Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Palvele Jehovaa, vapauden Jumalaa

Palvele Jehovaa, vapauden Jumalaa

”Missä Jehovan henki on, siellä on vapaus.” (2. KOR. 3:17)

LAULUT: 49, 73

1, 2. a) Miksi orjuus ja vapaus olivat polttavia puheenaiheita Paavalin aikana? b) Kuka Paavalin mukaan on todellisen vapauden lähde?

VARHAISKRISTITYT elivät Rooman imperiumin alueella, missä ihmiset olivat ylpeitä laeistaan, oikeusjärjestelmästään ja vapaudestaan. Tämän maailmanvallan voima ja kunnia perustuivat kuitenkin pitkälti orjatyövoimaan. Eräässä vaiheessa noin 30 prosenttia koko väestöstä oli orjia. Orjuus ja vapaus olivat varmasti polttavia puheenaiheita tavallisen kansan, myös kristittyjen, keskuudessa.

2 Apostoli Paavali käsitteli kirjeissään paljon vapautta. Paavali ei kuitenkaan ajanut yhteiskunnallisia ja poliittisia uudistuksia kuten monet tuon ajan ihmiset. Sen sijaan että hän ja hänen kristityt ystävänsä olisivat panneet luottamuksensa ihmishallitsijoihin tai yhteiskunnallisiin laitoksiin, he kertoivat toisille Jumalan valtakunnan hyvästä uutisesta ja Kristuksen Jeesuksen lunastusuhrin arvosta. Paavali auttoi uskonveljiään ymmärtämään, kuka on todellisen vapauden lähde. Esimerkiksi toisessa Korintin kristityille kirjoittamassaan kirjeessä hän totesi: ”Jehova on Henki, ja missä Jehovan henki on, siellä on vapaus.” (2. Kor. 3:17.)

3, 4. a) Mitä Paavali käsitteli 2. Korinttilaiskirjeen 3:17:ää edeltävissä jakeissa? b) Mitä meidän täytyy tehdä saadaksemme Jehovalta tulevan vapauden?

3 Aiemmin samassa kirjeessään Paavali puhui siitä, miten Mooseksen kasvot sädehtivät, kun hän laskeutui Siinainvuorelta oltuaan Jehovan enkelin edessä. Kun israelilaiset näkivät Mooseksen, he pelästyivät, ja Mooses verhosi kasvonsa. (2. Moos. 34:29, 30, 33; 2. Kor. 3:7, 13.) Paavali selitti: ”Mutta kun tapahtuu kääntymys Jehovan puoleen, verho otetaan pois.” (2. Kor. 3:16.) Mitä Paavali tarkoitti?

4 Kuten opimme edellisestä kirjoituksesta, ainoastaan kaiken Luojalla Jehovalla on ehdoton ja rajaton vapaus. On siis johdonmukaista, että missä Jehovan henki on, siellä on vapaus. Saadaksemme tällaisen vapauden meidän täytyy Paavalin sanojen mukaan kääntyä Jehovan puoleen eli luoda läheinen suhde häneen. Kun israelilaiset olivat erämaassa, he eivät katselleet asioita Jehovan näkökulmasta. Heidän sydämensä ja mielensä oli ikään kuin verhottu. He olivat nyt vapaita Egyptin orjuudesta, mutta he halusivat käyttää tätä vapautta omien halujensa tyydyttämiseen. (Hepr. 3:8–10.)

5. a) Millaisen vapauden Jehovan henki antaa? b) Mistä tiedämme, että edes vankeus tai orjuus ei riistä Jehovan antamaa vapautta? c) Mihin kysymyksiin saamme vastaukset?

5 Vapaus, jonka Jehovan henki antaa, merkitsee kuitenkin enemmän kuin vapautta kirjaimellisesta orjuudesta. Hänen henkensä tuo vapauden, jollaista ei saada aikaan ihmisten keinoin: se voi vapauttaa meidät synnistä ja kuolemasta sekä väärästä uskonnosta ja sen tavoista (Room. 6:23; 8:2). Tämä on hämmästyttävää vapautta! Edes vankeus tai orjuus ei voi riistää sitä (1. Moos. 39:20–23). Sisar Nancy Yuen ja veli Harold King olivat molemmat uskonsa vuoksi monia vuosia vankilassa, mutta silti heillä oli tällainen vapaus. Voit tutustua heidän kokemuksiinsa JW Broadcastingissa. (Ks. HAASTATTELUT JA KOKEMUKSET > KESTÄVYYS KOETTELEMUKSISSA.) Tarkastelemme seuraavaksi kahta tärkeää kysymystä: Miten voimme osoittaa, että arvostamme vapauttamme? Miten voimme käyttää vapauttamme viisaasti?

