1, 2. a) Mikä kertoo siitä, että maailma käy yhä jakautuneemmaksi? b) Mihin kysymyksiin tässä kirjoituksessa vastataan?

”NÄIN pienestä pitäen pelkkää epäoikeudenmukaisuutta”, muistelee eräs eteläeurooppalainen sisar. ”Siksi en hyväksynyt maani poliittista järjestelmää ja kannatin aatteita, joita monet pitivät radikaaleina. Itse asiassa seurustelin monta vuotta terroristin kanssa.” Myös eräs Afrikan eteläosassa asuva veli piti aikaisemmin väkivaltaa hyväksyttävänä. Hän sanoo: ”Uskoin, että oma heimoni oli kaikkien muiden yläpuolella, ja liityin poliittiseen puolueeseen. Meidät opetettiin tappamaan vastustajamme keihäillä, myös ne omaan heimoomme kuuluvat, jotka tukivat muita poliittisia puolueita.” Muuan Keski-Euroopassa asuva sisar tunnustaa: ”Olin ennakkoluuloinen ja vihasin kaikkia, jotka kuuluivat eri kansallisuuteen tai uskontoon kuin minä.”

² Nykyään yhä useammilla ihmisillä on samanlaisia asenteita kuin näillä kolmella oli aiemmin. Väkivaltaiset itsenäisyysliikkeet lisäävät suosiotaan, poliittiset kiistat jakavat ihmisiä entistä voimakkaammin, ja ulkomaalaisviha kasvaa monissa maissa. Kuten Raamatussa on ennustettu, kaikenlaiset ihmiset ovat näinä viimeisinä päivinä ”haluttomia mihinkään sopimukseen” (2. Tim. 3:1, 3). Miten kristityt voivat säilyttää yhteenkuuluvuutensa, vaikka  maailma heidän ympärillään käy entistä jakautuneemmaksi? Voimme oppia paljon siitä, miten Jeesus toimi ensimmäisellä vuosisadalla, jolloin yhteiskuntaa horjuttivat poliittiset levottomuudet. Tässä kirjoituksessa vastataan kolmeen kysymykseen: Miksi Jeesus pysyi täysin erossa itsenäisyysliikkeistä? Miten hän osoitti, että Jumalan palvelijoiden täytyy varoa ottamasta kantaa poliittisiin kysymyksiin? Entä miten Jeesus opetti, että väkivallan käyttö ei ole hyväksyttävää?

3, 4. a) Mitä poliittisia odotuksia juutalaisilla oli Jeesuksen päivinä? b) Miten tällainen ilmapiiri vaikutti Jeesuksen opetuslapsiin?

³ Monet juutalaiset, joille Jeesus saarnasi, kaipasivat vapautusta Rooman vallasta. Juutalaiset selootit eli itsenäisyystaistelijat lietsoivat tällaisia tunteita kansan keskuudessa. Monet näistä kiihkoilijoista olivat omaksuneet galilealaisen Juudaksen ajatuksia. Hän oli ensimmäisellä vuosisadalla elänyt väärä messias, joka johti monia harhaan. Juutalainen historioitsija Josefus kertoo, että Juudas ”yllytti maanmiehiään kapinaan moittien heitä siitä, että he alistuivat maksamaan veroa roomalaisille”. Roomalaiset teloituttivat Juudaksen (Apt. 5:37). Jotkut selootit pyrkivät päämääriinsä väkivallan keinoin.

