Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

TUTKITTAVA KIRJOITUS 8

Miten säilyttää ilo koettelemuksissa?

Miten säilyttää ilo koettelemuksissa?

”Veljeni, pitäkää pelkkänä ilona sitä, että joudutte monenlaisiin koettelemuksiin.” (JAAK. 1:2)

LAULU 111 Meillä on paljon ilonaiheita!

ESITTELY *

1–2. Miten meidän tulisi Matteuksen 5:11:n mukaan suhtautua koettelemuksiin?

JEESUS lupasi, että hänen seuraajansa voisivat olla aidosti onnellisia, mutta hän sanoi myös, että he kohtaisivat koettelemuksia (Matt. 10:22, 23; Luuk. 6:20–23). Olemme iloisia siitä, että saamme olla Kristuksen opetuslapsia. Mutta miltä ajatus perheenjäsenten vastustuksesta, viranomaisten vainosta tai työ- tai koulutoverien painostuksesta voi tuntua meistä? Voimme ymmärrettävästikin olla huolissamme.

2 Useimpien mielestä vainosta ei voi iloita. Jumalan sanan mukaan se on kuitenkin mahdollista. Esimerkiksi Jaakob kirjoitti, että meidän tulisi pitää ilona sitä, että joudumme koettelemuksiin (Jaak. 1:2, 12). Jeesus sanoi, että meidän pitäisi olla onnellisia, kun meitä vainotaan. (Lue Matteuksen 5:11.) Miten voimme säilyttää ilomme koettelemuksista huolimatta? Saamme paljon apua siitä, mitä Jaakob kirjoitti varhaiskristityille. Katsotaan ensin, millaisia haasteita kristityillä oli tuolloin.

MILLAISIA KOETTELEMUKSIA VARHAISKRISTITYILLÄ OLI?

3. Mitä tapahtui vähän sen jälkeen kun Jaakobista oli tullut Jeesuksen opetuslapsi?

3 Vähän sen jälkeen kun Jeesuksen velipuolesta Jaakobista oli tullut opetuslapsi, Jerusalemin kristittyjä alettiin vastustaa (Apt. 1:14; 5:17, 18). Kun opetuslapsi Stefanos oli murhattu, monet kristityt pakenivat kaupungista ja ”hajaantuivat ympäri Juudean ja Samarian seutuja”, ja lopulta heitä meni jopa Kyprokseen ja Antiokiaan asti (Apt. 7:58–8:1; 11:19). Voimme vain kuvitella, millaisia vaikeuksia heidän täytyi kestää. Kaikesta huolimatta he kertoivat innokkaasti hyvää uutista kaikkialla, minne he menivät, ja seurakuntia perustettiin eri puolille Rooman valtakuntaa (1. Piet. 1:1). Mutta edessä oli vielä paljon vaikeampia aikoja.

4. Mitä muita koettelemuksia varhaiskristityillä oli?

4 Varhaiskristityillä oli monenlaisia koettelemuksia. Vuoden 50 tienoilla Rooman keisari Claudius määräsi kaikki juutalaiset lähtemään Roomasta. Siksi niiden juutalaisten, joista oli tullut kristittyjä, täytyi jättää kotinsa ja muuttaa muualle. (Apt. 18:1–3.) Noin vuonna 61 apostoli Paavali kirjoitti, että kristittyjä oli häväisty julkisesti, vangittu ja ryöstetty (Hepr. 10:32–34). Muiden ihmisten tavoin kristitytkin kärsivät köyhyydestä ja sairauksista (Room. 15:26; Fil. 2:25–27).

5. Mihin kysymyksiin saamme vastaukset?

5 Kun Jaakob kirjoitti kirjeensä ennen vuotta 62, hän tiesi hyvin, millaisia koettelemuksia veljillä ja sisarilla oli. Jehovan ohjauksessa Jaakob kirjoitti noille kristityille käytännöllisiä neuvoja, jotka auttaisivat heitä säilyttämään ilonsa koettelemuksista huolimatta. Tarkastellaan nyt Jaakobin kirjettä ja pohditaan seuraavia kysymyksiä: Mistä ilosta Jaakob puhui? Mikä voisi riistää kristityltä ilon? Miten viisaus, usko ja rohkeus auttavat meitä säilyttämään ilon kaikissa koettelemuksissa?

MIKÄ TUO KRISTITYLLE ILOA?