ARVOSTA JUMALALTA SAAMAASI VAPAUTTA

6. Miten israelilaiset osoittivat, että he eivät arvostaneet Jehovalta saamaansa vapautta?

6 Kun saamme jonkin kalliin lahjan, haluamme osoittaa arvostuksemme sen antajaa kohtaan. Israelilaiset eivät arvostaneet Jehovalta saamaansa vapautta. Kun Egyptistä lähdöstä oli kulunut vain muutama kuukausi, he alkoivat kaivata ruokaa ja juomaa, joita heillä oli ollut siellä. He eivät olleet tyytyväisiä Jehovan huolenpitoon ja halusivat jopa palata takaisin Egyptiin. Voitko kuvitella, että kalat, kurkut, vesimelonit, purjot, sipulit ja valkosipulit olivat heille tärkeämpiä kuin se, että he olivat saaneet Jehovalta vapauden palvella häntä, ainoaa tosi Jumalaa! Ei mikään ihme, että Jehova vihastui kansaansa. (4. Moos. 11:5, 6, 10; 14:3, 4.) Voimme oppia tästä jotain merkittävää.

7. Miten Paavali toimi sopusoinnussa 2. Korinttilaiskirjeen 6:1:ssä olevan neuvonsa kanssa, ja miten voimme jäljitellä häntä?

7 Paavali varoitti kristittyjä pitämästä itsestäänselvyytenä vapautta, jonka Jehova on antanut Poikansa, Jeesuksen Kristuksen, välityksellä. (Lue 2. Korinttilaiskirjeen 6:1.) Paavali ymmärsi olevansa epätäydellinen ihminen, synnin ja kuoleman vanki, ja hän tunsi olonsa hyvin kurjaksi. Silti hän huudahti: ”Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta!” Miksi hän sanoi näin? Hän selitti uskonveljilleen: ”Sillä sen hengen laki, joka antaa elämän Kristuksen Jeesuksen yhteydessä, on vapauttanut teidät synnin ja kuoleman laista.” (Roomalaisille 7:24, 25; 8:2.) Paavalin tavoin meidänkin tulee aina arvostaa sitä, että Jehova on vapauttanut meidät synnin ja kuoleman orjuudesta. Jeesuksen uhrin ansiosta voimme palvella Jumalaamme puhtaalla omallatunnolla ja saada siitä aitoa iloa (Ps. 40:8).

Käytätkö valinnanvapauttasi valtakunnan työn edistämiseen vai itsesi toteuttamiseen? (Ks. kpl:t 8–10.)

8, 9. a) Mistä apostoli Pietari varoitti meitä? b) Mitä vaaroja kohtaamme nykyään?

8 Sen lisäksi että olemme kiitollisia arvokkaasta vapaudestamme, meidän tulee varoa käyttämästä sitä väärin. Apostoli Pietari varoitti meitä käyttämästä vapauttamme tekosyynä, jonka varjolla tyydyttäisimme itsekkäitä halujamme. (Lue 1. Pietarin kirjeen 2:16.) Tämä varoitus tuo mieleen sen, mitä israelilaisille tapahtui erämaassa. Sama vaara on olemassa edelleen, ja se on ehkä nykyään vielä suurempi. Saatana ja hänen maailmansa tarjoavat toinen toistaan houkuttelevampia mahdollisuuksia, jotka koskevat muun muassa pukeutumista, ruokaa, juomaa, viihdettä ja virkistäytymistä. Taitavat mainostajat esittelevät usein tuotteitaan hyvännäköisten ihmisten avulla ja uskottelevat, että meidän on pakko saada jotain, mitä emme oikeasti tarvitse. Voisimme helposti langeta tähän ansaan ja käyttää vapauttamme väärin.

