Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

”Nähdään paratiisissa!”

”Nähdään paratiisissa!”

”Sinä tulet olemaan minun kanssani paratiisissa.” (LUUK. 23:43)

LAULUT: 145, 139

1, 2. Millaisia käsityksiä ihmisillä on paratiisista?

SOULISSA Koreassa pidetty konventti oli juuri päättynyt, ja tunnelma oli korkealla. Kun ulkomailta tulleet konventtivieraat lähtivät stadionilta, heidän ympärilleen kerääntyi joukoittain paikallisia ystäviä. Monet näistä veljistä ja sisarista vilkuttivat jäähyväisiksi ja sanoivat: ”Nähdään paratiisissa!” Mikä paratiisi heillä mahtoi olla mielessään?

2 Ihmisillä on paratiisista erilaisia käsityksiä. Joidenkin mielestä koko ajatus siitä on tuulesta temmattu. Toiset sanovat, että heidän paratiisinsa on siellä, missä he ovat onnellisia ja tyytyväisiä. Nälkäinen ihminen, joka pääsee pitopöydän ääreen, voi tuntea olevansa paratiisissa. Kun eräs 1800-luvulla elänyt nainen näki luonnonkukkia täynnä olevan laakson, hän huudahti: ”Tämähän on oikea paratiisi!” Tätä paikkaa kutsutaan edelleen paratiisia tarkoittavalla nimellä, vaikka siellä sataa yli 15 metriä lunta vuodessa. Mitä paratiisi merkitsee sinulle? Toivotko pääseväsi sinne?

3. Missä yhteydessä ajatus paratiisista esiintyy Raamatussa ensimmäisen kerran?

3 Raamattu kertoo paratiisista, joka oli olemassa menneisyydessä, ja paratiisista, joka on vielä tulossa. Ajatus paratiisista esiintyy jo Raamatun alkulehdillä. Katolisessa Douay-käännöksessä, joka on käännetty latinasta, 1. Mooseksen kirjan 2:8 kuuluu: ”Herra Jumala oli istuttanut mielihyvän paratiisin alusta lähtien: sinne hän asetti ihmisen, jonka hän oli muodostanut.” (Kursivointi meidän.) Hepreankielisessä tekstissä puhutaan ”Eedenin puutarhasta”, ja nimi Eeden merkitsee ’mielihyvää’. Tämä puutarha olikin hyvin miellyttävä. Maisemat olivat upeat, ruokaa oli runsaasti, ja ihmisten ja eläinten välillä vallitsi rauha. (1. Moos. 1:29–31.)

4. Miksi Eedenin puutarhaa voidaan hyvällä syyllä sanoa paratiisiksi?

4 ”Puutarhaa” vastaava heprean sana on käännetty kreikaksi sanalla parádeisos. M’Clintockin ja Strongin Cyclopaediassa selitetään sanaa parádeisos seuraavasti: ”Laaja, avoin puisto, joka on suojassa kaikelta vahingolliselta ja jonka luonnollista kauneutta ei ole turmeltu. Siellä on jyhkeitä puita, joista monet tuottavat hedelmiä, ja sitä kastelevat kirkkaat virrat, joiden rannoilla vaeltelee suuria antilooppi- tai lammaslaumoja. Tällainen näkymä tuli kreikkalaiselle matkailijalle mieleen.” (Vrt. 1. Moos. 2:15, 16.)

5, 6. Miten ihmiset menettivät paratiisikotinsa, ja mikä kysymys tästä herää?

5 Jehova Jumala asetti Aadamin ja Eevan tällaiseen paratiisiin. Mutta koska he olivat tottelemattomia Jehovalle, he ja heidän jälkeläisensä menettivät mahdollisuuden elää siellä (1. Moos. 3:23, 24). Tässä puutarhassa ei enää asunut ihmisiä, mutta se oli ilmeisesti olemassa Nooan päivien vedenpaisumukseen saakka.