⁴ Näiden fanaatikkojen lisäksi tavalliset juutalaiset odottivat hartaasti poliittista messiasta. He ajattelivat, että kun Messias saapuisi, hän palauttaisi heidän kansansa kunnian ja vapauttaisi kansan Rooman ikeestä (Luuk. 2:38; 3:15). Monet uskoivat, että Messias perustaisi valtakunnan maan päälle, Israeliin. Silloin miljoonat eri maihin hajaantuneet juutalaiset voisivat palata kotimaahansa. Jopa Johannes Kastaja kysyi kerran Jeesukselta: ”Oletko sinä se Tuleva, vai pitääkö meidän odottaa jotakuta toista?” (Matt. 11:2, 3.) Johannes halusi ehkä tietää, täyttäisikö joku toinen kaikki juutalaisten toiveet. Myös kahdella opetuslapsella, jotka tapasivat kuolleista herätetyn Jeesuksen Emmaukseen johtavalla tiellä, oli Messiasta koskevia täyttymättömiä odotuksia. (Lue Luukkaan 24:21.) Vähän myöhemmin Jeesuksen apostolit kysyivät häneltä: ”Herra, ennallistatko sinä Israelille valtakunnan tänä aikana?” (Apt. 1:6.)

5. a) Miksi galilealaiset halusivat tehdä Jeesuksesta kuninkaansa? b) Miten Jeesus oikaisi heidän ajatteluaan?

⁵ Ilmeisesti tällaiset Messiasta koskevat odotukset johtivat siihen, että galilealaiset halusivat tehdä Jeesuksesta kuninkaansa. On helppo ymmärtää, miksi he pitivät Jeesusta ihanteellisena johtajana: hän oli loistava puhuja, hän pystyi parantamaan sairaita, ja hän kykeni jopa järjestämään ruokaa nälkäisille. Kun Jeesus oli ruokkinut 5 000 miestä, hän pani merkille ihmisten hämmästyksen ja tajusi, mihin he pyrkivät. Raamattu kertoo: ”Jeesus, joka tiesi, että he aikoivat tulla ja tarttua häneen tehdäkseen hänestä kuninkaan, poistui jälleen vuorelle yksinäisyyteen.” (Joh. 6:10–15.) Kun Jeesus oli seuraavana päivänä Galileanmeren toisella puolella, ihmisten into oli ehkä jo hieman laantunut. Silloin Jeesus selitti heille, että hänen työnsä päätarkoitus ei ollut huolehtia heidän aineellisista tarpeistaan vaan auttaa heitä hengellisesti. Hän kehotti heitä: ”Älkää työskennelkö sitä ruokaa varten, joka katoaa, vaan sitä ruokaa varten, joka pysyy ikuiseen elämään.” (Joh. 6:25–27.)

6. Miten Jeesus teki selväksi, ettei hän tavoitellut poliittista valtaa maan päällä? (Ks. kuva kirjoituksen alussa.)

⁶ Vähän ennen kuolemaansa Jeesus huomasi, että jotkut hänen seuraajansa odottivat hänen perustavan maanpäällisen valtakunnan, jonka hallinnollinen keskus olisi Jerusalem. Hän korjasi tämän ajatuksen kertomalla vertauksen minoista. Tämä vertaus osoitti, että Jeesuksen, ”jalosukuisen  miehen”, täytyisi mennä pois pitkäksi aikaa. (Luuk. 19:11–13, 15.) Lisäksi Jeesus ilmaisi puolueettoman kantansa Rooman viranomaisille. Käskynhaltija Pontius Pilatus kysyi Jeesukselta: ”Oletko sinä juutalaisten kuningas?” (Joh. 18:33.) Pilatus saattoi pelätä, että Jeesus aiheuttaisi poliittisia levottomuuksia, jotka olivatkin todellinen huolenaihe koko hänen valtakautensa ajan. Jeesus vastasi: ”Minun valtakuntani ei ole osa tästä maailmasta.” (Joh. 18:36.) Jeesus ei sekaantuisi politiikkaan, koska hänen valtakuntansa olisi taivaassa. Hän sanoi Pilatukselle, että hänen tehtävänsä maan päällä oli ”todistaa totuudesta”. (Lue Johanneksen 18:37.)