9 Pietarin neuvo soveltuu myös sellaisiin tärkeisiin ratkaisuihin kuin koulutuksen, työn tai uran valintaan. Esimerkiksi nuoret voivat kokea kovaa painetta hankkia korkeakoulutusta. Heille perustellaan, että se avaa oven hyväpalkkaisiin ja arvostettuihin työpaikkoihin, ja heille esitellään tilastoja siitä, miten suuri ero korkeakoulusta valmistuneiden ja vähemmän koulutusta hankkineiden palkoissa on. Nuorten edessä on ratkaisuja, jotka voivat vaikuttaa merkittävästi heidän koko elämäänsä, ja korkeakoulutuksen hankkiminen voi tuntua houkuttelevalta. Mutta mitä nuorten ja heidän vanhempiensa olisi hyvä pitää mielessä?

10. Mitä meidän on syytä muistaa, kun käytämme valinnanvapauttamme henkilökohtaisissa asioissa?

10 Jotkut voivat ajatella, että heillä pitäisi olla henkilökohtaisissa asioissa vapaus tehdä heitä itseään miellyttäviä ratkaisuja, kunhan ne eivät vaivaa heidän omaatuntoaan. Ehkä heillä on mielessä se, mitä Paavali kirjoitti korinttilaiskristityille käsitellessään ruokaan liittyvää kysymystä. Hän sanoi: ”Miksi toisen omantunnon pitäisi tuomita minun vapauteni?” (1. Kor. 10:29.) Meillä on kyllä vapaus tehdä koulutusta ja uraa koskevia valintoja, mutta on hyvä muistaa, että vapautemme on suhteellista ja että kaikilla ratkaisuillamme on seurauksensa. Siksi Paavali sanoi edellä: ”Kaikki on luvallista, mutta kaikki ei ole edullista. Kaikki on luvallista, mutta kaikki ei rakenna.” (1. Kor. 10:23.) Tämä auttaa ymmärtämään, että vaikka meillä on vapaus tehdä henkilökohtaisia ratkaisuja, on olemassa paljon tärkeämpiä asioita kuin omien toiveidemme ja halujemme toteuttaminen.

KÄYTÄ VAPAUTTASI VIISAASTI JUMALAN PALVELEMISEEN

11. Miksi Jehova on vapauttanut meidät?

11 Samalla kun Pietari varoitti käyttämästä vapautta väärin, hän kannusti käyttämään sitä ”kuin Jumalan orjat”. Jehova on Jeesuksen välityksellä vapauttanut meidät synnin ja kuoleman laista sen vuoksi, että voisimme omistaa elämämme hänen palvelemiseensa.

12. Miten Nooa ja hänen perheensä näyttivät meille hyvää esimerkkiä?

12 Paras tapa, jolla voimme välttää käyttämästä vapauttamme väärin, on uppoutua hengelliseen toimintaan. Tämä estää meitä tulemasta jälleen maailmallisten päämäärien ja halujen orjaksi. (Gal. 5:16.) Patriarkka Nooa ja hänen perheensä ovat meille hyviä esimerkkejä. He elivät väkivaltaisessa ja moraalittomassa maailmassa mutta eivät antaneet ympärillään olevien ihmisten vetää heitä mukaan omiin pyrkimyksiinsä ja hankkeisiinsa. He päättivät pysyä kiireisinä tehtävissä, jotka Jehova oli heille antanut: he rakensivat arkkia, kokosivat ruokaa itselleen ja eläimille ja varoittivat ihmisiä tulevasta tuhosta. ”Nooa teki aivan niin kuin Jumala oli häntä käskenyt, juuri niin hän teki.” (1. Moos. 6:22.) Sen ansiosta Nooa ja hänen perheensä säilyivät elossa silloisen maailman lopusta. (Hepr. 11:7.)

13. Minkä tehtävän Jeesus sai Jehovalta ja siirsi edelleen seuraajilleen?

13 Mitä Jehova on käskenyt meidän tehdä? Tiedämme, että Jehova käski Jeesuksen saarnata ja että Jeesus siirsi tämän tehtävän opetuslapsilleen. (Lue Luukkaan 4:18, 19.) Tämän maailman jumala on sokaissut valtaosan ihmisistä, eivätkä he siksi tiedä olevansa väärän uskonnon, kauppamaailman ja poliittisen järjestelmän orjia (2. Kor. 4:4). Jeesuksen esimerkin mukaisesti mekin opetamme ihmisiä tuntemaan Jehovan, vapauden Jumalan, ja autamme heitä palvelemaan häntä (Matt. 28:19, 20). Tehtävä ei ole helppo. Joissakin maissa ihmisistä on tullut entistä välinpitämättömämpiä ja osasta jopa vihamielisiä. Mutta koska olemme saaneet tämän arvokkaan tehtävän, meidän tulisi kysyä itseltämme: voisinko käyttää vapauttani siten, että tekisin enemmän valtakunnan työssä?

