ME KAIKKI uskomme, että Jehova ohjaa ja tukee kansaansa hengellisesti näinä ”viimeisinä päivinä” (2. Tim. 3:1). Meidän jokaisen on siksi noudatettava Jehovan ohjausta. Tilanteemme on samankaltainen kuin erämaassa olevilla israelilaisilla, joiden piti reagoida trumpetinpuhalluksiin.

Jehova käski Moosesta tekemään kaksi hopeatrumpettia, joita soitettiin, ”kun kansa oli kutsuttava koolle ja kun leiri oli purettava” (4. Moos. 10:2). Kun papit puhalsivat trumpetteihin eri tavoilla, kansa tiesi, mitä sen piti tehdä (4. Moos. 10:3–8). Jumalan kansa saa nykyäänkin monia ohjeita, ja niitä voidaan verrata muinaisten aikojen trumpetinpuhalluksiin. Tarkastellaan nyt kolmenlaisia ohjeita, joita meille annetaan: Jumalan palvelijoita kutsutaan suuriin kokouksiin, nimitetyt valvojat saavat valmennusta, ja kaikkia seurakuntia koskevia teokraattisia järjestelyjä päivitetään ja tarkistetaan.

Kun Jehova halusi, että ”koko kansa” kokoontuisi pyhäkköteltan sisäänkäynnin luo sen itäpuolelle, papit puhalsivat molempiin trumpetteihin (4. Moos. 10:3). Kaikki heimot, jotka olivat leiriytyneet neljänä osastona pyhäkköteltan ympärille, kuulivat tuon kutsun. Ne israelilaiset, joiden leiripaikka oli lähellä sisäänkäyntiä, pystyivät luultavasti tulemaan sinne muutamassa minuutissa. Toiset olivat kauempana, ja matka vaati heiltä ehkä enemmän aikaa ja vaivaa. Joka tapauksessa Jehova halusi, että kaikki tulivat koolle kuuntelemaan ohjeita.

Nykyään emme kokoonnu pyhäkköteltan luo, mutta meitä kannustetaan olemaan läsnä Jumalan kansan kokouksissa. Niihin kuuluvat aluekonventit ja muut erikoistilaisuudet, joissa saamme tärkeää tietoa ja opetusta. Kaikkialla maailmassa Jehovan palvelijat kuulevat saman ohjelman. Niinpä niistä, jotka noudattavat kutsua ja saapuvat paikalle, tulee osa suurta, onnellista joukkoa. Joidenkin on matkustettava kauemmas kuin toisten, mutta kaikkien läsnäolijoiden mielestä matka on vaivan arvoinen.

Nykytekniikan ansiosta myös monet syrjäisissä paikoissa olevat ryhmät kuulevat saman ohjelman ja tuntevat olevansa mukana suurissa kokouksissa. Esimerkiksi kun päätoimiston edustaja vieraili Beninin haaratoimistossa, ohjelma välitettiin sieltä Nigerissä sijaitsevaan Arlitiin, joka on kaivoskaupunki Saharan autiomaassa. Ohjelmaa oli kuuntelemassa 21 veljeä, sisarta ja  kiinnostunutta. He tunsivat olevansa yhtä joukkoa 44 131 läsnäolijan kanssa, vaikka he olivatkin kaukana muista. Eräs veli kirjoitti: ”Kiitämme teitä sydämemme pohjasta siitä, että ohjelma välitettiin meille. Se osoitti, että rakastatte meitä todella paljon.”

Kun israelilaiset papit puhalsivat vain yhteen trumpettiin, ”ainoastaan päämiesten, jotka johtavat Israelin tuhansia”, piti tulla kohtaamisteltan luo (4. Moos. 10:4). He saivat siellä tietoa ja valmennusta Moosekselta. Se auttoi heitä huolehtimaan niistä vastuista, joita heillä oli heimonsa keskuudessa. Jos olisit ollut yksi noista päämiehistä, olisit varmasti tullut paikalle kuuntelemaan ohjeita.

Nykyään seurakunnan vanhimmat eivät ole ”päämiehiä”, eivätkä he määräile huolenpidossaan olevaa Jumalan laumaa (1. Piet. 5:1–3). He kuitenkin paimentavat sitä parhaansa mukaan. Niinpä kun heidät kutsutaan esimerkiksi Valtakunnan palveluskouluun saamaan lisävalmennusta, he ottavat kutsun vastaan mielellään. Näissä koulutustilaisuuksissa vanhimmat oppivat huolehtimaan paremmin seurakunnan asioista. Sen ansiosta koko seurakunnan hengellisyys kasvaa. Vaikka et itse olisi ollut oppilaana tällaisessa koulussa, hyödyt todennäköisesti siitä, mitä toiset ovat oppineet siellä.

Aika ajoin israelilaiset papit puhalsivat trumpeteilla ”vaihtuvaäänisen soiton”. Näin ilmoitettiin, että Jehova halusi koko leirin lähtevän liikkeelle. (4. Moos. 10:5, 6.) Leirin siirtäminen tapahtui hyvin järjestelmällisesti, mutta se vaati kaikilta myös paljon työtä. Joidenkin mielestä lähteminen saattoi olla välillä vaikeaa.

Jotkut ehkä ajattelivat, että lähtökäskyjä tuli liian usein tai odottamatta. ”Joskus pilvi oli paikallaan vain illasta aamuun”, joskus ”kaksi päivää, kuukauden tai pitempään” (4. Moos. 9:21, 22). Kuinka monta kertaa israelilaiset siirsivät leiriään? 4. Mooseksen kirjan luvussa 33 mainitaan noin 40 eri leiripaikkaa.

Toisinaan jotkut olivat ehkä löytäneet varjoisan paikan, joka tuntui varmasti mukavalta ”suuressa ja pelottavassa erämaassa” (5. Moos. 1:19). He olisivat voineet helposti alkaa ajatella, että siirtyminen huonontaisi tilannetta.

Kun heimot alkoivat lähteä liikkeelle, joistain saattoi tuntua vaikealta odottaa vuoroaan. Kaikki kuulivat vaihtuvaäänisen soiton, mutta kaikki eivät voineet lähteä samaan aikaan. Ensimmäinen vaihtuvaääninen soitto merkitsi sitä, että itäpuolella olevien heimojen – Juudan, Isaskarin ja Sebulonin – piti lähteä liikkeelle (4. Moos. 2:3–7; 10:5, 6). Niiden lähdettyä papit puhalsivat toisen vaihtuvaäänisen soiton merkiksi kolmen heimon osastolle, joka oli eteläpuolella. Näin jatkettiin, kunnes koko leiri oli lähtenyt liikkeelle.

Onko sinusta ollut vaikea sopeutua joihinkin järjestössä tapahtuviin muutoksiin? Odottamattomia muutoksia on voinut olla mielestäsi liikaa. Tai ehkä pidit joistain järjestelyistä ja toivot, ettei niitä olisi muutettu. Olipa syy mikä hyvänsä, kärsivällisyytesi on saattanut olla koetuksella ja sopeutuminen on vienyt aikaa. Jos kuitenkin pyrimme toimimaan tavalla, jonka tiedämme olevan oikea, saamme todennäköisesti nähdä, että Jumala siunaa meitä.

Mooseksen päivinä Jehova johdatti miljoonat miehet, naiset ja lapset erämaan halki. Ilman hänen huolenpitoaan ja ohjeitaan he eivät olisi selvinneet hengissä. Nykyään me pysymme hengellisesti elossa ja terveinä vain Jehovan opastuksen ansiosta. Jäljittele siis uskollisia israelilaisia, jotka reagoivat trumpetinpuhalluksiin!