7. Miksi kristityn voisi olla haastavaa pysyä täysin erossa itsenäisyysliikkeistä?

⁷ Kun ymmärrämme tehtävämme yhtä selvästi kuin Jeesus, varomme tukemasta itsenäisyysliikkeitä edes hiljaa mielessämme. Se ei ehkä ole helppoa. ”Alueemme ihmisistä on tulossa entistä radikaalimpia”, totesi eräs matkavalvoja. ”Kansallismielisyys on vallannut alaa, ja monista on aivan selvää, että poliittinen itsenäisyys tekisi heidän elämästään parempaa. Onneksi veljet ovat varjelleet kristillistä yhteenkuuluvuuttaan keskittymällä valtakunnan hyvän uutisen kertomiseen. He luottavat siihen, että Jumala poistaa epäoikeudenmukaisuuden ja kaikki muutkin kohtaamamme ongelmat.”

8. Mikä vaikeutti ensimmäisen vuosisadan juutalaisten elämää?

⁸ Epäoikeudenmukaisuus herättää usein poliittista kiihkoa. Verotus oli polttava poliittinen kysymys Jeesuksen aikana. Edellä mainittu galilealaisen Juudaksen lietsoma kapina sai alkunsa väestönlaskennasta, jonka tarkoitus oli varmistaa, että ihmiset maksaisivat pakkoveronsa Roomalle. Jeesuksen kuulijoilla ja muilla Rooman alamaisilla oli maksettavanaan monenlaisia veroja, joita perittiin muun muassa maaomaisuudesta, taloista ja erilaisista hyödykkeistä. Heidän taakkaansa lisäsi entisestään se, että veronkantajat olivat korruptoituneita. Veronkanto-oikeuksia huutokaupattiin, ja kun joku oli ostanut tällaisen oikeuden, hän sai itselleen osan kantamistaan veroista. Sakkeus, Jerikon veronkantajien päämies, oli rikastunut kiristämällä ihmisiltä rahaa (Luuk. 19:2, 8). Luultavasti monet muutkin toimivat samalla tavalla.

9, 10. a) Miten Jeesuksen viholliset yrittivät saada hänet sekaantumaan poliittiseen kiistaan? b) Mitä opimme Jeesuksen vastauksesta? (Ks. kuva kirjoituksen alussa.)

⁹ Jeesuksen viholliset virittivät hänelle ansan yrittämällä saada hänet sekaantumaan verotusta koskevaan kiistaan. Kyseessä oli yhden denaarin suuruinen ”henkilövero”, joka perittiin Rooman alamaisilta.  (Lue Matteuksen 22:16–18.) Tämä vero oli juutalaisille erityisen vastenmielinen, koska se muistutti heitä Rooman vallasta. ”Herodeksen puoluelaiset” nostivat tämän kysymyksen esille siinä toivossa, että Jeesus kritisoisi henkilöveroa ja häntä voitaisiin siksi syyttää kapinan lietsonnasta. Toisaalta jos Jeesus sanoisi, että verojen maksaminen on tarpeellista, hän voisi menettää seuraajia.

¹⁰ Jeesus oli tarkkana siitä, että hän pysyi puolueettomana verotuskysymyksessä. Hän sanoi: ”Maksakaa – – takaisin keisarille, mikä on keisarin, mutta Jumalalle, mikä on Jumalan.” (Matt. 22:21.) Jeesus kyllä tiesi, että korruptio oli yleistä veronkantajien keskuudessa. Hän ei kuitenkaan antanut tämän ongelman viedä huomiotaan vaan keskittyi johonkin paljon tärkeämpään. Hän ymmärsi, että todellinen ratkaisu ihmiskunnan ongelmiin on Jumalan valtakunta. Jeesus antoi tässä mallin kaikille seuraajilleen. Heidän tulee varoa ottamasta kantaa poliittisiin kysymyksiin, näyttääpä jonkin asian ajaminen kuinka oikealta tahansa. Kristityt asettavat Jumalan valtakunnan ja hänen vanhurskautensa aina ensimmäiseksi elämässään. Siksi he eivät muodosta voimakkaita mielipiteitä yhteiskunnallisista epäoikeudenmukaisuuksista eivätkä korota ääntään niitä vastaan. (Matt. 6:33.)