Syvä Jehovalta saatava ilo kristityn sydämessä on kuin liekki, joka palaa lyhdyn sisällä. (Ks. kpl 6.)

6. Miksi kristitty voi Luukkaan 6:22, 23:n mukaan tuntea iloa koettelemuksista huolimatta?

6 Jotkut ajattelevat, että he voivat olla onnellisia vain, jos heillä on hyvä terveys, paljon rahaa ja läheiset suhteet perheenjäseniin. Se ilo, josta Jaakob kirjoitti, kuuluu kuitenkin Jumalan pyhän hengen hedelmään, eikä se riipu ihmisen olosuhteista (Gal. 5:22). Kristitty saa iloa, syvää sisäistä tyytyväisyyttä, sen tietämisestä, että hän miellyttää Jehovaa ja seuraa Jeesuksen esimerkkiä. (Lue Luukkaan 6:22, 23; Kol. 1:10, 11.) Ilo kristityn sydämessä on kuin liekki, joka palaa lyhdyn sisällä. Se ei sammu, vaikka terveys pettäisi tai rahat olisivat vähissä. Sitä ei tukahduta perheenjäsenten tai muiden pilkka ja vastustus. Liekki palaa aina vain kirkkaammin, kun vastustajat yrittävät tukahduttaa sen. Koettelemukset, joita kohtaamme uskomme vuoksi, todistavat, että olemme Kristuksen aitoja opetuslapsia. (Matt. 10:22; 24:9; Joh. 15:20.) Jaakob kirjoitti aivan aiheellisesti: ”Veljeni, pitäkää pelkkänä ilona sitä, että joudutte monenlaisiin koettelemuksiin.” (Jaak. 1:2.)

Miksi koettelemuksia voidaan verrata tuleen, jolla karkaistaan terästä? (Ks. kpl 7.) *

7–8. Mitä hyötyä on uskonkoetuksista?

7 Jaakob mainitsee toisen syyn siihen, miksi kristityt ovat valmiita kestämään ankariakin koettelemuksia. Hän sanoo: ”Aidoksi todistettu uskonne saa aikaan kestävyyttä.” (Jaak. 1:3.) Koettelemuksia voidaan verrata tuleen, jolla karkaistaan terästä. Kun metalliterää ensin kuumennetaan ja sitten jäähdytetään, siitä tulee lujempi. Samoin meidän uskomme lujittuu, kun kestämme koettelemuksia. Siksi Jaakob kirjoitti: ”Antakaa kestävyyden – – tehdä työnsä täysin valmiiksi, jotta olisitte täydellisiä ja ehyitä.” (Jaak. 1:4.) Kun näemme, että koettelemukset vahvistavat uskoamme, voimme kestää ne iloiten.

8 Jaakob mainitsee kirjeessään myös haasteita, jotka voisivat saada meidät menettämään ilomme. Mitä ne ovat, ja miten voimme voittaa ne?

MITEN VOITTAA HAASTEET JOTKA VOISIVAT RIISTÄÄ ILON?

9. Miksi tarvitsemme viisautta?

9 Haaste: Et tiedä, mitä pitäisi tehdä. Koettelemuksissa haluamme etsiä apua Jehovalta, niin että voimme tehdä ratkaisuja, jotka miellyttävät häntä, hyödyttävät veljiä ja sisaria ja auttavat meitä pysymään uskollisina (Jer. 10:23). Tarvitsemme viisautta tietääksemme, miten toimia ja mitä sanoa vastustajille. Jos emme tiedä, mitä pitäisi tehdä, meistä voi tuntua, että olemme olosuhteiden uhreja, ja voimme helposti menettää ilomme.

10. Mitä meidän tulisi Jaakobin kirjeen 1:5:n mukaan tehdä, jotta saisimme viisautta?

10 Ratkaisu: Pyydä Jehovalta viisautta. Voidaksemme kestää koettelemuksia iloiten meidän täytyy ensin rukoilla Jehovalta viisautta hyvien ratkaisujen tekemiseen. (Lue Jaakobin kirjeen 1:5.) Mutta entä jos meistä tuntuu, että Jehova ei vastaa rukouksiimme heti? Jaakob sanoi, että meidän tulisi ”pyytää – – jatkuvasti Jumalalta”. Kun pyydämme Jehovalta viisautta, hän ei ärsyynny eikä moiti meitä vaan antaa sitä meille anteliaasti (Ps. 25:12, 13). Hän näkee koettelemuksemme, osoittaa myötätuntoa ja auttaa meitä mielellään. Se on suuri ilonaihe. Miten Jehova sitten antaa meille viisautta?