6 Jotkut voivat pohtia, tuleeko maan päälle enää koskaan paratiisia. Mitä tosiasiat osoittavat? Jos toivot, että saisit elää läheistesi kanssa paratiisissa, onko sinulla toivoosi hyvät perusteet? Osaatko selittää, miksi voimme olla varmoja tulevasta paratiisista?

TODISTEITA TULEVASTA PARATIISISTA

7, 8. a) Mitä Jumala lupasi Abrahamille? b) Mitä Abraham ilmeisesti ajatteli Jumalan lupauksen täyttymisestä?

7 Saamme vastaukset paratiisia koskeviin kysymyksiin Raamatusta, sillä se on lähtöisin Jehovalta, joka loi alkuperäisen paratiisin. Ajatellaanpa esimerkiksi, mitä Jehova kertoi ystävälleen Abrahamille. Hän sanoi antavansa Abrahamille niin paljon jälkeläisiä, että heitä olisi ”kuin hiekkajyväsiä, jotka ovat meren rannalla”. Sitten hän esitti seuraavan tärkeän lupauksen: ”Sinun siemenesi [jälkeläisesi] välityksellä kaikki maan kansakunnat siunaavat itsensä, koska olet kuunnellut ääntäni.” (1. Moos. 22:17, 18.) Jumala toisti tämän lupauksen Abrahamin pojalle ja pojanpojalle. (Lue 1. Mooseksen kirjan 26:4; 28:14.)

8 Mikään Raamatussa ei puhu sen puolesta, että Abraham olisi ajatellut ihmisten saavan lopullisen palkintonsa taivaallisessa paratiisissa. Kun siis Jumala puhui ”kaikkien maan kansakuntien” siunaamisesta, Abraham varmastikin ajatteli, että nämä siunaukset saadaan maan päällä. Mutta onko tämä ainoa todiste tulevan maanpäällisen paratiisin puolesta?

9, 10. Minkä muiden lupausten perusteella voimme odottaa tulevaa paratiisia?

9 Abrahamin jälkeläinen Daavid kertoi tulevasta ajasta, jolloin ”pahantekijät” ja ”ne, jotka tekevät epävanhurskautta”, poistetaan. Tuolloin ”jumalatonta ei enää ole”. (Ps. 37:1, 2, 10.) Sen sijaan ”sävyisät saavat omistaa maan, ja he iloitsevat suuresti rauhan runsaudesta”. Daavid ennusti myös: ”Vanhurskaat saavat omistaa maan, ja he asuvat siinä ikuisesti.” (Ps. 37:11, 29; 2. Sam. 23:2.) Miten nämä lupaukset ovat kautta aikojen vaikuttaneet ihmisiin, jotka haluavat tehdä Jumalan tahdon? Heillä on ollut perusteet odottaa, että jonain päivänä maan päällä elää vain oikein toimivia ihmisiä. Silloin maa on jälleen Eedenin puutarhan kaltainen paratiisi.

10 Israelilaiset sanoivat palvelevansa Jehovaa, mutta ajan mittaan useimmat heistä käänsivät selkänsä hänelle ja hänen palvonnalleen. Niinpä hän antoi babylonialaisten kukistaa heidät, autioittaa heidän maansa ja viedä monia heistä pakkosiirtolaisuuteen. (2. Aik. 36:15–21; Jer. 4:22–27.) Jumalan profeetat ennustivat kuitenkin, että hänen kansansa palaisi kotimaahansa 70 vuoden kuluttua. Nämä ennustukset täyttyivät aikanaan, mutta niillä on merkitystä myös meille. Katsotaan nyt joitakin niistä tarkemmin ja mietitään, miten ne antavat meille lisää perusteita odottaa tulevaa maanpäällistä paratiisia.