11. Miten voimme kanavoida oikeudenmukaisuuden kaipuumme positiivisella tavalla?

¹¹ Monilla Jehovan todistajilla on aikanaan ollut voimakkaita poliittisia mielipiteitä, mutta he ovat onnistuneet pääsemään niistä eroon. Eräs Britanniassa asuva sisar kertoo: ”Opiskeltuani yliopistossa yhteiskuntatieteitä omaksuin radikaaleja näkemyksiä. Halusin puolustaa mustien oikeuksia, koska olimme kärsineet niin paljon epäoikeudenmukaisuutta. Vaikka olin hyvä voittamaan väittelyjä, tunsin itseni turhautuneeksi. En ymmärtänyt, että rotusyrjinnän syyt täytyi kitkeä ihmisten sydämestä. Mutta kun ryhdyin tutkimaan Raamattua, tajusin, että minun piti aloittaa omasta sydämestäni. Tällä matkalla minua auttoi kärsivällisesti eräs valkoihoinen sisar. Nyt palvelen vakituisena tienraivaajana viittomakielisessä seurakunnassa ja opettelen lähestymään kaikenlaisia ihmisiä.”

12. Mitä ”hapatetta” Jeesus kehotti opetuslapsiaan varomaan?

¹² Jeesuksen päivinä uskonto ja politiikka sekoitettiin usein yhteen. Eräässä Jeesuksen aikaa käsittelevässä teoksessa todetaan, että ”uskonnolliset lahkot, joihin juutalaiset olivat jakautuneet, vastasivat enemmän tai vähemmän nykyisiä poliittisia puolueita” (Daily Life in Palestine at the Time of Christ). Siksi Jeesus varoitti opetuslapsiaan: ”Pitäkää silmänne auki, varokaa fariseusten hapatetta ja Herodeksen hapatetta.” (Mark. 8:15.) ”Herodeksella” Jeesus tarkoitti tässä todennäköisesti Herodeksen puoluelaisia. Toinen ryhmä, fariseukset, tuki juutalaisten itsenäistymispyrkimyksiä. Matteuksen kertomus osoittaa, että Jeesus mainitsi tässä keskustelussa myös saddukeukset. He halusivat säilyttää vallitsevan asiaintilan, sillä monilla heistä oli poliittista valtaa Rooman hallintokoneistossa. Jeesus varoitti opetuslapsiaan painokkaasti, että heidän tuli pysyä erossa näiden kolmen ryhmän hapatteesta eli niiden levittämistä opetuksista (Matt. 16:6, 12). On kiinnostavaa, että tämä keskustelu käytiin vain vähän sen jälkeen kun ihmiset olivat halunneet tehdä Jeesuksesta kuninkaan.

13, 14. a) Mikä esimerkki valaisee sitä, että poliittiset ja uskonnolliset ristiriidat voivat johtaa väkivaltaan ja epäoikeudenmukaisuuteen? b) Miksi epäoikeudenmukaisuus ei ole peruste väkivallan käytölle? (Ks. kuva kirjoituksen alussa.)

¹³ Uskonnon ja politiikan sekoittaminen  johtaa helposti väkivaltaan. Jeesus opetti opetuslapsilleen, että heidän piti pysyä tällaisissa tilanteissa puolueettomina. Tämä oli yksi syy, jonka vuoksi ylipapit ja fariseukset suunnittelivat tappaa Jeesuksen. He näkivät hänet poliittisena ja uskonnollisena kilpailijana, joka vaaransi heidän asemansa. ”Jos annamme hänen olla tällä tavoin, niin kohta kaikki uskovat häneen, ja roomalaiset tulevat ja ottavat pois sekä paikkamme että kansakuntamme”, he sanoivat (Joh. 11:48). Niinpä ylimmäinen pappi Kaifas oli etunenässä punomassa juonta Jeesuksen surmaamiseksi (Joh. 11:49–53; 18:14).

