Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Itsehillintä – välttämätöntä Jehovan hyväksynnän saamiseksi

Itsehillintä – välttämätöntä Jehovan hyväksynnän saamiseksi

”Kun eräs sukulainen alkoi riidellä kanssani, kävin hänen kurkkuunsa kiinni ja kuristin häntä. Halusin tappaa hänet.” (Paul)

”Räjähdin kotona pienestäkin ärsytyksestä. Rikoin huonekaluja, lasten leluja ja mitä tahansa sainkin käsiini.” (Marco)

Emme ehkä ajaudu tekemään mitään näin äärimmäistä, mutta aika ajoin meidän jokaisen on vaikea hillitä itseämme. Se johtuu ennen kaikkea siitä, että olemme perineet epätäydellisyyden ensimmäiseltä ihmiseltä, Aadamilta (Room. 5:12). Joidenkin on Paulin ja Marcon tavoin vaikea hillitä äkkipikaisuuttaan. Toisten voi olla haastavaa pitää ajatuksensa kurissa. He vatvovat mielessään asioita, jotka pelottavat heitä, tai päästävät kielteiset tunteet valloilleen. Joidenkin puolestaan voi olla vaikea pitää alkoholinkäyttö kohtuudessa tai vastustaa seksuaalista moraalittomuutta tai huumeidenkäyttöä.

Ne jotka eivät pidä ajatuksiaan, halujaan ja tekojaan kurissa, voivat pilata oman elämänsä. Miten tämän voi välttää? Kehittämällä itsehillintää. Käsitellään nyt seuraavia kysymyksiä: 1) Mitä itsehillintä on? 2) Miksi se on välttämätöntä? 3) Miten voimme kehittää tätä ”hengen hedelmään” kuuluvaa ominaisuutta? (Gal. 5:22, 23.) Lopuksi tarkastellaan sitä, mitä voimme tehdä, jos itsehillintämme joskus pettää.

MITÄ ITSEHILLINTÄ ON?

Ihminen, jolla on itsehillintää, ei toteuta jokaista mielijohdettaan. Sen sijaan hän varoo sanomasta ja tekemästä sellaista, mikä ei miellytä Jumalaa.

Jeesus näytti, mitä itsehillintä merkitsee.

Jeesus näytti, mitä itsensä hillitseminen merkitsee. Raamatussa sanotaan: ”Kun häntä loukattiin, hän ei puhunut loukkaavasti. Kun hän kärsi, hän ei uhkaillut. Sen sijaan hän jätti itsensä hänen haltuunsa, joka tuomitsee oikeudenmukaisesti.” (1. Piet. 2:23.) Jeesuksen ollessa kidutuspaalussa hänen vastustajansa pilkkasivat häntä, mutta hän hillitsi itsensä (Matt. 27:39–44). Hän ei menettänyt malttiaan, kun vihamieliset uskonnolliset johtajat yrittivät saada hänet sanoistaan ansaan (Matt. 22:15–22). Hän näytti hyvää esimerkkiä myös silloin, kun vihaiset juutalaiset alkoivat poimia kiviä heittääkseen häntä niillä. Jeesus ei vastannut samalla mitalla, vaan ”hän piiloutui ja lähti temppelistä”. (Joh. 8:57–59.)

Voimmeko jäljitellä Jeesusta? Jossain määrin voimme. Apostoli Pietari kirjoitti: ”Kristus kärsi teidän puolestanne ja jätti teille mallin, jotta seuraisitte tarkasti hänen jalanjälkiään.” (1. Piet. 2:21.) Epätäydellisyydestämme huolimatta voimme jäljitellä tarkasti Jeesuksen esimerkkiä itsehillinnästä. Miksi se on tärkeää?

MIKSI ITSEHILLINTÄ ON VÄLTTÄMÄTÖNTÄ?

Itsehillintä on välttämätöntä Jehovan hyväksynnän saamiseksi. Vaikka olisimme palvelleet Jehovaa uskollisesti jo pitkään, voisimme menettää hänen ystävyytensä, jos emme pitäisi sanojamme ja tekojamme kurissa.

Mooses oli omana aikanaan ”ehdottomasti nöyrin mies kaikista ihmisistä maan päällä” (4. Moos. 12:3). Hän oli vuosikymmenien ajan kuunnellut kärsivällisesti israelilaisten valitusta, mutta erään kerran hän menetti malttinsa. Mooses suuttui, kun he valittivat jälleen, ettei heillä ollut tarpeeksi vettä. Hän sanoi heille tylysti: ”Kuulkaa nyt, te kapinoitsijat! Pitääkö meidän saada teille vettä tästä kalliosta?” (4. Moos. 20:2–11.)