11. Miten Jesajan 11:6–9 täyttyi, mutta mihin kysymykseen haluamme saada vastauksen?

11 Lue Jesajan 11:6–9. Jumala ennusti Jesajan välityksellä, että kun israelilaiset palaisivat kotimaahansa, siellä olisi rauhalliset olosuhteet. Heidän ei tarvitsisi pelätä eläinten eikä petomaisten ihmisten hyökkäyksiä. Niin nuoret kuin iäkkäätkin olisivat turvassa. Tuoko tämä mieleesi sen, millaista elämä oli Eedenin puutarhassa? (Jes. 51:3.) Jesajan profetiassa luvataan myös, että koko maa – ei ainoastaan Israelin kansa – olisi ”täynnä Jehovan tuntemusta niin kuin vedet peittävät meren”. Milloin tämä lupaus toteutuu?

12. a) Mitä siunauksia Babylonin pakkosiirtolaisuudesta palaavat kokivat? b) Mikä osoittaa, että Jesajan 35:5–10:llä on toinen täyttymys?

12 Lue Jesajan 35:5–10. Jesaja puhui jälleen siitä, että eläimet tai ihmiset eivät uhkaisi pakkosiirtolaisuudesta palaavia israelilaisia. Maa tuottaisi paljon satoa, koska siellä olisi runsaasti vettä, aivan kuten Eedenin puutarhassa aikoinaan (1. Moos. 2:10–14; Jer. 31:12). Oliko ennustuksen tarkoitus täyttyä ainoastaan pakkosiirtolaisuudesta palaavien israelilaisten päivinä? Ei ole mitään todisteita siitä, että he olisivat kokeneet ihmeparannuksia. Esimerkiksi sokeiden silmät eivät avautuneet. Jumala siis lupasi, että hän parantaisi kaikki ihmisten sairaudet tulevaisuudessa.

13, 14. Miten Jesajan 65:21–23 täyttyi, kun israelilaiset palasivat Babylonista, mutta mikä profetian piirre on vielä täyttymättä? (Ks. kuva kirjoituksen alussa.)

13 Lue Jesajan 65:21–23. Kun juutalaiset palasivat kotimaahansa, siellä ei ollut mukavia taloja, viljeltyjä peltoja eikä viinitarhoja. Mutta Jumalan siunauksen ansiosta tilanne vähitellen muuttui. He saivat paljon iloa siitä, että he rakensivat itselleen taloja ja asuivat niissä. He saivat myös syödä itse kasvattamaansa herkullista ruokaa.

14 Tässä profetiassa on tärkeä yksityiskohta: siinä luvataan, että elinpäivämme tulevat olemaan ”niin kuin puun päivät”. Jotkin puut elävät tuhansia vuosia. Jotta ihmiset voisivat elää näin pitkään, heidän täytyy olla terveitä. Ja jos he saisivat elää sellaisessa kauniissa ja rauhaisassa ympäristössä, jonka Jesaja ennusti, se olisi unelmien täyttymys – todellinen paratiisi. Tämä profetia toteutuu varmasti!

Miten paratiisia koskeva Jeesuksen lupaus toteutuu? (Ks. kpl:t 15–16.)

15. Mainitse joitakin siunauksia, jotka Jesajan kirjassa ennustetaan.

15 Edellä käsitellyt lupaukset maalaavat kauniin kuvan tulevasta paratiisista: Jumala siunaa kaikkia maan päällä asuvia. Kenenkään ei tarvitse pelätä eläimiä tai väkivaltaisia ihmisiä. Sokeat, kuurot ja rammat parannetaan. Ihmiset saavat rakentaa itselleen kodin ja kasvattaa terveellistä ruokaa. He elävät pitempään kuin puut. Raamattu tosiaankin osoittaa, että tällainen tulevaisuus on edessä. Jotkut voisivat kuitenkin sanoa, että otamme nämä ennustukset liian kirjaimellisesti. Mitä vastaisit tähän väitteeseen? Mikä varma peruste meillä on odottaa todellista, maan päälle tulevaa paratiisia? Merkittävin koskaan elänyt ihminen, Jeesus, antoi meille tällaisen perusteen.