14, 15. Mitä monet Jehovan palvelijat ovat päättäneet tehdä? (Ks. kuva kirjoituksen alussa.)

14 On rohkaisevaa nähdä, että monet ovat tajunneet meidän elävän lähellä tämän pahan maailman loppua ja päättäneet yksinkertaistaa elämäänsä voidakseen aloittaa kokoaikaisen palveluksen (1. Kor. 9:19, 23). Jotkut heistä palvelevat kotiseurakuntansa alueella, kun taas toiset ovat muuttaneet apua tarvitseviin seurakuntiin. Viiden viime vuoden aikana yli 250 000 uutta on aloittanut vakituisen tienraivauksen, ja tienraivaajia on nyt yli 1 100 000. On todella hienoa, että niin monet käyttävät viisaasti vapauttaan palvella Jehovaa! (Ps. 110:3.)

15 Mikä on auttanut näitä veljiä ja sisaria käyttämään vapauttaan viisaasti? Ajatellaanpa Johnia ja Judithia, jotka ovat viimeisten 30 vuoden aikana palvelleet useissa maissa. He kertovat, että kun tienraivaajien palveluskoulu alkoi vuonna 1977, oppilaita kannustettiin muuttamaan tarvealueelle. John ja Judith ottivat tämän tavoitteekseen, ja siksi John vaihtoi työpaikkaa monta kertaa, jotta he pystyivät pitämään elämänsä yksinkertaisena. Sitten he muuttivat ulkomaille. Edessä oli haasteita: piti oppia uusi kieli, tottua uuteen kulttuuriin ja sopeutua vaikeaan ilmastoon. Rukous ja Jehovaan luottaminen auttoivat heitä selviytymään. Miten nuo vuodet Jehovan palveluksessa vaikuttivat heihin? John kertoo: ”Minusta tuntui, että tein parasta mahdollista työtä. Jehovasta tuli minulle entistä todellisempi, kuin rakastava isä. Ymmärsin paremmin, mitä tarkoittaa Jaakobin kirjeen 4:8:ssa oleva ajatus ’Lähestykää Jumalaa, niin hän lähestyy teitä’. Tiesin löytäneeni sen, mitä etsin: tarkoituksen elämälleni.”

16. Miten tuhannet ovat käyttäneet vapauttaan viisaasti?

16 Toisilla on olosuhteidensa vuoksi mahdollisuus olla kokoaikaisessa palveluksessa vain lyhyen aikaa. Siitä huolimatta monet heistä tarttuvat tilaisuuteen auttaa esimerkiksi teokraattisissa rakennushankkeissa eri puolilla maailmaa. Kun päätoimistoa rakennettiin Warwickiin New Yorkin osavaltioon, noin 27 000 veljeä ja sisarta tarjoutui työhön – jotkut kahdeksi viikoksi, jotkut vuodeksi tai pitemmäksi ajaksi. Voidakseen olla käytettävissä monet tekivät suuria muutoksia elämässään. He ovat erinomaisia esimerkkejä siitä, miten käyttää vapautta Jehovan, vapauden Jumalan, kunniaksi.

17. Millainen tulevaisuus meitä odottaa, jos käytämme nyt vapauttamme viisaasti?

17 Miten kiitollisia olemmekaan siitä, että olemme oppineet tuntemaan Jehovan ja saaneet vapauden hänen palvelijoinaan! Voimme omilla valinnoillamme osoittaa, että arvostamme tätä vapautta. Emme halua käyttää vapauttamme ja sen tuomia mahdollisuuksia väärin, vaan teemme kaikkemme Jehovan palveluksessa. Kun toimimme näin, edessämme on Jehovan lupaama mahtava tulevaisuus. Saamme nähdä, miten ”itse luomakuntakin vapautetaan turmeltuvuuden orjuudesta Jumalan lasten loistoisaan vapauteen” (Room. 8:21).