli jatkuvasti nolona, koska ei tiennyt vastauksia. Hän sanoo: ”Tunsin itseni aivan tyhmäksi. Ajattelin mielessäni, että jos aion olla perheeni hengellinen pää, minun on otettava itseäni niskasta kiinni.” Niin hän tekikin. Hän selittää: ”Tutkin Raamattua. Tutkin ja tutkin vielä lisää. Vihdoin palaset alkoivat loksahdella paikoilleen. Aloin ymmärtää asioita ja, mikä tärkeintä, sain läheisen suhteen Jehovaan.”

3. a) Mitä opimme Robertin kokemuksesta? b) Mitä keskeisiä seikkoja käsittelemme?

3 Voimme oppia Robertin kokemuksesta jotain tärkeää. Kenties tunnemme jonkin verran Raamattua ja käymme säännöllisesti kokouksissa ja kenttäpalveluksessa, mutta se ei välttämättä tee meistä hengellisiä ihmisiä. Tai ehkä olemme jo jossain määrin edistyneet hengellisesti, mutta itsetutkistelu paljastaa, että voimme edelleen edistyä (Fil. 3:16). Tässä kirjoituksessa käsitellään kolmea keskeistä kysymystä: 1) Mikä auttaa meitä arvioimaan hengellistä tilaamme? 2) Miten voimme vahvistaa hengellisyyttämme ja kasvaa edelleen hengellisinä ihmisinä? 3) Millä tavalla vahva hengellisyys auttaa meitä arjessa?

ARVIOI HENGELLISYYTTÄSI

4. Keitä Efesolaiskirjeen 4:23, 24:ssä oleva neuvo koskee?

4 Kun meistä tuli Jehovan palvelijoita, teimme elämässämme suuria muutoksia, jotka vaikuttivat kaikkiin elämänalueisiin. Eikä muutosten tekeminen päättynyt kasteeseen. Raamattu kehottaa: ”Teidän tulee uudistua mieleenne vaikuttavassa voimassa.” (Ef. 4:23, 24.) Uudistumista vastaava alkukielen sana välittää ajatuksen jatkuvasta toiminnasta. Koska olemme epätäydellisiä, meidän kaikkien täytyy jatkuvasti tehdä muutoksia. Niidenkin, jotka ovat palvelleet Jehovaa pitkään, on tehtävä työtä hengellisyytensä hyväksi (Fil. 3:12, 13).

5. Minkä kysymysten avulla voimme arvioida itseämme?

5 Hengellisyyden kasvattaminen ja ylläpitäminen vaatii sitä, että tutkimme itseämme rehellisesti. Olemmepa nuoria tai iäkkäitä, voimme kysyä itseltämme: Huomaanko itsessäni muutoksia, jotka osoittavat, että edistyn hengellisenä ihmisenä? Olenko tulossa enemmän Jeesuksen kaltaiseksi? Mitä suhtautumiseni seurakunnan kokouksiin ja käytökseni niissä kertovat hengellisyydestäni? Mitä keskusteluni paljastavat siitä, mikä on minulle tärkeää? Mitä tutkimistottumukseni, ulkoasuni ja suhtautumiseni neuvoihin kertovat minusta? Miten toimin, kun minulla on kiusaus tehdä jotain väärää? Olenko edistynyt perusasioita pidemmälle ja tullut täysikasvuiseksi kristityksi? (Ef. 4:13.) Se että mietimme näitä kysymyksiä, auttaa meitä arvioimaan hengellistä edistymistämme.

6. Mitä tarvitsemme joskus, jotta voisimme arvioida hengellistä tilaamme?

6 Joskus tarvitsemme toisten apua hengellisen tilamme arvioimiseen. Kuten apostoli Paavali selitti, lihallisen ihmisen on vaikea tajuta, että hänen toimintansa ei miellytä Jumalaa. Hengellinen ihminen puolestaan ymmärtää, millainen näkemys Jumalalla on asioista. Hän tietää myös, että Jumala ei hyväksy aineellisen ihmisen väärää elämäntapaa. (1. Kor. 2:14–16; 3:1–3.) Vanhimmat, joilla on ”Kristuksen mieli”, huomaavat usein jo varhaisessa vaiheessa lihallisesta ajattelusta kertovat varoitusmerkit. Jos vanhimmat tekevät tällaisen havainnon meistä ja tarjoavat apua, kuuntelemmeko heidän neuvojaan ja teemmekö tarvittavat muutokset? Tällainen reaktio osoittaa, että haluamme kasvaa hengellisesti. (Saarn. 7:5, 9.)