”SINÄ TULET OLEMAAN – – PARATIISISSA”

16, 17. Missä tilanteessa Jeesus puhui paratiisista?

16 Jeesus ei koskaan tehnyt mitään väärää, mutta silti hänet tuomittiin ja ripustettiin paaluun kuolemaan. Hänen kummallakin puolellaan oli juutalainen rikollinen. Ennen kuolemaansa toinen heistä ymmärsi Jeesuksen olevan kuningas ja pyysi: ”Jeesus, muista minua, kun pääset valtakuntaasi.” (Luuk. 23:39–42.) Lupaus, jonka Jeesus antoi tälle rikolliselle Luukkaan 23:43:ssa, vaikuttaa sinunkin tulevaisuuteesi. Jotkut oppineet kääntävät sen seuraavasti: ”Totisesti minä sanon sinulle: tänään minun kanssani sinä tulet olemaan paratiisissa.” Huomaa erityisesti sana ”tänään”. Siitä, mitä Jeesus tarkoitti tällä sanalla, on erilaisia näkemyksiä.

17 Monissa nykykielissä lauseiden merkitystä selvennetään välimerkeillä, mutta varhaisimmissa kreikankielisissä käsikirjoituksissa niitä ei aina käytetty. Siksi voidaan kysyä, sanoiko Jeesus: ”Minä sanon sinulle: tänään sinä tulet olemaan minun kanssani paratiisissa” vai: ”Minä sanon sinulle tänään: sinä tulet olemaan minun kanssani paratiisissa.” Kääntäjät voivat lisätä välimerkit sen mukaan, mitä he ajattelevat Jeesuksen tarkoittaneen, ja kumpaakin sanamuotoa on käytetty joissakin yleisissä raamatunkäännöksissä.

18, 19. Mikä auttaa meitä päättelemään, mitä Jeesus tarkoitti?

18 Muista, että Jeesus oli aiemmin sanonut seuraajilleen: ”Ihmisen Poika [tulee] olemaan maan sydämessä kolme päivää ja kolme yötä.” Hän oli myös todennut: ”Ihmisen Poika on määrä kavaltaa ihmisten käsiin, ja he tappavat hänet, ja kolmantena päivänä hänet herätetään.” (Matt. 12:40; 16:21; 17:22, 23; Mark. 10:34.) Apostoli Pietari vahvistaa, että näin tapahtui (Apt. 10:39, 40). Jeesus ei siis mennyt paratiisiin sinä päivänä, jona hän ja pahantekijä kuolivat. Hän oli ”Haadeksessa” eli haudassa joitakin päiviä, kunnes Jumala herätti hänet kuolleista (Apt. 2:31, 32). *

19 Jeesus siis pohjusti pahantekijälle esittämäänsä lupausta sanoilla ”Totisesti minä sanon sinulle tänään”. Tämänkaltaista ilmausta käytettiin yleisesti jo Mooseksen aikana. Mooses sanoi: ”Näiden sanojen, jotka minä tänään annan sinulle käskyiksi, on oltava sydämelläsi.” (5. Moos. 6:6; 7:11; 8:1, 19; 30:15.)

20. Mikä tukee näkemystämme siitä, mitä Jeesus sanoi?

20 Eräs Lähi-idästä kotoisin oleva raamatunkääntäjä selitti Jeesuksen vastausta seuraavasti: ”Paino tässä raamatunkohdassa on sanalla ’tänään’, ja sen pitäisi kuulua: ’Totisesti minä sanon sinulle tänään: sinä tulet olemaan minun kanssani paratiisissa.’ Lupaus annettiin tuona päivänä, ja se täyttyisi myöhemmin. Tämä on tyypillistä itämaisessa puheessa ja antaa ymmärtää, että lupaus tehtiin tiettynä päivänä ja että se varmasti pidettäisiin.” Eräässä 400-luvulta peräisin olevassa syyrialaisessa raamatunkäännöksessä Jeesuksen vastaus on käännetty: ”Aamen, minä sanon sinulle tänään, että minun kanssani sinä olet oleva Eedenin puutarhassa.” Tämä lupaus rohkaisee varmasti meitä kaikkia.