11. Mitä muuta meidän täytyy tehdä saadaksemme viisautta?

11 Jehova antaa meille viisautta Sanansa välityksellä (Sananl. 2:6). Jotta saisimme sitä, meidän täytyy tutkia Raamattua ja Raamattuun perustuvia julkaisuja. Pelkkä tiedon hankkiminen ei kuitenkaan riitä. Meidän täytyy myös soveltaa Raamatun viisaita neuvoja. Jaakob kirjoitti: ”Toimikaa Jumalan sanan mukaan älkääkä pelkästään kuunnelko sitä.” (Jaak. 1:22.) Jumalan neuvojen noudattaminen auttaa meitä rakentamaan rauhaa, olemaan järkeviä ja osoittamaan armoa (Jaak. 3:17). Näiden ominaisuuksien avulla voimme kestää mitä tahansa vaikeuksia iloa menettämättä.

12. Miksi on tärkeää tuntea Raamattu hyvin?

12 Jumalan sana on kuin peili: se auttaa meitä näkemään, missä asioissa meidän pitäisi edistyä ja miten voimme onnistua siinä (Jaak. 1:23–25). Kun tutkimme Raamattua, voimme esimerkiksi huomata, että meidän täytyy oppia hillitsemään itsemme paremmin. Jehova voi auttaa meitä suhtautumaan lempeämmin ihmisiin tai asioihin, jotka ärsyttävät meitä. Lempeys auttaa meitä toimimaan viisaammin, kun meillä on ongelmia. Pystymme ajattelemaan selkeämmin ja tekemään parempia ratkaisuja. (Jaak. 3:13.) Meidän on todella tärkeää tuntea Raamattu hyvin.

13. Miksi meidän tulisi tutkia Raamatun henkilöiden esimerkkiä?

13 Joskus opimme omista virheistämme, mutta se on vaikea tapa oppia. Parempi keino hankkia viisautta on ottaa oppia toisten onnistumisista ja epäonnistumisista. Siksi Jaakob kannustaa meitä miettimään sellaisten Raamatun henkilöiden kuin Abrahamin, Rahabin, Jobin ja Elian esimerkkiä (Jaak. 2:21–26; 5:10, 11, 17, 18). Nämä uskolliset Jehovan palvelijat kestivät vaikeuksia, jotka olisivat voineet riistää heidän ilonsa. Heidän kestävyytensä osoittaa, että mekin voimme Jehovan avulla onnistua siinä.

14–15. Miksi meidän täytyy selvittää epäilyksemme?

14 Haaste: Sinulla herää epäilyksiä. Meidän voi olla joskus vaikea ymmärtää jotain, mitä Raamatussa sanotaan. Tai Jehova ei ehkä vastaa rukouksiimme tavalla, jolla toivoisimme. Tämä voi synnyttää meissä epäilyksiä. Jos sivuutamme ne, ne voivat heikentää uskoamme ja vahingoittaa suhdettamme Jehovaan (Jaak. 1:7, 8). Ne voisivat jopa saada meidät menettämään toivomme hyvästä tulevaisuudesta.

15 Paavali vertasi toivoamme ankkuriin (Hepr. 6:19). Ankkuri pitää laivan vakaana myrskyssä ja estää sitä ajautumasta karille. Ankkurista on kuitenkin hyötyä vain, jos sen ketju ei katkea. Samoin kuin ruoste heikentää ankkuriketjua, selvittämättömät epäilykset heikentävät uskoa. Kun ihminen, jolla on epäilyksiä, joutuu koettelemuksiin, hän voi menettää uskonsa siihen, että Jehova täyttää lupauksensa. Jos menetämme uskomme, menetämme myös toivomme. Kuten Jaakob sanoo, ”se, joka epäilee, on kuin meren aalto, jota tuuli ajaa ja puhaltaa sinne tänne” (Jaak. 1:6). Tällainen ihminen ei todennäköisesti tunne lainkaan iloa.