KASVATA HENGELLISYYTTÄSI

7. Miksi ei riitä, että tunnemme Raamattua?

7 Se että tunnemme Raamattua, ei vielä tee meistä hengellismielisiä ihmisiä. Muinoin elänyt kuningas Salomo tiesi paljon Jehovasta, ja hänen viisaita ajatuksiaan on kirjoitettu Raamattuun. Ajan mittaan hänen hengellisyytensä kuitenkin heikkeni, eikä hän pysynyt uskollisena Jehovalle. (1. Kun. 4:29, 30; 11:4–6.) Mikä on siis tarpeen Raamatun tuntemuksen lisäksi? Meidän täytyy jatkaa edistymistä (Kol. 2:6, 7). Miten se tapahtuu?

8, 9. a) Mikä auttaa kristittyä tulemaan hengellisesti vakaaksi? b) Mikä on tavoitteemme, kun tutkimme ja mietimme hengellisiä asioita? (Ks. kuva kirjoituksen alussa.)

8 Paavali kannusti ensimmäisen vuosisadan kristittyjä ”pyrkimään kypsyyteen” (Hepr. 6:1). Miten voisit noudattaa tätä Paavalin neuvoa? Ensinnäkin sinun on tärkeää tutkia kokonaan kirja ”Pitäkää itsenne Jumalan rakkaudessa”. Tämä auttaa sinua ymmärtämään, miten voit soveltaa Raamatun periaatteita elämässäsi. Jos olet jo tutkinut tämän kirjan, voisit ehkä perehtyä joihinkin muihin julkaisuihimme, jotka auttavat sinua tekemään uskostasi vakaan. (Kol. 1:23.) Mieti samalla, miten voit soveltaa saamaasi tietoa, ja rukoile Jehovan apua.

9 Kun tutkimme ja mietimme hengellisiä asioita, tavoitteemme on, että sisimmässämme kasvaisi voimakas halu miellyttää Jehovaa ja totella hänen lakejaan (Ps. 40:8; 119:97). Samalla opimme karttamaan asioita, jotka estäisivät hengellisen kasvumme (Tit. 2:11, 12).

10. Miten nuoret voivat kasvattaa hengellisyyttään?

10 Jos olet nuori, onko sinulla selkeitä hengellisiä tavoitteita? Kun muuan Betelissä palveleva veli vierailee kierroskonventeissa, hänellä on tapana keskustella kasteelle menevien nuorten kanssa ennen ohjelman alkua. Hän kysyy heiltä, millaisia tavoitteita heillä on. Monilla on selvänä mielessä, miten he haluavat tulevaisuudessa palvella Jehovaa. Joidenkin tavoitteena on esimerkiksi jokin kokoaikaisen palveluksen muoto tai palveleminen tarvealueella. Joskus veli tapaa kuitenkin nuoria, jotka eivät oikein tiedä, mitä vastaisivat. Voisiko tämä kertoa siitä, että he eivät vielä ymmärrä tarvitsevansa selkeitä hengellisiä tavoitteita? Jos olet nuori, voisit kysyä itseltäsi: Osallistunko hengelliseen toimintaan vain, koska vanhempani odottavat sitä minulta? Pyrinkö pääsemään lähelle Jehovaa ja olemaan hänen ystävänsä? Tietenkin meillä kaikilla Jehovan palvelijoilla on hyvä olla hengellisiä tavoitteita, olemmepa minkä ikäisiä tahansa. Ne auttavat meitä vahvistamaan hengellisyyttämme. (Saarn. 12:1, 13.)

11. a) Mitä meidän pitää tehdä, jotta edistyisimme hengellisesti? b) Ketä Raamatun henkilöä voimme jäljitellä?