21. Mitä pahantekijälle ei tapahtunut ja miksi ei?

21 Kuoleva rikollinen ei tiennyt, että Jeesus oli tehnyt uskollisten apostoliensa kanssa liiton, jonka ansiosta he saisivat hallita hänen kanssaan taivaassa (Luuk. 22:29). Tätä rikollista ei ollut kastettu eikä voideltu pyhällä hengellä (Joh. 3:3–6, 12). Siksi voidaan päätellä, että Jeesuksen lupaus koski maanpäällistä paratiisia. Vuosia myöhemmin apostoli Paavali kertoi näystä, jossa eräs mies ”temmattiin paratiisiin” (2. Kor. 12:1–4). Paavali ja muut uskolliset apostolit oli valittu menemään taivaaseen ja hallitsemaan Jeesuksen kanssa Jumalan valtakunnassa. Paavali puhui kuitenkin tulevasta ”paratiisista”. * Olisiko tämä paratiisi maan päällä? Voitko sinä päästä sinne?

MITÄ SINÄ ODOTAT TULEVAISUUDELTA?

22, 23. Mitä sinä odotat tulevaisuudelta?

22 Kuten muistamme, Daavid näki ennalta ajan, jolloin ”vanhurskaat saavat omistaa maan” (Ps. 37:29; 2. Piet. 3:13). Hän puhui ajasta, jolloin kaikki maan päällä elävät ihmiset noudattavat Jumalan periaatteita. Jesajan 65:22:ssa luvataan: ”Niin kuin puun päivät, niin ovat silloin kansani päivät.” Ne jotka palvelevat Jehovaa uudessa maailmassa, elävät siis tuhansia vuosia. Voiko sinulla olla tällainen tulevaisuus? Kyllä, koska Ilmestyksen 21:1–4:n mukaan Jumala tulee toimimaan ihmisten hyväksi ja saamaan aikaan muun muassa sen, että ”kuolemaa [ei] enää ole”.

23 Raamattu antaa paratiisista selvän kokonaiskuvan. Aadam ja Eeva menettivät Eedenissä mahdollisuuden elää paratiisissa, mutta menetys ei ollut lopullinen. Jumala lupasi, että hän tulisi vielä siunaamaan maan päällä eläviä ihmisiä. Daavid sanoi, että nöyrät ja oikein toimivat ihmiset tulevat perimään maan ja asumaan siinä ikuisesti. Jesajan kirjan profetiat herättävät meissä odotusta tulevia hienoja olosuhteita kohtaan. Milloin kaikki tämä on totta? Silloin kun täyttyy lupaus, jonka Jeesus antoi juutalaiselle pahantekijälle. Sinäkin voit elää tulevassa paratiisissa. Tuolloin toteutuvat myös Korean konventissa kuullut sanat ”Nähdään paratiisissa!”

^ kpl 18 Professori C. Marvin Paten mukaan sanan ”tänään” on perinteisesti ymmärretty tarkoittavan sitä, että Jeesus kuolisi ja menisi paratiisiin tuon saman 24-tuntisen ajanjakson aikana. Hän kuitenkin lisää: ”Tämän näkemyksen ongelmana on se, että se on selvästi ristiriidassa toisaalla Raamatussa olevan opetuksen kanssa, jonka mukaan Jeesus kuolemansa jälkeen ensin laskeutui haadekseen (Matt. 12:40; Apt. 2:31; Room. 10:7) ja sitten myöhemmin nousi taivaaseen.”

^ kpl 21 Ks. tämän lehden kirjoitus ”Lukijoiden kysymyksiä”.