Mooses ei hillinnyt itseään. Hän ei antanut Jehovalle kunniaa ihmeen välityksellä saadusta vedestä. (Ps. 106:32, 33.) Sen vuoksi Jehova ei sallinut hänen mennä Luvattuun maahan (4. Moos. 20:12). Mooses todennäköisesti katui kuolemaansa saakka sitä, että oli menettänyt malttinsa (5. Moos. 3:23–27).

Mitä opimme tästä? Vaikka olisimme tunteneet totuuden jo pitkään, meidän ei tulisi koskaan puhua epäkunnioittavasti niille, jotka ärsyttävät meitä tai jotka tarvitsevat oikaisua (Ef. 4:32; Kol. 3:12). Kun ikäännymme, kärsivällisyytemme saattaa toisinaan joutua koetukselle. On kuitenkin hyvä pitää mielessä Mooseksen tekemä virhe. Jos menettäisimme itsehillintämme, voisimme tahrata hyvän maineen, jonka olemme saaneet palvelemalla Jehovaa uskollisesti monet vuodet. Miten itsehillintää voi kehittää?

MITEN KEHITTÄÄ ITSEHILLINTÄÄ?

Pyydä rukouksessa pyhää henkeä. Itsehillintä on osa Jumalan hengen hedelmää, ja hän antaa henkeään niille, jotka pyytävät sitä häneltä (Luuk. 11:13). Henkensä välityksellä Jehova voi antaa meille voimaa osoittaa itsehillintää (Fil. 4:13). Hän voi myös auttaa meitä kehittämään muita hengen hedelmän piirteitä, kuten rakkautta (1. Kor. 13:5). Niiden ansiosta pystymme hillitsemään itsemme paremmin.

Vältä kaikkea, mikä voisi heikentää itsehillintääsi.

Vältä kaikkea, mikä voisi heikentää itsehillintääsi. Älä katsele viihdettä tai selaile internetsivuja, joissa esitetään jotain sopimatonta (Ef. 5:3, 4). Meidän pitäisi välttää kaikkea, mikä voisi houkutella meidät tekemään jotain väärää (Sananl. 22:3; 1. Kor. 6:12). Esimerkiksi jos jollain on taipumusta seksuaaliseen epäpuhtauteen, hänen voisi olla hyvä pysyä kokonaan erossa romanttisista kirjoista ja elokuvista.

Näiden neuvojen noudattaminen voi olla vaikeaa, mutta jos ponnistelemme, Jehova antaa meille voimaa hillitä itsemme (2. Piet. 1:5–8). Hänen avullaan voimme pitää ajatuksemme, sanamme ja tekomme kurissa. Alussa mainitut Paul ja Marco ovat todiste tästä; he oppivat hillitsemään väkivaltaisen luonteensa. Ajatellaan myös veljeä, joka menetti usein malttinsa auton ratissa ja joutui sanaharkkaan toisten kuljettajien kanssa. Miten hän kasvatti itsehillintää? ”Rukoilin hartaasti joka päivä. Tutkin itsehillintää käsitteleviä kirjoituksia ja opettelin ulkoa aiheeseen liittyviä raamatunkohtia. Olen kamppaillut itseni kanssa jo vuosia, mutta palautan yhä joka aamu mieleeni, että minun pitää pysyä rauhallisena. Kun olen sopinut meneväni jonnekin, lähden ajoissa, ettei minulle tulisi kiire.”

JOS ITSEHILLINTÄ PETTÄÄ

Jokainen meistä menettää välillä itsehillintänsä. Kun näin tapahtuu, saatamme olla niin häpeissämme, että meistä tuntuu vaikealta rukoilla Jehovaa. Juuri tuolloin rukoileminen on kuitenkin erittäin tarpeellista. Rukoile siis heti Jehovaa. Pyydä häntä antamaan anteeksi, etsi hänen apuaan ja päätä, ettet tee samaa virhettä uudelleen (Ps. 51:9–11). Voit olla varma, että Jehova kuuntelee, kun rukoilet häneltä anteeksiantoa (Ps. 102:17). Apostoli Johannes muistuttaa, että Jumalan Pojan veri ”puhdistaa meidät kaikesta synnistä” (1. Joh. 1:7; 2:1; Ps. 86:5). Jehova kehottaa palvelijoitaan antamaan toisille anteeksi yhä uudelleen. Voimme siis olla varmoja, että hänkin antaa meille anteeksi. (Matt. 18:21, 22; Kol. 3:13.)

Jehova oli tyytymätön Moosekseen, kun tämä menetti tilapäisesti itsehillintänsä erämaassa. Jehova kuitenkin antoi hänelle anteeksi, ja hänestä puhutaan Raamatussa huomattavana uskon miehenä (5. Moos. 34:10; Hepr. 11:24–28). Jehova ei sallinut Mooseksen mennä Luvattuun maahan, mutta tulevaisuudessa Mooses saa elää ikuisesti paratiisissa maan päällä. Meilläkin on sama toivo, jos pyrimme kehittämään itsehillintää (1. Kor. 9:25).