11 Kun olemme havainneet alueita, joilla voisimme edistyä, meidän täytyy tarttua härkää sarvista. Meidän on tärkeää kasvaa hengellisiksi ihmisiksi. Se on itse asiassa elämän ja kuoleman kysymys (Room. 8:6–8). Hengellinen kypsyys ei kuitenkaan merkitse sitä, että olisimme täydellisiä. Jehova voi auttaa meitä henkensä välityksellä edistymään, mutta meidän on itsekin tehtävä työtä sen hyväksi. John Barr, joka oli hallintoelimen jäsen, kommentoi kerran Luukkaan 13:24:ää ja sanoi: ”Monet eivät pääse sisään ahtaasta ovesta, koska he eivät näe tarpeeksi vaivaa tullakseen vahvoiksi.” Raamatun henkilö Jaakob on meille hyvä malli. Hän paini sisukkaasti enkelin kanssa, kunnes sai siunauksen. (1. Moos. 32:26–28.) Vaikka Raamatun tutkiminen voi olla mukavaa, Raamattu ei ole mikään romaani, jonka on tarkoitus vain viihdyttää lukijaansa. Meidän pitäisi nähdä vaivaa, jotta löytäisimme hengellisiä helmiä, jotka auttavat meitä elämässä.

12, 13. a) Mikä auttaa noudattamaan Roomalaiskirjeen 15:5:tä? b) Miten apostoli Pietarin esimerkki ja neuvot hyödyttävät meitä? c) Miten voit kasvattaa hengellisyyttäsi? (Ks. tekstiruutu ” Hengelliseen edistymiseen johtavia askelia”.)

12 Kun pyrimme kasvattamaan hengellisyyttämme, pyhä henki antaa meille voimaa muuttaa ajatteluamme. Voimme sen ansiosta alkaa ajatella yhä enemmän Kristuksen tavalla (Room. 15:5). Pyhän hengen avulla pystymme myös juurimaan pois lihalliset halut ja kehittämään Jumalaa miellyttäviä ominaisuuksia (Gal. 5:16, 22, 23). Älä luovuta, vaikka huomaisit, että mieleesi nousee materialistisia ajatuksia tai vääriä haluja. Pyydä jatkuvasti pyhää henkeä, niin Jehova auttaa sinua kohdistamaan mielesi oikeisiin asioihin (Luuk. 11:13). Muista apostoli Pietaria. Hän ei aina onnistunut puhumaan eikä toimimaan hengellisen ihmisen tavalla (Matt. 16:22, 23; Luuk. 22:34, 54–62; Gal. 2:11–14). Hän ei silti antanut periksi. Jehovan avulla Pietari oppi vähitellen ajattelemaan niin kuin Kristus. Mekin voimme oppia.

13 Myöhemmin Pietari luetteli ominaisuuksia, jotka auttavat meitä kasvamaan hengellisinä ihmisinä. (Lue 2. Pietarin kirjeen 1:5–8.) Hän neuvoi ponnistelemaan muun muassa itsehillinnän, kestävyyden ja veljellisen kiintymyksen hyväksi. Voisit miettiä joka päivä: mitä ominaisuutta voisin tänään pyrkiä kasvattamaan, niin että edistyisin hengellisesti?

RAAMATUN PERIAATTEET ARKIELÄMÄSSÄ

14. Miten hengellisyys vaikuttaa elämäämme?

14 Jeesuksen esimerkin mukainen ajattelutapa vaikuttaa puheeseemme ja päivittäisiin ratkaisuihimme sekä siihen, miten käyttäydymme töissä ja koulussa. Ratkaisumme osoittavat, että pyrimme olemaan Jeesuksen seuraajia. Koska olemme hengellismielisiä ihmisiä, emme halua, että mikään vaarantaisi suhdettamme taivaalliseen Isäämme. Kun kohtaamme kiusauksia, hengellinen ajattelutapa saa meidät torjumaan ne. Ratkaisuja tehdessämme pysähdymme miettimään seuraavia kysymyksiä: Mitkä Raamatun periaatteet auttavat minua päätöksenteossa? Mitä Jeesus tekisi tässä tilanteessa? Mikä miellyttäisi Jehovaa? Seuraavaksi tarkastellaan esimerkkitilanteita, jotka auttavat meitä omaksumaan tällaisen ajattelutavan. Esimerkkien yhteydessä mainitaan aina jokin Raamatun periaate, jota soveltamalla voimme päätyä viisaaseen ratkaisuun.