16. Mitä meidän pitäisi tehdä, jos meillä on epäilyksiä?

16 Ratkaisu: Selvitä epäilykset ja vahvista uskoasi. Älä ole päättämätön. Profeetta Elian päivinä Jehovan kansasta oli tullut päättämätön eikä se tiennyt, mihin pitäisi uskoa. Elia sanoi heille: ”Kuinka kauan te horjutte kahden eri mielipiteen välillä? Jos Jehova on tosi Jumala, palvelkaa häntä, mutta jos Baal, palvelkaa häntä!” (1. Kun. 18:21.) Samoin on nykyään. Meidän täytyy perehtyä asioihin voidaksemme vakuuttua siitä, että Jehova on Jumala, että Raamattu on hänen Sanansa ja että Jehovan todistajat ovat hänen kansansa (1. Tess. 5:21). Tämä auttaa meitä karkottamaan epäilyksemme ja vahvistamaan uskoamme. Jos tarvitsemme apua epäilysten selvittämiseen, voimme pyytää sitä vanhimmilta. Meidän täytyy toimia päättäväisesti, jotta voimme säilyttää ilon Jehovan palveluksessa.

17. Mitä voi tapahtua, jos menetämme rohkeutemme?

17 Haaste: Lannistuminen. Raamatussa sanotaan: ”Jos lannistut vaikeana aikana, voimasi tulevat olemaan vähäiset.” (Sananl. 24:10.) Sanalla ”lannistua” käännetty heprean sana voi merkitä myös ’menettää rohkeutensa’. Jos menettää rohkeutensa, menettää helposti myös ilonsa.

18. Mitä kestävyys merkitsee?

18 Ratkaisu: Luota siihen, että Jehova antaa sinulle rohkeutta kestää. Meidän täytyy olla rohkeita voidaksemme kestää koettelemuksia (Jaak. 5:11). ”Kestävyydeksi” käännetty sana, jota Jaakob käytti, välittää ajatuksen ihmisestä, joka pysyy lujana asemissaan. Se voi tuoda mieleen sotilaan, joka pysyy rohkeasti paikallaan eikä peräänny vähääkään huolimatta vihollisen ankarista hyökkäyksistä.

19. Mitä voimme oppia Paavalin esimerkistä?

19 Paavali oli erinomainen esimerkki rohkeudesta ja kestävyydestä. Toisinaan hän tunsi itsensä heikoksi. Hän pystyi kuitenkin kestämään, koska hän luotti siihen, että Jehova antaisi hänelle tarvittavaa voimaa. (2. Kor. 12:8–10; Fil. 4:13.) Mekin voimme saada tällaista voimaa ja rohkeutta, jos tunnustamme nöyrästi, että tarvitsemme Jehovan apua (Jaak. 4:10).

PYRI PÄÄSEMÄÄN LÄHEMMÄS JUMALAA JA SÄILYTÄ ILOSI

20–21. Mistä voimme olla varmoja?

20 Voimme olla varmoja siitä, että koettelemukset, joita kohtaamme, eivät ole rangaistus Jehovalta. Jaakob vakuuttaa: ”Kenenkään ei pidä koettelemuksessa ollessaan sanoa: ’Jumala koettelee minua.’ Jumalaa ei voida koetella pahalla, eikä hän itse koettele pahalla ketään.” (Jaak. 1:13.) Kun olemme tästä varmoja, pääsemme lähemmäs rakastavaa taivaallista Isäämme (Jaak. 4:8).

21 Jehova ”ei muutu” (Jaak. 1:17). Hän auttoi ensimmäisen vuosisadan kristittyjä selviytymään koettelemuksista, ja hän auttaa myös meitä jokaista nykyään. Rukoile, että Jehova antaisi sinulle viisautta, uskoa ja rohkeutta. Hän vastaa pyyntöihisi. Voit olla varma, että hän auttaa sinua säilyttämään ilosi koettelemuksissa!

LAULU 128 Pysy kestävänä

^ kpl 5 Jaakobin kirje on täynnä käytännöllisiä neuvoja koettelemusten kestämisestä. Tässä kirjoituksessa tarkastellaan joitain noista neuvoista. Ne voivat auttaa meitä kestämään vaikeuksia niin ettemme menetä iloamme Jehovan palveluksessa.

^ kpl 59 KUVA: Veli pidätetään kotonaan, ja vaimo ja tytär katsovat, kun poliisit vievät hänet. Kun veli on vankilassa, toiset todistajat pitävät palvontailtaa yhdessä vaimon ja tyttären kanssa. Äiti ja tytär pyytävät toistuvasti voimaa Jehovalta koettelemuksen kestämiseen. Jehova antaa heille sisäistä rauhaa ja rohkeutta. Näin heidän uskonsa vahvistuu ja he voivat kestää iloiten.