¹⁴ Kaifas lähetti sotilaat pidättämään Jeesuksen yön pimeydessä. Koska Jeesus oli selvillä tästä raukkamaisesta suunnitelmasta, hän pyysi viimeisellä aterialla apostoleja ottamaan mukaansa miekkoja. Kaksi miekkaa riittäisi opettamaan heille jotain tärkeää. (Luuk. 22:36–38.) Kun väkijoukko tuli myöhemmin samana yönä pidättämään Jeesuksen, Pietari raivostui tästä epäoikeudenmukaisuudesta ja sivalsi erästä miestä miekalla (Joh. 18:10). Jeesus kuitenkin sanoi Pietarille: ”Pistä miekkasi takaisin paikalleen, sillä kaikki, jotka miekan ottavat, ne miekkaan tuhoutuvat.” (Matt. 26:52, 53.) Tämä mieleenpainuva opetus oli sopusoinnussa sen kanssa, mitä Jeesus oli sanonut rukouksessa aiemmin tuona iltana: hänen opetuslapsensa eivät saaneet olla osa maailmasta. (Lue Johanneksen 17:16.) Taistelu epäoikeudenmukaisuutta vastaan tuli jättää Jumalalle.

15, 16. a) Miten Jumalan sana on auttanut kristittyjä elämään rauhassa toisten kanssa? b) Minkä vastakohtaisuuden Jehova näkee tarkkaillessaan nykyistä maailmaa?

¹⁵ Kirjoituksen alussa mainittu eteläeurooppalainen sisar oppi saman läksyn. ”Olen nähnyt, että väkivalta ei tuo oikeutta”, hän sanoo. ”Jouduin huomaamaan, että väkivaltaan turvautuvat menettävät usein henkensä. Monet muut taas katkeroituvat. Minusta oli mahtavaa oppia Raamatusta, että vain Jumala voi tuoda maan päälle todellisen oikeuden. Viimeiset 25 vuotta olen kertonut siitä toisille.” Afrikan eteläosassa asuva veli vaihtoi keihäänsä ”hengen miekkaan”, Jumalan sanaan. Sen avulla hän kertoo rauhan sanomaa lähimmäisilleen, kuuluvatpa he mihin heimoon tahansa. (Ef. 6:17.) Kun keskieurooppalaisesta sisaresta oli tullut Jehovan todistaja, hän meni naimisiin veljen kanssa, joka kuului hänen aiemmin vihaamaansa etniseen ryhmään. Kaikki kolme tekivät elämässään suuria muutoksia, koska he halusivat olla Kristuksen kaltaisia.

¹⁶ Tällaiset muutokset ovat hyvin tärkeitä. Raamattu vertaa ihmiskuntaa myllertävään mereen, joka ei voi tyyntyä (Jes. 17:12; 57:20, 21; Ilm. 13:1). Samalla kun poliittiset kiistat kuohuttavat yhteiskuntaa, jakavat ihmisiä ja synnyttävät silmitöntä väkivaltaa, me vaalimme keskuudessamme rauhaa ja yhteenkuuluvuutta. Jehovan sydäntä varmasti lämmittää nähdä, miten sopusointuinen hänen kansansa on tämän jakautuneen maailman keskellä. (Lue Sefanjan 3:17.)

17. a) Millä kolmella tavalla voimme vahvistaa yhteenkuuluvuutta? b) Mihin seuraava kirjoitus pureutuu?

¹⁷ Olemme huomanneet, että voimme vahvistaa kristillistä yhteenkuuluvuutta kolmella tavalla: 1) luotamme siihen, että Jumalan taivaallinen valtakunta korjaa kaikki epäoikeudenmukaisuudet, 2) emme ota kantaa poliittisiin kysymyksiin ja 3) kieltäydymme käyttämästä väkivaltaa. Joskus ennakkoluulot voivat kuitenkin uhata yhteenkuuluvuuttamme. Seuraava kirjoitus pureutuu siihen, miten voimme ensimmäisen vuosisadan kristittyjen tavoin voittaa tämän haasteen.