15, 16. Miten Kristuksen mallin mukainen ajattelutapa auttaa tekemään viisaita ratkaisuja a) puolison valinnassa? b) seuran valinnassa?

15 Puolison valinta. Mieti 2. Korinttilaiskirjeen 6:14, 15:ssä olevaa Raamatun periaatetta. (Lue.) Paavalin sanoista käy selvästi ilmi, että hengellinen ja aineellinen ihminen eivät sovi hyvin yhteen. Miten tämä periaate auttaa puolison valinnassa?

16 Seura. Huomaa 1. Korinttilaiskirjeen 15:33:ssa oleva Raamatun periaate. (Lue.) Hengellismielinen ihminen ei solmi ystävyyssuhteita sellaisiin, jotka voisivat vaarantaa hänen hengellisyytensä. Esimerkiksi seuraavat kysymykset voisivat auttaa sinua soveltamaan 1. Korinttilaiskirjeen periaatetta erilaisissa tilanteissa: Mitä minun pitäisi ottaa huomioon, kun käytän sosiaalista mediaa? Entä miten minun tulisi toimia, jos minut kutsutaan pelaamaan verkkopelejä tuntemattomien kanssa?

Auttavatko ratkaisuni minua kasvamaan hengellisesti? (Ks. kpl 17.)

17–19. Miten hengellinen näkemys auttaa a) välttämään hyödytöntä toimintaa? b) asettamaan hyviä tavoitteita? c) käsittelemään erimielisyyksiä?

17 Toiminta, joka haittaa hengellistä kasvua. Heprealaiskirjeen 6:1:ssä on Paavalin vakava varoitus. (Lue.) Mitä ovat ”kuolleet teot”, joita meidän tulee karttaa? Niillä tarkoitetaan mitä tahansa tekoja, jotka ovat hengellisesti kuolleita, turhia ja hedelmättömiä. Heprealaiskirjeen periaate auttaa meitä vastaamaan esimerkiksi seuraavanlaisiin kysymyksiin: Tulisiko minun tarttua tähän rahakkaaseen bisneshankkeeseen? Miksi minun ei pitäisi lähteä mukaan yhteiskunnallisiin uudistusliikkeisiin? Kuuluuko tämä toiminta ”kuolleisiin tekoihin”?

Auttavatko ratkaisuni minua asettamaan hengellisiä tavoitteita? (Ks. kpl 18.)

18 Hengelliset tavoitteet. Jeesus antoi vuorisaarnassa hyvän neuvon tavoitteiden asettamisesta (Matt. 6:33). Hengellinen ihminen asettaa Jumalan valtakunnan ensimmäiselle sijalle. Tämän periaatteen muistaminen auttaa vastaamaan muun muassa seuraaviin kysymyksiin: Pitäisikö minun hankkia korkeakoulutus? Olisiko minun järkevää ottaa vastaan saamani työtarjous?

Auttavatko ratkaisuni minua säilyttämään rauhan? (Ks. kpl 19.)

19 Erimielisyydet. Miten Paavalin neuvo, jonka hän antoi Rooman seurakunnalle, auttaa ratkaisemaan erimielisyyksiä? (Room. 12:18.) Jeesuksen seuraajina yritämme ”säilyttää rauhan kaikkien ihmisten kanssa”. Miten reagoimme, kun meille syntyy erimielisyyttä toisten kanssa? Onko meidän vaikea joustaa, vai tunnetaanko meidät rauhanrakentajina? (Jaak. 3:18.)

20. Miksi haluat edistyä hengellisesti?

20 Näistä muutamista esimerkkitilanteista huomaamme, miten Raamatun periaatteet auttavat meitä tekemään ratkaisuja, jotka todistavat meidän olevan hengellisiä ihmisiä. Jos olemme hengellismielisiä, voimme elää onnellisempaa ja antoisampaa elämää. Robert, jonka kokemus kerrottiin kirjoituksen alussa, sanoo: ”Kun olin luonut todellisen suhteen Jehovaan, minusta tuli parempi aviomies ja isä. Olin tyytyväinen ja onnellinen.” Mekin hyödymme monella tavalla, jos pyrimme parhaamme mukaan edistymään hengellisinä ihmisinä. Elämämme on jo nyt onnellisempaa, ja tulevaisuudessa saamme kokea, millaista on ”todellinen elämä” (1. Tim. 6:19).